tiistai 2. helmikuuta 2021

Chromebookit kasvussa

 Kokonaisuutena Chromebook-koneita meni kaupaksi noin tuplaten edellisvuoteen verrattuna. Vuoden 2019 aikana kaupoista kannettiin ulos 14,7 miljoonaa Chromebookia, viime vuonna 30,7 miljoonaa. Kasvuluvut ovat paikoin todella hurjia. Samsung nelinkertaisti Chromebook-myyntinsä koko vuoden ajalla. Tahti kiihtyi vielä loppuvuodesta, Lenovon myynnin kasvu oli vuoden viimeisellä neljännekselle typerryttävät 1776 prosenttia.

Hurjan kasvun takana on erityisesti koulujen siirtyminen etäopetukseen. Oppilaat tarvitsevat opetuksen seuraamiseen ja tehtävien tekemiseen omaa tietokonetta, ja Chromebookit ovat paitsi edullisia myös helppoja ylläpitää. Samaan ratkaisuun on päädytty myös joissakin etätöihin siirtyneissä yrityksissä.

https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/4191d5e2-1930-4886-9df5-4ea491f437c8

Tietotekniikan murros näkyy vihdoinkin - Chromebookkien myynti on rajussa kasvussa. Itse olen jo pitkään käyttänyt Linuxia. Viime aikoina Linux on ollut pääkäyttöjärjestelmä. Lähinnä syy on Linuxin alhaiset ylläpitokustannukset. Microsoft Windowsilla on niin paljon ongelmia, että käytän sitä enää harvoin; joskus tulee käytettyä sitäkin, 

Chromebookkeja en omista eikä ole tullut käytettyä. Chromebookit ovat tosin hyviä pilvipalveluiden käyttöön (esim. Googlen palvelut). Toivotaan, että Microsoftin asema heikkenee tietokonemarkkinoilla niin saadaan vähän kilpailua ja toivottavasti hintoja alas ja laatua ylös.

http://timontti.blogspot.com/2018/11/chromebook-kokemuksia-osa-1.html

http://timontti.blogspot.com/2018/11/chromebook-kokemuksia-osa-2.html

Pilvi on nykypäivää ja etenkin tulevaisuutta. Tällä hetkellä näyttäisi, että pilvi on monesti ylivoimainen perinteiseen tietotekniikkaan verrattuna.

http://isotuoppi.blogspot.com/2020/09/tee-se-itse-chromebook-ilmaiseksi.html

http://saaressa.blogspot.com/2017/05/chromebook-ikaihmisille.html

Linux ja Chromebook sopivat erityisesti lapsille ja ikäihmisille, koska ne ovat niin paljon perinteisiä Windows tietokoneita helpompia käyttää. 

https://www.indiatvnews.com/technology/news-acer-launches-amd-powered-chromebook-676923



Chromebookkeja voi suositella kaikille, jotka käyttävät lähinnä pilveä. Perinteinen Windows ohjelma ei toimi Chromella. Linuxilla pystyy ajamaan Winen kautta monia windows ohjelmia. Jos ei muuta keksi niin Linuxin voi asentaa Windowsin rinnalle; silloin voi ajaa molempien ohjelmia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti