lauantai 10. joulukuuta 2011

Virossa rajua inflaatiota

Suurin kallistuminen on tapahtunut sokerissa ja seuraavaksi yllättäen kiilasi kotimainen paikallinen kurkku. Erityisesti, tuontisokerin osalta käynnistyi sitten maassa myös kilpailuviraston tutkimukset mahdollisesta myyntikartellista, mutta kurkkuun ei sen kummempaa tutkimusta ulotettu.
http://networkedblogs.com/rl0jz

Todellisuudessa EU:ssa kansallisia hinnat tasaantuvat ja kaikkialla pitäisi olla suhteellisen sama hintataso ja erot voivat pääasiassa johtua vain eroista paikallisissa tuotantopanosten hinnoissa. Vapaan kaupan pitäisi tasoittaa hintaerot tehokkaasti. Ilmeisesti Virossa on sokeri ollut halvempaa kuin esim. Suomessa eli Viron hintataso vain tasaantuu ympäristön tasolle. Kukaan tuskin veisi Viroon halvemmalla sokeria kuin siitä saa esim. Suomessa eli hintojen tasaantuminen on väistämätöntä. Puheet siitä, että viro on jonkin tuontikartellin uhri sokerissa lienee epätodennäköistä, koska sokeria saa kuitenkin aika monesta paikasta. Markkinoilla voi olla vain yksi hinta (market clearing price).



Noissa ylläolevissa ei oteta huomioon, että markkinoilla on kuitenkin jäykkyyksiä eli ihan yhteen hintaan ei sokerissa kuluttajatasolla päästä mutta hinnat kuitenkin tasoittuvat eri markkinoiden välillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti