keskiviikko 22. joulukuuta 2021

Nokian romahduksesta kohta 10 vuotta

Nokian romahduksesta on kohta 10 vuotta. Riippuu tietysti mistä lasketaan mutta kuitenkin. Kun Youtubesta katselee vanhoja juttuja niin niistä käy ilmi Nokian suuri ylimielisyys. Ei ymmärretä mitä on tapahtumassa tai ainakaan sitä ei olla sisäistetty. Kysymys lienee jonkinlaisesta asian kieltämisestä mutta silti. Youtubesta löytyy videota vaikka kuinka paljon.

Nokialaiset puhuvat itsestään kuin he olisivat todellisesta mahtiyhtiöstä vaikka tilanne oli jo tuolloin selvä. Hyvät kortit oli pelattu huonosti. Nokia oli jokatapauksessa kotoisin varsin pienestä taloudesta. Suomen koko on pieni ja täytyy muistaa, että Suomessa ei ole kovinkaan paljoa ohjelmistoalan osaamista verrattuna esim. Yhdysvaltoihin. USA:ssa on tietokone ohjelmistoja laajamittaisesti tehty jo paljon pidempään kuin Suomessa. Suomessa pidettiin ohjelmistoja vähämerkityksisenä. Olisi varmasti ollut mahdollisuus kehittää osaamista pitemmälle jos ei olisi niin halveksittu ohjelmistoja. Suomessa pitkälti halveerattiin käytettyvyyttä. Sitä pidettiin turhana luksussena. Olisi pitänyt muistaa, että käyttäjiltä se raha sitten kuitenkin loppupeleissä tulee.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti