maanantai 6. helmikuuta 2023

Suomesta ja Euroopasta puuttuu koko elinvoimainen tekoälysektori

Sijoittajan kannattaa nyt suunnata Yhdysvaltoihin. Yhdysvaltojen tekoälysektoriin kannattaa panostaa. Myös Kiinassa on iso ja elinvoimainen tekoälyteollisuus. Suomesta ja Euroopasta elinvoimainen tekoäly puuttuu kokonaan. Sijoittajan tulee nyt olla hyvin kriittinen Suomen ja Euroopan mahdollisuuksiin pärjätä tekoälyssä. Ei täällä ole käsittääkseni mitään mielenkiintoista. Kaikki kiinostava on USA:ssa tai Kiinassa, etenkin USA:ssa, mutta Kiinassa on kanssa kovaa maailmanluokan osaamista, yllättävän kovaa. 

Nyt kannattaa ottaa tekoälyn suhteen reippaasti riskiä. Mahdollisuudet ovat suuret, mutta täytyy kuitenkin tiedostaa, että kun on suuret mahdollisuudet ja riskit niin tappiot voivat joskus realisoitua. Joskus näin käy. 

Nyt kannattaa äkkiä vetää rahat pois sellaisilta taantuvilta toimialoilta ja yrityksiltä, näitä on eurooppa ja Suomi täynnä. Niissä voi olla yllättävän kovat riskit, koska tekoäly tulee ilmeisesti murtamaan toimialarakenteen samalla lailla kuin aikanaan Internet, ei kannata myöhästyä.

Monet asioista "perillä olevat tahot" uskovat, että tekoälyn kehitys on kiihtyvää, ja aika rajusti eli muutoksen nopeus kasvaa, eikä tasoitu. Räjähtävä kasvu, ja rajuja muutoksia markkinarakenteeseen sekä olemassaoleville markkinoille, että uusille jotka tekoäly luo. Tällaista ei usein ole eli ainutkertainen mahdollisuus rikastua kunnolla. Ihmiselämän aikana ainakin.  

Raju muutos tulee kohdistumaan myös sellaisille toimialoille ja yrityksiin, jotka eivät liity tekoälyyn. Tämän takia ei kannata rahoja makuuttaa jossain rajoitetun potentiaalin toimialalla ja yrityksissä. Iso muutos on joka tapauksessa edessä. Sama tapahtui aikanaan Internetissä mutta tämä voi olla vielä isompi kuin Internet isoimmillaan. 

Elon Muskin entinen vaimo ja lapsen äiti laulaa tekoälystä alimmalla videolla. Muski on kouluttanut vaimonsa varsin kunnolla.

http://suppelaiset.blogspot.com/

http://juffo.blogspot.com/2023/02/mielenkiintoinen-yhteensattuma.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti