perjantai 28. joulukuuta 2012

Laivatilaus meni Ranskaan

Meriteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Merja Salmi-Lindgren sanoo, että suomalaiset telakat sekä muut risteilyaluksien rakentamisen parissa toimivat yritykset elävät kohtalon hetkiään. Hänen mukaansa loistoristeilijätilaus olisi työllistänyt arviolta 900 suomalaista yritystä, joiden työllisyysnäkymät eivät muuten ole kovin hyvät. - Suomalaisessa meriteollisuudessa verkosto on ollut erityisen vahva, minkä ansiosta täällä on pystytty toteuttamaan maailman suurimmat risteilijät. 70–75 prosenttia risteilijän tekemisestä tapahtuu telakan ulkopuolella, sanoo Salmi-Lindgren.
http://yle.fi/uutiset/tuhatkunta_yritysta_karsii_stx-kaupan_menetyksesta/6430812

Itse kannatan koko telakkateollisuuden alasajamista Suomesta pikaisesti, koska Suomella ei ole varaa laivanrakennukseen. Suomi saa omat laivansa halvemmalla Kiinasta ja muille ei Suomen kaltaisessa kalliissa maassa kannata laivoja rakentaa. Leppoistetaan niin luonto pelastuu.
http://intrigoori.blogspot.fi/2012/12/viva-la-france.html

http://kallepahajoki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/128199-telakkateollisuutemme-nyt-vaan-ei-ollut-kilpailukykyinen

http://descartes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/128202-ranskan-tyolaiset-kiittavat-suomen-hallitusta

http://sinenmaa.blogspot.fi/2011/04/vakauspakettiin-laivatilaus.html

http://lastuttamo.blogspot.fi/2012/12/stx-ja-laivatilaus-lipui-ranskaan.html

http://ttvehkalahti.blogspot.fi/2012/12/lauhtuminen-nakyi-seinillacondensation.html

http://hatapaidenkalinaa.blogspot.fi/2012/12/oikeus-ja-kohtuus.html

http://pelleraati.fi/2012/12/telakkasekoilu/

http://yle.fi/uutiset/stx-johtaja_tilaus_olisi_ollut_tahdon_asia/6430623

Jos telakkatoiminta perustuu tukiin; niin koko toiminnan järkevyyttä kannattaa miettiä. Suomen kannalta Nokian Salon tehdas olisi ollut tärkeämpi kuin koko telakkateollisuus. Jos tuetaan, niin tuilla pitäisi saada tuloksia aikaan. Telakkateollisuus ei olisi 50 miljoonan euron tuilla kyennyt siirtymään sellaiseen menestykseen, että se olisi kyennyt toimimaan ilman tukia. Jos minulle valtio antaisi 50 miljoonaa tukirahaa niin luultavasti saisin aikaan liiketoimintaa jota ei tarvitse tukea ja joka pystyisi viemään ainakin jonkin verran. Telakat eivät ole tähän kyenneet vaan kyttäävät tukia jatkuvasti. Teollisuus, joka tarvitsee jatkuvasti tukea, ei ole tukemisen arvoinen.

Peliteollisuus on kyennyt luomaan valtavan menestyksen paljon pienemmillä tuilla kuin telakkateollisuus. Telakkateollisuuden pitäisi miettiä pari kertaa kuinka surkeita ovat.
http://yritysuutiset.blogspot.fi/2012/12/suomen-loisto-pelimarkkinoilla-jatkuu.html

http://www.piksu.net/artikkeli/terve-elinkeino-ei-kaipaa-tukea

maanantai 24. joulukuuta 2012

Informaation ja teknologian elinaikaodote

Nassim Taleb on kirjoittanut mielenkiintoisen artikkelin informaation ja teknologian odotettavissa olevista elinajoista. Pitäisin huomioita erittäin mielenkiintoisina ja osuvina.
http://www.wired.com/opinion/2012/12/worlds-not-ending-but-technologys-aging-backwards/

http://en.wikipedia.org/wiki/Black_swan_theory
Monet vanhat ajatukset ovat vieläkin varsin relevantteja ja elinkelpoisia mutta monet uudet innovaatiot tulevat häviämään nopeasti. Informaation eliaikaa ei saa normaalijakautumasta vaan se on vahvasti se tulee valtavan vinosta jakaumasta. Tämä huomio selittää paljon ja ei ennusta Nokialle hyvää. Teknologiamarkkinoilla ei yksinkertaisesti tapahdu keskiarvoistumista (reverse-to-mean) kuten jotkut fantasioivat (mm. Vesa Puttonen).

Itse en näistä tilastollisen ajattelun ylikorostajista kauheasti välitä, koska informaatio ei käyttäydy normaalijakauman mukaisesti. Sinällään se että ei tapahdu paluuta normaalijakaumaan on hyvä asia niille, jotka haluavat tehdä strategiaa isolla S:llä, koska silloin tilastoniilot eivät pääse sotkemaan hyviä strategioita. Itse omassa ajattelussani korostan juuri Strategiaa ja taktiikkaa. Tilastomatematiikalle on sovelluksensa mutta sillä on myös rajoitteensa. Etenkin jos mennään normaalijakauman ulkopuolelle niin tilastomatematiikka ei enää ole ihan yksinkertaista.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Nokia spekulaatioiden kohteena

Nokia selvisi vuodesta 2012 mutta todellinen koitos on edessä 2013. Selviääkö Nokia itsenäisenä vai joutuuko/pääseköö ostetuksi?
Matkapuhelinalan voittajien ja häviäjien välinen kuilu levenee yhä suuremmaksi, arvioi saksalainen Berenberg-investointipankki.
Tämän takia Blackberry-puhelimistaan tunnettua Research In Motionia ja Nokiaa ei voi pitää pitkäaikaisina sijoituskohteina, vaan lähinnä spekulointiin kelpaavina arvopapereina.
http://www.itviikko.fi/talous/2012/12/21/investointipankki-nokia-kelpaa-vain-spekulatiivisiksi-osakkeeksi/201244293/7

http://jtalous.blogspot.fi/2012/12/nokia-ja-sateily.html

http://jtalous.blogspot.fi/2012/12/puttonen-ei-ymmarra-applea.html

Nokian tilanne on nyt tavallaan yhtäaikaa sekä hyvä että huono. Tilanne on hyvä sillä tavalla, että Nokia Lumia 920:lle löytyy kysyntää ja kiinnostusta mutta huono sikäli, että mitään erikoisen mullistavaa ei kuitenkaan Nokia ole saanut aikaan ja suhteellinen asema kännymarkkinoilla on jatkanut heikkenemistään vaikkakaan ei ehkä dramaattisen nopeasti.

Nokia on ehkä kuitenkin pystynyt ylittämään ainakin negatiivisimpien arvioiden odotukset ja siten Nokian tilanne ei ehkä ole kuitenkaan kovin karmea vaan vain heikohko. Missään nimessä Nokian mahdollisuuksia ei pidä verrata Nokian mahtiaikoihin vaan nykytilanteeseen.
http://tietsikka.blogspot.fi/2012/12/tietokonemarkkinoiden-muutos.html

Tietokoneala on nyt muutoksen kourissa ja Nokian kaveri Microsoftikin joutuu puolustamaan asemiaan rankasti. Microsoftin kyky tukea Nokiaa voi heiketä lähiaikoina rajustikin.
http://kirjoituksiataloudesta.blogspot.fi/2012/12/sun-tzu-ja-taloussodankaynnin-taito.html

Iso tekijä nyt maailmanpolitiikassa on Kiinan nousu teknologiamahdiksi. Kiina ei halua olla riippuvainen Länsimaista, koska Länsimaat eivät suostu käymään kauppaa reilusti Kiinan kanssa. Epäreilu kauppa pakottaa Kiinan kehittämään omaa teknologiaa niin pitkälle, että se ei enää ole haavoittuvainen eikä kiristettävissä.
http://finnsanity.blogspot.fi/2012/12/nokia-odottaa-teurastajaa_22.html

 

perjantai 21. joulukuuta 2012

Nokia ja säteily

Nokiaan liittyy sijoittajan kannalta riski valtavista korvauksista säteilytaudeista ja kännysäteilyn aiheuttamista terveysongelmista.
http://jpoli.blogspot.fi/2012/12/kannysateilyn-tutkija-hiljennetaan.html

Korvausriski liittyy erityisesti Nokiaan, koska Nokian markkinaosuus oli suurimmillaan juuri silloin milloin mahdolliset syövät ja muut ovat syntyneet. Nokia sijoittajan kannattaa ottaa korvausriski huomioon sijoittaessaan Nokiaan. Lisäksi riskiä lisää ainakin teoreettinen mahdollisuus joutua korvausvelvolliseksi pelkästään omistamalla Nokian osake. Normaalisti osakkeenomistaja ei ole joutunut korvaamaan mutta oikeusjärjestelmään on ajateltu yleisesti tehdä sellaisia muutoksia, että törkeissä hengen ja ympäristön vaarantamisissa myös osakkeenomista ja mahdollisesti jopa työntekijä voisivat joutua korvausvelvollisiksi aiheutetusta vahingosta. Nokian toimet kyllä ylittävät törkeän vaarantamisen rajat helposti eli korvausvelvollisuus voi syntyä.
http://jtalous.blogspot.fi/2012/12/nokia-ja-sateily.html

maanantai 17. joulukuuta 2012

Telakoille ei tukea

Itse en pääasiassa kannata tukea teollisuudelle enkä millekään muullekaan ilman tarkkaa harkintaa. Teollisuustukien hyödyllisyys pitää tutkia hyvin tarkkaan joka tukitapauksessa. Tuilla on paljon haittavaikutuksia ja ne eivät ole mitenkään siunauksellisia. Telakoiden tukeminen on sikäli ongelmallista, että laivat eivät hyödytä suomalaisia mitenkään eli kaikki hyöty tulee nimenomaan sitä kautta, että laivojen myynnistä saadaan rahaa ja laivoihin saa myytyä tavaraa.

Jos suomalaiset matkustaisivat laivoilla tai niillä kuljetettaisiin suomalaisille hyödyllistä tavaraa niin silloin hyötyjä tulisi myös laivojen käytöstä mutta nyt niin ei tapahdu. Suomalaisten omat kuljetustarpeet ovat niin pienet, että sitä varten ei nykymaailmassa kannata ylläpitää teollisuutta. Erityisesti koska suomalaiset laivat ovat liian kalliita suomalaisten omaan käyttöön.
http://www.ts.fi/uutiset/talous/428115/STX+esiin+eduskunnassa++Uotila+vaati+lainaa+Orpo+ei+maininnut

Telakat (STX) ja yleensäkin meriteollisuus voivat olla teollisuudenala johon Suomen ei kannattaisi sijoittaa ollenkaan. Itse en kannata tukitoimia, koska tukeminen vääristää taloutta. Tukien haitallisuus on varsin laajalti tunnustettu tosiasia.
http://www.verkkouutiset.fi/index.php/talous/982-talous/114276-suomen-yrittajat-stx-finlandin-rahoitus-ratkaistava-nopeasti
Turun STX-telakka on havitellut sopimusta loistoristeilijän valmistamisesta amerikkalaiselle yhtiölle. Yhtiö kuitenkin maksaisi vasta laivan valmistuttua, minkä vuoksi STX on sanonut tarvitsevansa valtiolta lainaa 50 miljoonaa.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/55893-telakkayhtio-pyytaa-suomelta-50-milj-eu-valtion-ei-pida-viivytella

Jos tuki voidaan myöntää esim. lainana ja sitten valtio saa sille riski (väh. 20%) huomioonottaen kohtuullisen tuoton niin silloin pitäisin mahdollisena, että valtio voi myöntää lainan. Olemattomat tuottovaatimukset tuhoavat yritysten insentiivit toimia tehokkaasti ja tämä olisi väärin yrittäjiä kohtaan jotka kykenevät tekemään tulosta.

Eiroopan talousongelmat johtuvat pitkälti siitä, että pääoman tuottovaatimukset on poliittisilla päätöksillä mitätöity ja siten euroopan pääomat on kohdennetu järjettömästi julkiseen törsäilyn rahoittamiseen ja huonosti (tai olemattomasti) tuottaviin sijoituksiin. Telakkojen tukeminen on saman politiikan huipentuma ja siten järjetöntä.
http://euroetana.blogspot.fi/2012/12/teollisuuden-sahkonkulutus-saavutti.html

Laivojen valmistus on energiaintensiivistä. Tälläinen tuotantomalli ei pyöri millään tuulivoimalla ja siten sitoo Suomen ydinvoimaan.
http://yle.fi/uutiset/risteilijakaupan_lainaehtoja_hierotaan_viela_tanaan/6419697

Laivateollisuuden tukeminen tarkoittaa samalla, että laivoihin laitetaan energiaa valtavasti ja samalla lämmitetään maapalloa. Ilmastonmuutoksen kannalta turhien laivojen rakentaminen on ylellisyyttä, johon meillä ei ole varaa.
http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/127359-hallituksen-suhteellisuudentaju-hukassa

http://ilmastohuijaus.blogspot.fi/2012/12/ilmakeha-on-kaoottinen-systeemi.html

http://ilmastohuijaus.blogspot.fi/2012/12/ilmakeha-on-kaoottinen-systeemi.html

Energiaintensiivisen teollisuuden tukeminen on valinta saastuttavan elinkeinorakenteen puolesta.
http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/9195-sttk-n-maenpaa-varoittaa-hidastelusta-valtiolta-tukea-stx-n-telakalle

http://www.demari.fi/politiikka/paakirjoitukset/8706-jattilaivan-tilaus-tulisi-kreivin-aikaan

Degrowth talous ei tarvitse juurikaan talouskasvua vaan toimii vallan hyvin myös talouslaskun aikaan.
http://thomastaussi.blogspot.fi/

Suomi ei tarvitse työtä vaan työttömiä leppoistajia jotka osaavat nauttia elämästä.
No, he [korealaiset] yrittävät tietenkin vedättää, että mennään sitten Ranskaan, kun Ranskan valtio antaa apua. Jos heillä on vaihtoehtona rakentaa laiva siellä niin, että joku muu hoitaa viulut, niin bisnesmies katselee aina rahan perään. Tämä on raakaa peliä, Saarikangas sanoo.
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2012/12/17/iso-masa-stxn-ahdingosta-harskia-pelia-korealaisilta/201243920/12

Korealaisten ei kannata antaa vedättää vaan antaa sitten kaatua koko telakkateollisuuden.

lauantai 15. joulukuuta 2012

NSN ei kykene vastaamaan markkinoiden vaatimuksiin

Kiinteähintaisen mobiilidatayhteyden hinnan pitäisi olla 30 euron tasolla, jotta operaattoreilla olisi varaa investoida verkkojen laajennuksiin, laskee Nokia Siemens Networksin maajohtajaTommi Uitto 3T:n haastattelussa.
http://www.puhelinvertailu.com/uutiset.cfm/2012/12/15/nokia_siemens_networks_3t_lle_mobiilidatan_pitaisi_maksaa_30_euroa

30 euron hinnalla mobiilin datan käyttö olisi varsin vaatimatonta.
https://kauppa.dnapro.fi/liikkuvalaajakaista/

DNA PRO:lla on ainakin vielä ollut varsin kohtuuhintaisia liittymiä. NSN pitää tsempata ja oppia tekemään tukiasemat halvemmalla.
http://jpoli.blogspot.fi/2012/12/kannysateilyn-tutkija-hiljennetaan.html

Myös NSN:ään liittyy säteilykorvausriski.

torstai 13. joulukuuta 2012

Marco ei myy

Uutisankkureiksi palkattiin suuren mainosrummutuksen kera kestojulkkikset Katja Ståhl ja Marco Bjurström, uutiset siirrettiin uuteen lähetysaikaan, studiotilat rakennettiin Sanomataloon Helsingin ydinkeskustaan ja teknologiassa satsattiin muun muassa teräväpiirtolähetykseen.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012121316445569_uu.shtml

Fanittaako kukaan Marco Bjurströmiä tai Katja Ståhliä? Kummatkin ovat kokolailla mitäänsanomattomia. Jos joku uskoo että Katja Ståhl myy niin asuu varmaa 80-luvulla ja katselee napakymppiä sen partamiehen kanssa 14" matkaväriteeveestä.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Puttonen ei ymmärrä Applea

Puttosen mukaan Applen loputonta voittokulkua todennäköisempää on, että joku kilpailijoista keksii jotain, millä se kiilaa lähemmäs Applea. Se taas söisi Applen menestystä, vaikka markkina jonkin verran kasvaisikin.
http://www.uusisuomi.fi/raha/55749-professori-teki-havainnon-nain-jarjeton-applen-ylivoima

En tiedä millä planeetalla Vesa Puttonen elää mutta nyt Puttoselta on karannut mopo pahasti. Puttonen unohtaa varsin iloisesti, että digituotteissa verkostovaikutukset vahvistavat vahvojen yritysten asemaa.

Huimasta ylivoimasta huolimatta esimerkiksi Nokiaa verrataan Suomessa usein juuri Appleen.
- Meillä suomalaisilla on perspektiiviharha, että ne olisivat jotenkin tasa-arvoisia kilpailijoita. Markkina-arvot kuitenkin heijastelevat, että ne kilpailevat aivan eri hehtaareilla, Puttonen sanoo.
http://www.uusisuomi.fi/raha/55749-professori-teki-havainnon-nain-jarjeton-applen-ylivoima

Puttonen kuitenkin ymmärtää Nokian aseman eli Puttonen on kuitenkin perusjärkevä. Nokian asema on vaikea ja paljon riippuu miten Microsoft kykenee pärjäämään. Parhaimmassakin tapauksessa iso osa tuotosta uhkaa mennä Microsoftille eli Nokiaan uskovan kannattaisi ehkä sijoittaa osa Nokiaan aikomastaan potista Microsoftiin.
http://www.wolframalpha.com/input/?i=apple+NOK+microsoft+google+htc

http://www.mobiiliblogi.com/2012/12/11/huawei-panostaa-sisaltoon-avaa-tutkimuskeskuksen-helsinkiin/

Vesa Puttosen suuri innovaatio on korvata tulipaloissa käytetty sammutusvesi euron seteleillä. Palamattomat erikoiskäsitellyt euron setelit pysäyttävät suurenkin palon hetkessä ja sammutusvesi voidaan vaikka lähettää Afrikkaan hätäapuna.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Android Nokian halpapuhelimiin?

Göteborgin kauppakorkean opiskelijat Henning Verner, Oskar Goding Blomdahl ja Patrik Andreasson voittivat tilintarkastus- ja konsultointiyhtiö KPMG:n kansainvälisen yritystapauskilpailun Ruotsin maakilpailun Lundissa.Nokian olisi tuotava Android nopeasti halpamalleihinsa. Tämä antaisi Nokialle hintaetua, korkeampia marginaaleja volyymituotteissa ja pääsyn ekosysteemiin.
http://www.taloussanomat.fi/informaatioteknologia/2012/12/03/opiskelijat-nokialle-android-nopeasti-halpapuhelimiin/201243152/12

Stephen Elopin Nokian mahtiaikana ei Androidia tulla Nokian puhelimissa näkemään. Android tuskin enää Nokian asemaa pystyisi parantamaan, koska Nokian brändi on jo mennyt huonoksi. Nokialla ei edes ole Android osaamista. Nokian kohtalo on sinetöity Microsoftin Windows Phoneen.

Opiskelijoiden ehdotus on varsin kehno, koska Nokia ei sitä kykene toteuttamaan. En itse olisi kyllä antanut tälläiselle ehdotukselle voittoa, koska sitä ei voi Nokia mitenkään toteuttaa eikä se ratkaise Nokian ongelmia. Android ja Nokia on toiveajattelua. Vähintään Stephen Elop olisi pitänyt erottaa opiskelijoiden suunnitelmassaan, koska Elop on niin sitoutunut Microsoftiin että mikään muu ei sovi.
http://www.piksu.net/artikkeli/ymm%C3%A4rsink%C3%B6-oikein

perjantai 23. marraskuuta 2012

Investointipankit kehottavat myymään Nokiaa - kahmivat itse osakkeita

Jacob Steinberg kirjoittaa Seeking Alphassa selvittäneensä suurien investointipankkien Nokia-sijoituksia ja havainneensa, että omista varoituksistaan huolimatta pankkijätit ovat ostaneet ahkerasti Nokian osakkeita. Steinberg tutki Nasdaqissa tehtyjä kauppoja.
http://www.tietoviikko.fi/kaikki_uutiset/investointipankit+kehottavat+myymaan+nokiaa++kahmivat+itse+osakkeita/a858972
In the face of extremely negative sentiment, two investment banks, namely Morgan Stanley (MS) and Goldman Sachs (GS) increased the number of Nokia shares they were holding greatly in the last quarter. In the beginning of last quarter, Goldman Sachs held 61 million shares of Nokia. As of the end of the last quarter, the investment bank holds 116 million shares of the company. This indicates an increase of nearly 90%. As for Morgan Stanley, the bank held 4 million shares of the company in the beginning of the quarter, whereas, it ended up holding 32 million shares by the end of the quarter. This is an increase of nearly 700%.
http://seekingalpha.com/article/1023231-goldman-sachs-and-morgan-stanley-are-backing-the-truck-up-for-nokia-shares

Nokian osakkeen arvo voi nousta rajustikin, jos Nokian älykännyt rupeavat jälleen myymään. Nokia Lumia 920 on ainakin tähän mennessä saavuttanut myyntiä ja kiinnostusta.
http://www.tietoviikko.fi/kaikki_uutiset/lumiat+loppuivat+amazonin+verkkokaupasta++poikkeuksellinen+huomautus/a858970

http://mynokiablog.com/2012/11/22/amazon-lists-lumia-920-as-indefinitely-out-of-stock-due-to-tremendous-demand-only-white-black-left-in-stock/

http://wmpoweruser.com/now-even-amazon-is-complaining-of-tremendous-demand-for-the-nokia-lumia-920/

Todellisista määristä ja todellisesta kysynnästä on kuitenkin paha sanoa mitään. Sijoittamiseen liittyy joka tapauksessa aina riski. Nokian arvo ei kuitenkaan voi saavuttaa lähellekään Applen kaltaisia arvoja, koska Nokia ei omista ekosyystemiään vaan sen omistaa Microsoft. Sijoittajan kannattaa ehkä harkita sijoittamista mieluummin Microsoftiin kuin Nokiaan jos uskoo Microsoft Phonen menestykseen.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Nestle ja pullovesi

Televisiosta (YLE) tuli hieno dokumentti pullovesiliiketoiminnasta ja Nestlestä (Polar Spring).
http://areena.yle.fi/tv/1703277

Dokumentissä on haastateltavia, jotka arvostelevat Nestleä mutta Nestlen liiketoimintatavat edustavat kuitenkin käytännössä korkeinta käytännössä tavattavaa yritysetiikkaa. Normaalitoimintatavat monessa liiketoiminnassa ovat enempi Talvivaaran ja Pekka Perän tapaisia. Nestlen arvostelijoiden kannattaisi tutustu Suomeen ja Talvivaaraan niin näkisivivät kuka on todellinen Pekka Perä.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Googlen mainostulot suuremmat kuin Amerikan koko lehdistön

Median valtias on vaihtunut. Googlen mainostulot ovat suuremmat kuin koko Amerikkalaisen lehdistön yhteensä. We have played with the numbers a little bit and found an interesting piece of information that nicely illustrates how ad markets have changed in the past decade: in the first six months of 2012, Google raked in $20.8 billion in ad revenue, while the whole U.S. print media (newspapers and magazines) generated $19.2 billion from print advertising. That is, Google, a company founded 14 years ago, makes more money from advertising than an industry that has been around for more than a hundred years.
http://www.statista.com/topics/1001/google/chart/709/google-s-ad-revenue-since-2004/


Google on noussut lyhyessä ajassa median valtiaaksi. Onnea Google!

torstai 8. marraskuuta 2012

Talvivaaraan ei kannata sijoittaa

Talvivaaran tyyppisiin sijoituskohteisiin ei kannata koskea tikullakaan.
http://www.talouselama.fi/uutiset/suomen+luonto+talvivaaran+onnettomuus+on+jo+maailmanluokkaa/a2154574

Nykyään ei pörssiyhtiöön sijoittanut piensijoittaja voi vielä joutua korvausvelvolliseksi ympäristövahingoista mutta tulevaisuudessa asiat voivat olla toisin. Jokatapauksessa ydinvoimalat ja muut korkean ympäristöriskin omaavat kohteet voivat olla mahdollisen korvausvastuun johdosta sijoittajalle yllättävän riskialttiita.
http://heikkisairanen.blogspot.fi/2012/11/talvivaara-sotkee-vedet-hakamies.html

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Apple ja Samsung voittoimureita

Apple ja Samsung keräävät 106 prosenttia matkapuhelin alan voitoista. Mahdottomalta kuulostava tilanne selittyy sillä, että melkein kaikki muut tekevät tappiota. Erityisesti Apple on puhelinalan hämmästyttävä rahaimuri.
http://www.3t.fi/artikkeli/uutiset/teknologia/apple_ja_samsung_vievat_rahat_nokialle_jaavat_tappiot

Apple ja Samsung tekevät matkapuhelinalan voitot ja muut keräävät tappiot. Alalle jolle on tyypillistä suuret ulkoisvaikutukset ja verkkovaikutukset on tyypillistä, että pari yritystä tekee toimialan voitot. Muistaakseni myös Yhdysvaltojen softabisnekselle on ollut tyypillistä, että jopa koko toimialan kaikkien aikojen kumulatiiviset voitot ovat muutaman yrityksen tekosia (Microsoft, Oracle...). Muille jää sitten käytännössä vain pieniä voittoja ja käytännössä tappioita. Microsoft tekee voittoa, koska se aikanaan pääsi luomaan PC bisneksen rakenteen. Tosin Microsoftinkin asema voi murtua tietokonetoimialan rajujen muutosten seurauksena.
http://news.cnet.com/8301-1035_3-57542043-94/apple-samsung-control-106-percent-of-industrys-profits/

Luultavasti sosiaaliset prosessit keskittävät voittoja entistä enemmän. Sosiaalinen media muuntaa juuri tätä voittojen jakaumaa siten, että verkostoissa keskeiset toimijat tekevät entistä suuremman osan toimialan tuloksesta. Jos et kykene johtamaan näitä verkostoja, niin voittoja ei ole luvassa. Tämän takia juuri Kennel Helsingin kaltaiset sissimarkkinoijat ovat Nokialle niin tärkeitä. Nokia ei kykene enää saavuttamaan markkinoita ilman sissejä.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Kasvuyrityksen osaamisen vaiheet

Minua on VC (Venture capital) ja pääomasijoitustoiminnassa aina häirinnyt exit-keskeisyys. Eli kun yritystä on omistettu tietty aika, siitä täytyy aina päästä eroon. Ymmärrän tämän lähtökohdan täysin VC:n ja pääomasijoittajan näkökulmasta, jossa heidän ansaintalogiikkansa perustuu halvalla ostamiseen ja kalliilla myymiseen mutta yrittäjänä en tuota exit-ajatusta pidä tärkeänä. Päinvastoin, koen sen jopa vastenmielisenä. Toki joissain tapauksissa omistajan muutos ei välttämättä tee suurta muutosta yritykseen mutta useassa tapauksessa näin kuitenkin käy.

Miksi alkaisin rakentamaan hienoa yritystä, pistäen siihen kaiken energiani, arvoni ja osaamiseni, jos takaraivossani jo tiedän, että pääomistajani tulee vaatimaan yrityksen myyntiä muutamien vuosien jälkeen? Miksei perustajatiimi voisi keskittyä alusta pitäen tekemään maailman parasta, tietäen, että se saa päättää yrityksen kohtalosta itse? Toki, jos jossain vaiheessa yrityksen elinkaarta päädytään yrityksen myyntiin, se on täysin hyväksyttävää mutta pääasia on se että päätökset saa tehdä itse.
http://www.piksu.net/artikkeli/pois-exit-keskeisyydest%C3%A4-kasvuyritt%C3%A4jyydess%C3%A4

Lasse Mäkelä kirjoittaa kasvuyrittämisestä. Mäkelä unohtaa (tai ei tiedä), että yrityksen kasvun eri vaiheissa haasteet ovat aivan erilaiset eli itseasiassa osaamisen ja kaiken muunkin tarpeet ovat vallan erilaiset. Lisäksi usein yritys on arvokkaampi osana jotain isompaa kokonaisuutta kuin itsenäisenä eli sama johtaja/omistaja tiimi ei yksinkertaisesti kykene yleensä johtamaan yritystä tehokkaasti ja järkevästi. Yrityksen myyminen on usein järkevää ja monesti jopa välttämätöntä. Parempi myydä yritys hyvään hintaan kuin parin vuoden päästä olla konkurssissa. Yrittäjyys on suuremmissa yrityksissä usein tehoton tapa toimia ja soveltuu vain pieniin tai keskisuuriin yrityksiin. Yrittäjävetoinen yritys pidemmän päälle yksinkertaisesti ei enää pärjää. Suuremmissa yrityksissä valta ja tapa toimia institutionalisoituu rakenteisiin. Yrittäjät eivät yleensä kestä tälläistä muutosta henkisesti vaan pyrkivät jatkamaan yrittäjämäistä toimintaa, silloin kun pitäisi institutionalisoida toiminta.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Microsoft tyhjentää Nokian

Microsoftin entisen johtajan Jonathan Murrayn on todennäköistä, että Microsoft ostaa tärkeitä osia Nokiasta.
Hänen mukaansa on kaikkein todennäköisintä, että Microsoft ostaa Nokian mittavan patenttimäärän, sisäisen suunnittelun, insinööriosaamisen ja kenties myös brändioikeudet.
http://www.talouselama.fi/nokialandia/microsoftin+expomo+nokian+aika+itsenaisena+yrityksena+on+kohta+ohi/a2152675

http://www.adamalthus.com/blog/2012/10/25/microsofts-pivot/

Nokian tie itsenäisenä yrityksenä on loppumassa kiitos myyrä alan ammattilaisten (elikkä Stephen Elopin).
http://jtalous.blogspot.fi/2011/06/nokia-hatyyttelee-pohjia.html

http://tietsikka.blogspot.fi/2012/06/stephen-elop-tuhosi-nokian.html

Myyrä on kohta työnsä tehnyt. Myyrä pääsee kohta nauttimaan työnsä tuloksista.
http://yle.fi/uutiset/microsoftin_ex-johtaja_nokian_aika_itsenaisena_yrityksena_on_ohi/6353423

Yhdysvallat tyhjentää Nokian kuin aikanaan Vietnamin.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Kulutuskäyttäytymisen muutos digiajassa

Olen huolissani. Huoleni kohdistuu Suomen tilanteeseen digitaalisessa maailmassa. Päivä päivältä näen enemmän ja isompia muutoksia kuluttajien käyttäytymisessä, ja niiden ajattelu hermostuttaa. Haluaisin pystyä peittämään niiltä silmäni, mutta jos jonkun asian näkee edessään joka päivä, ei sitä voi paeta. Suomen on aika aukaista silmänsä digitaaliselle todellisuudelle.
http://www.marmai.fi/blogit/sosiaalinen_sukellusvene/aika+kohdata+digitaalinen+totuus/a2151734

Helena Aurama kirjoittaa kuluttajien käyttäytymisen muutoksesta digiajassa.
http://www.sosiaalinenmedia.com/2012/10/helenen-uusin-m-kasittelee-digitaalisen.html

Auramon kirjoitus sinällään käsittelee relevantteja asioita, muttas siitä huokuu syvä ymmärtämättömyys digiajasta, jossa elämme. Nykytalous on vaiheessa jossa arvoketjut voidaan purkaa ja toiminnot sijoittaa sinne missä ne pystytään järjestämään järkevästi (ja tehokkaasti). Kaikkea ei kannata tehdä itse ja se koskee myös kansakuntia.

Suomalaisten hyvinvoinnille on edullista, jos käytössämme on maailmanluokan alihankkijoita.
Aikakauslehdet: Oma aikakauslehtien tilaamiseni on muuttunut. Luen nykyään enemmän blogeja ja joissain tapauksissa tilaan lehtiä tablettiini. Sitten on vielä Amazon, jossa kirjat voi kätevästi tilata silloin kun huvittaa omalle päätelaitteelle. Rahojani valuu Amazonille noin 30-50€ kuukaudessa.
http://www.marmai.fi/blogit/sosiaalinen_sukellusvene/aika+kohdata+digitaalinen+totuus/a2151734

Amazonin kaltaista yritystä ei pystytä Suomessa toteuttamaan, koska ei päästä niihin volyymeihin mitä tarvitaan. Lisäksi jo pelkästään ison valikoiman rakentaminen on mahdotonta. Suomalainen toimija ei kykenisi millään solmimaan tarvittavia sopimuksia ja yhteistyökuvioita. Suomalaisten etu on käyttää maailmanluokan agentteja kuten Dealextreme, Amazon, Alibaba jne.
http://www.amazon.com/

http://dx.com/

http://www.aliexpress.com/

http://www.alibaba.com/

Aliexpress on kuluttajakauppaa käyvä Alibaban tytäryritys.

Suomalaisten kannattaa keskittyä siihen osaan liiketoimintaa, joka voidaan tehdä paremmin kuin muualla tai vähintään riittävän hyvin. Suomi voisi mm. toimia Kiinan porttina eurooppaan enemmän. Suomi on EU:n lähin kolkka lentoliikenteelle Kiinaan eli Suomessa voisi hyvinkin toimia kiinan kauppaa erikoistuneita yrityksiä. Nyt esim. Kiinan kauppaan erikoistuneille yrityksille ongelmaksi nousee järjettömän korkea ALV mutta jos ALV saataisiin alas niin liiketoimintamahdollisuuksia voisi löytyä. Samoin lainsäädäntö ja verotus pitäisi modernisoida vastaamaan kasvavan Kiinan tarpeita. Suomi voisi EU:ssa profiloitua Kiinan ystävänä, joka tukee Kiinan pyrkimyksiä EU:n sisällä kaikin mahdollisin keinoin. 

http://www.mobiiliblogi.com/2012/10/26/kiinalaiset-kopioivat-jo-ipad-minin-markkinoille-marraskuussa-99-dollarin-hintaan/

maanantai 22. lokakuuta 2012

Nokian ja Microsoftin strategia täyskatastrofi

”Vaikuttaa, että oletukset Windows-valinnan takana olivat vääriä. Nokia toivoi, että isona pelurina Windows-markkinoilla olisi parempi toimia kuin Androidin parissa”, West kirjoittaa.
http://www.talouselama.fi/nokialandia/elopin+uhkapeli+ollut+taysi+katastrofi/a2151590

http://seekingalpha.com/article/937021-nokia-bad-news-without-end

Nokian asema älypuhelimissa on hyvin heikko ja näköpiirissä ei ole mitään mikä olennaisesti parantaisi kurjaa tilannetta. Androidin ja eri valmistajien asema vahvistuu kaiken aikaa, koska laitekanta ja volyymit ovat niin valtavat. Androidista on jo tullut synonyymi älypuhelimille ja kaikelle kivalle. Nokialla ei ole enää brändiä ja Microsoftilla ei ole koskaan ollut hyvää mainetta asiakkaiden keskuudessa. Microsoftin tuotteita on käytetty paljolti pakosta, ei sen takia että sitä olisi erityisesti rakastettu.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Nokia on pussittanut itsensä

Nokian enemmän tai vähemmän höperö johto on pussittanut koko yrityksen toimillaan täysin mieltä vailla olevaan koloon.
http://www.sss.fi/mielipiteet/paakirjoitus/403854.html

Nokia oli vielä vähän aikaa sitten asemassa, jossa se olisi voinut pelata ja tehdä jotain mutta Microsoftiin takertuminen on lähinnä säälittävää. Nokiasta on tullut lähinnä säälittävä yritys.

Hirveesti Nokian johdolla ei ole pelimahdollisuuksia, koska Nokia on hirttäytynyt Microsoftin laadukkaaseen hirttoköyteen. Ilmeisesti titanium vahvisteinen usb hirttoköysi on sen verran laadukas, että siitä ei niin vain pääse pyristelemään irti. Huonomman hirttoköyden voisi katkaista timanttisaksilla mutta nyt on kyseessä sen verran laadukas köysi, että naru ei mene katki millään.
http://www.mobiiliblogi.com/2012/10/19/stephen-elop-microsoftin-windows-phone-puhelin-kiihdyttaisi-ekosysteemia/

http://www.3t.fi/artikkeli/uutiset/talous/nokian_uusin_tulos_tassa_kipukohdat

http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/pitaisiko+nokian+harkita+kokonaan+luopumista+alypuhelimista/a848748

Nokialla tuskin on mitään mahdollisuutta Kiinassa Microsoftin orjana, koska kiinalaiset eivät tykkää amerikkalaisten päsmäröinnistä. ZTEtä ja Huaweita syytettiin Amerikassa vakoilussa ja kiinalaisilla on pitkä muisti. Ilman syytöksiä vakoilusta Microsoft Phonella olisi voinut olla joku mahdollisuus Kiinassa mutta vakoilusyytösten jälkeen Microsoft juna ajoi kommunistien erikoisvahvisteiseen seinään.
http://tietsikka.blogspot.fi/2012/10/ug802-kayttokokemuksia.html

http://finnsanity.blogspot.fi/2012/10/android-nokian-ainoana-ratkaisuna.html

http://www.ess.fi/?article=389159

Nokian myyrä on tehnyt työnsä ja kohta ei enää tarvitse puhua Nokiasta koska sitä ei ole.
http://www.ess.fi/?article=389159

http://www.talouselama.fi/uutiset/tutkijat+android+toiseksi+karjeksi+nokialle/a2151347

tiistai 16. lokakuuta 2012

Angry Birds

Angry Birds on ensimmäinen suomalainen brändi, jolla pystyy tekemään paljon oheistuoteliiketoimintaa. Muumit ovat nyt ehkä olleet ennemmin mutta Angry Birds on paljon isompi jo nyt.
http://pietar.in/2012/10/angry-birds-makeispusseja-myyty-jo-5-miljoonaa/

http://www.wired.com/geekdad/2012/10/angry-birds-trilogy-review/

Kuluttajatuotebrändien luominen ei ole historiallisesti suomalaisilta onnistunut kuin rajoitetusti mutta Angry Birdsin menestys on valtavaa.
http://gadgetwise.blogs.nytimes.com/2012/10/15/app-smart-extra-a-look-at-the-popular-iphone-apps/

http://www.grandforksherald.com/event/article/id/246990/group/homepage/

http://www.huffingtonpost.com/2012/10/11/angry-birds-star-wars-trailer-video_n_1959145.html

Krogerus hyökkää Luxemburgia vastaan

Luxemburg on EU:n sisällä oleva mätäpaise. Turha sitten EU:ssa on valitella veroparatiiseista, kun meillä näkyy olevan jo omasta takaa pahimmista pahin. En tarkoita sitä, etteikö verosuunnittelu sinänsä olisi järkevää tai hyväksyttävää niin kauan kuin sen tarkoitus ei ole Luxemburgin tavoin auttaa eliminoimaan kaikkinainen verojen maksu.
http://www.tekniikkatalous.fi/ict/elcoteqin+konkurssin+erikoiset+kuviot+pesanhoitaja+ei+anna+tietoja+edes+verottajalle/a847482

Luxemburg on asiallisesti käyttäytyvä finanssikeskus.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luxemburg

http://www.luxembourgforbusiness.lu/

Luxemburgin lainsäädäntö on rakennettu suojelemaan sijoittajien ja liikemiesten intressejä. Luxemburg on paljon käytetty juuri sen takia, että siellä on korkealaatuinen liiketoimintainfrastruktuuri.
http://www.htgroup.lu/Creating%20a%20Luxembourg%20Company.html

Suomalaisperäisilläkin sijoittajilla on paljon yrityksiä Luxemburgissa eli Krogeruksenkin pitäisi ottaa huomioon myös suomalaisten maine siellä. Suomalaisten mainetta ei kannattaisi vahingoittaa.

Tosiasiallisesti Elcotegillä ei ollut enää aikoihin mitään kykyä toimia vaativassa kännyliiketoiminnassa. Jos tarvetta tulee niin voin antaa oikeudella lausunnon Elcotegin tosiasiallisesta kyvystä toimia sopimushankkijana ja sen arvosta.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Elcoteq tuhottiin

Tuhottiinko Elcoteq tarkoituksella kuten Hannu Krogerus väittää.

Hannu Krogeruksella on monia varsin rajuja väitteitä puheessaan eli kiinnostuneiden kannattaa lukea. Sinällään väitteet eivät ole mitenkään mahdottomia mutta rajuja kuitenkin. Yhtenä episodina oli unelmia  suunnitelmia tästä ajasta, että Kommunismi toteutetaan ajamalla Länsimaat syvään talouskriisiin ja tuotanto ja osaaminen siirretään Kiinaan. Joskus huhuttiin, että Yhdysvaltojen, Neuvostoliiton ja Kiinan  kesken oli tälläinen yhteisymmärrys, että Neuvostoliitto romautetaan ja koko maailman finanssijärjestelmä kriisiytetään. Itä-Eurooppa integroidaan Länteen, vähän aikaa pidetään hyvää aikaa ja sitten romautetaan koko systeemi, että saadaan aikaan vallankumoukselle otolliset olosuhteet. Talouden romauttamisessa käytetään aseena viherajattelua ja ns. ilmastonmuutosta. Ilmastonmuutoksesta tehdään uusi uskonto ja totuus. 

Luonnollisesti sopivat henkilöt ovat johtopaikoilla mm. Merkel jne. Merkel lienee Neuvostoliiton agentti, samoin moni muu. Nimiä en viitsi mainita mutta varmaan moni tietää...Itsellä on myös käsitys, että Jorma Ollila on Neuvostoliiton agentti, joka on koulittu viemään Suomi Kommunismiin. Iso osa omasta käsityksestä asioista on avaruudesta kotoisin eli varsin humoristiset olennot ovat kertoneet juoruja taivaan toreilta ja turuilta. 

Luxemburg ei ole mikään teollinen pitäjä vaan finanssikeskus. Luxemburgilaisilla pankkiireilla tuskin on mitään teollisuuskokemusta. 

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Microsoft Office Androidille ja iOS:lle

Ohjelmistojätin tuotejohtaja Petr Bobekin totesi Tshekissä pidetyssä tilaisuudessa, että Officen Android- ja iOS-versiost julkaistaan ensi vuoden maaliskuussa.
http://www.puhelinvertailu.com/uutiset.cfm/2012/10/10/microsoft_julkaisee_office-sovellukset_ios_lle_ja_androidille_ensi_vuonna

http://tech.ihned.cz/c3-57854910-040000_d-microsoft-se-meni-dnes-oficialne-potvrdil-office-2013-i-pro-android-a-ios
Microsoftille on aina vaihtoehtona tukea Androidia ja iOS:ää ja ilmeisesti he nyt sen tekevät Officellaan.
http://tietsikka.blogspot.fi/2012/10/nokialla-oli-meego-tabletti.html

Microsoftilaiset ovat laskeneet, että kannattaa mieluummin tukea Apple iOS:ää ja Androidia kuin taistella tuulimyllyjä vastaan.

Office on Microsoftin vahvuus ja tuen panttaaminen iOS:ltä ja Androidilta ei ole taloudellisesti järkevää. Oma käyttöjärjestelmä puhelimille ei ole ollut Microsoftille mikään kultakaivos. Itse en pidä Microsoftille taloudellisesti järkevänä edes yrittää rakentaa omaa mobiiliekosysteemiä. Palvelubisnes ja pilvisovellukset voivat tarjota paljon suuremmat rahavirrat kuin varsin kilpailut mobiilikäyttöjärjestelmät.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Microsoft pettynyt Nokiaan

Microsoft on ilmeisesti syvästi pettynyt Nokian kykyyn tehdä älypuhelimia. Nokia tuskin enää nauttii Microsoftin luottamusta.
http://venturebeat.com/2012/10/02/surface-windows-phone-nokia/

http://allthingsd.com/20121002/nokia-ceo-elop-windows-phone-business-hasnt-grown-as-hoped-but-hes-not-changing-course/
Utilizing a strategy much like the one it is using with Windows 8, Microsoft is now looking to have its cake and eat it too in the smartphone market.
http://www.bgr.com/2012/10/02/microsoft-surface-phone-release-date-windows-phone-8/

Nokian kyvykkyys ei ole sitä luokkaa, että sitä voisi pitää kunnollisena kumppanina Microsoftille. Windows Phone 8 kännyt pitäisi olla markkinoille nyt eikä huomenna. Ilmeisesti Nokialle ei ole riittävää kyvykkyyttä tuottaa riittävän hyviä puhelimia, että ne saisivat kunnolla markkinaosuutta.
http://www.dailyfinance.com/2012/10/02/could-this-new-technology-make-microsoft-a-player-/

http://wmpoweruser.com/htc-8x-and-8s-replace-nokia-lumia-920-on-windowsphone-com/

http://www.phonedog.com/2012/10/02/does-nokia-still-have-a-chance-at-a-turnaround/

http://jtalous.blogspot.fi/2012/09/nokia-haastaa-htcn-oikeuteen.html

maanantai 1. lokakuuta 2012

Finanssivero

Rahamarkkinat ovat perinteisesti olleet herkkiä reagoimaan veroihin.
http://www.uusisuomi.fi/raha/53879-uusi-vero-kaynnisti-suomi-uhkailun-korkmanilta-brutaali-vastaus-pankeille
http://www.uusisuomi.fi/raha/53867-ek-tyrmaa-suomen-tulee-torjua-eun-kutsuhuuto

Nykyään kun jopa kuluttaja vaatimattomallakin omaisuusmassalla kykenee siirtämään omaisuutensa turvaan verokeitaisiin niin luulisi, että yritysten ja pankkien kyvykkyys siirtymisessä on aivan toisella tasolla.
http://www.ocra.com/

http://money.howstuffworks.com/personal-finance/personal-income-taxes/tax-shelters2.htm

http://www.washingtonpost.com/business/economy/romney-cayman-islands-holdings-complicate-tax-return-debate/2012/01/24/gIQAmuvZOQ_story.html

Isommille omaisuusmassoille saa neuvontaa mutta jopa pienpeluri voi nykyään hyödyntää veroparatiiseja.
http://www.hsbc.com

Veroparatiisit ja muut kehittyneet instrumentit voivat vapauttaa ihmiset valtioiden mielivallasta. Fasistiset valtiot pyrkivät verottamaan ihmiset kuoliaiksi ja siirtämään kaiken vallan valtiolle ja poliittiselle eliitille.  Onneksi maailmassa on Dan Mitchellin kaltaisia vapaustaistelijoita.
https://www.cato.org/event.php?eventid=9177

http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2012/10/syokoot-pankit-rahansa.html

http://www.talouselama.fi/uutiset/asiantuntija+tyrmaa+finanssiveron+tulokset+katastrofaaliset/a2148058

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

RedAtoms ja GREE

China is trailing behind Japan and the U.S. in mobile gaming, but Liu believes that will change soon. “China is the largest online gaming market in the world, and we think some of that will migrate to mobile.” One thing Liu and Chiu know for sure, mobile gaming is going international.
http://www.wired.com/business/2012/09/the-asian-mobile-gaming-invasion/

Kiinalaiset ovat kovia pelaamaan ja tekemään mobiilipelejä.
http://www.redatoms.com/

http://gree-corp.com/

lauantai 29. syyskuuta 2012

Microsoft rikkonut kilpailuoikeutta vastaan

Tutkimuksen jälkeen Microsoftille voitaisiin teoriassa määrätä sakkomaksuja jopa kymmenen prosenttia yhtiön vuoden liikevaihdosta, kertoo Reuters. Tämä merkitsisi yli viiden miljardin dollarin korvaussummaa. Todennäköisesti sakkosumma on kuitenkin paljon pienemmässä luokassa, varsinkin kun otetaan huomioon Microsoftin yhteistyöhalukkuus.
http://www.tietokone.fi/uutiset/eu_vahvisti_microsoftille_virallinen_syyte

Microsoft on useasti rikkonut kilpailuoikeutta ja Microsoftille pitää langettaa tuomiot kovimman mukaan. Microsoft on aiheuttanut EU:n kansalaisille toimillaan valtavat vahingot ja kilpailuoikeuden pitäisi pilkkoa Microsoft ja langettaa sille kovimmat mahdolliset korvausvaatimukset. Microsoft on halventanut toimillaan EU oikeutta ja sellaista ei EU:n tule hyväksyä.
The Commission, which opened an investigation into the issue in July, is now preparing formal charges against the company, EU Competition Commissioner Joaquin Almunia said.
http://www.reuters.com/article/2012/09/27/us-microsoft-eu-idUSBRE88Q0DW20120927

http://techcrunch.com/2012/09/27/eu-to-charge-microsoft-over-browser-compliance-breach/

Microsoftit kilpailuoikeuden rikkomukset eivät ole mitään teknisiä pikkujuttuja vaan tarkoituksella ylimmän johdon siunauksella ja tietäen tehtyjä äärimmäisen törkeitä kilpailuoikeuden rikkomuksia. Microsoftin toimet ovat aiheuttaneet kilpailijoille ja kuluttajille valtavia vahinkoja.
http://profit.ndtv.com/news/international-business/article-microsoft-faces-7-4-billion-fine-in-eu-ruling-311403

Microsoft on monopolisoinut pc markkinoita jo pitkään ja vaikeuttanut kaikin mahdollisin toimin vapaata kilpailua. Kuluttajien oikeuksia tuskin pystytään turvaamaan ilman Microsoftin pilkkomista. Pelkästään taloudelliset korvaukset eivät korvaa tehtyä vahinkoa. EU:n kilpailuoikeutta on jo halvennettu tarpeeksi, nyt kilpailuoikeuden pitää näyttää voimansa ja iskeä Microsoft palasiksi.

Microsoft on pyrkinyt laajentamaan pc monopoliaan myös kännykäyttöjärjestelmiin. Vähintään Microsoft Windows Phone pitäisi siirtää erilliseen yhtiöön, jolla olisi oma omistus ja johto. Samoin Office pitäisi irrottaa Microsoftista. Näin pystyttäisiin ainakin jossain määrin palauttamaan kilpailua tietokonemarkkinoille.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Nokia haastaa HTC:n oikeuteen

Laajemmin tilannetta ajateltuna oikeustaistelu ei tässä vaiheessa välttämättä ole se järkevin veto. Microsoft tuskin olisi tilanteesta kovinkaan iloinen, sillä yhtiö on kuitenkin sekä Nokian että HTC merkittävä kumppani Windows Phone -puhelimissa. Yhtiö on ollut tavalla tai toisella työstämässä molempien valmistajien uutuuspuhelimia.
http://www.mobiiliblogi.com/2012/09/25/nokia-viemassa-htcn-oikeuteen-lumioiden-kopioinnista/

Microsoft tuskin tykkää, että sen kumppaneita haastetaan oikeuteen. Microsoftille aasialaiset valmistajat ovat hyvin tärkeitä ja kumppanuudet ovat monen aasialaisvalmistajan kanssa pidempiaikaisia kuin Nokian. Taiwanilaiset teknologiayritykset ovat iso yhteistyökumppani Microsoftille ja Microsoft tuskin haluaa hyppiä taiwanilaisten teknologistien varpaille.
http://www.digitimes.com/news/a20120926PD220.html

http://www.talouselama.fi/nokialandia/lisaa+jobinpostia+nokialle+windows+phone+menetti+jalleen+asemiaan+yhdysvalloissa/a2147730

torstai 27. syyskuuta 2012

Nokia Lumia 920 -hinnoittelu

Matkapuhelinvalmistaja Nokian syyskuun alussa julkistamien seuraavan sukupolven Windows Phone -puhelimien saatavuus ja hinnat ovat varmistuneet, ainakin Saksan osalta. Yhtiö ilmoittaa virallisella lehdistötiedotteella, että Lumia 920- ja Lumia 820 -puhelimet saapuvat Saksassa myyntiin marraskuun aikana. Lumia 920:n suositushinta on 649 euroa ja Lumia 820:n 499 euroa.
http://www.mobiiliblogi.com/2012/09/27/nokia-tuo-lumia-920n-ja-lumia-820n-saksaan-marraskuussa/

http://www.puhelinvertailu.com/uutiset.cfm/2012/09/27/nokia_vaarallisilla_vesilla_lumia_920_n_hinnoittelun_kanssa

Nokia Lumia 920 -hinnoittelua on arvosteltu kalliiksi. Nokia Lumia 920 sisältää kuitenkin kamerateknologiaa, jota ei ole muilla. Tämä puoltaa preemio hinnoittelua. Nokia haluaa luoda Lumialle brändi mielikuvaa mikä ei onnistu alhaisella hinnalla. Muutenkin hintaa on helpompi laskea kuin nostaa. Pidän korkeata premium hinnoittelua Lumia 920 järkevänä. Myynti luultavasti jää pieneksi mutta Nokia haluaa luoda brändimielikuvaa ja siihen ei alemyynti sovi. Halpaa puhelinta etsivien kannattaa kääntyy Androidin puoleen.

Nokiaa tuskin halpaa Androidia etsivät eivät ostaisi muutenkaan eli korkeahko hinta on siltäkin osin perusteltua. Nokiafanit maksavat luultavasti kovan hinnan mielellään ja muille se ei kelpaisi huomattavasti halvemmallakaan eli Nokia tuskin korkealla hinnalla menettää paljoakaan myyntiä.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Nuorten kulutuskäyttäytyminen Kiinassa

Like the Beetle, people and things with a cute look, shape or style - including shoes, pets and cellphone covers - are becoming increasingly popular among younger Chinese people, mainly those born between the late 1970s and the 1990s.
http://europe.chinadaily.com.cn/china/2012-09/25/content_15779604.htm

Nuorison kulutuskäyttäyminen poikkeaa Kiinassa vanhemmista ikäluokista. Kulutusyhteiskunta on Kiinassa varsin nuori. Vanhemmilla ikäpolvilla Kiinassa oli varsin ankeat olot.

Nykykiinan kuluttaja muokkaa koko maailman kulutusta, koska Kiina on maailman suurin markkina monissa kulutushyödykkeissä (kännyt, tietokoneet, autot jne). Kiinalaisella kuluttajalla ei ole samanlaista kulutuskäyttäytymisen mallia päässään kuin muualla eli kiina on mahtava mahdollisuus luovalle markkinoijalle.
http://europe.chinadaily.com.cn/china/2012-09/25/content_15779605.htm

http://europe.chinadaily.com.cn/business/2012-09/24/content_15777443.htm

http://europe.chinadaily.com.cn/china/2012-09/25/content_15779513.htm

torstai 20. syyskuuta 2012

Metso

Metson tapauksessa kommentoijat saivat lisäkaasua provosoitumiselleen erityisesti siitä, kun yrityksen yt-ilmoitus tuli samoihin aikoihin lisäosingoista (omistajille) ilmoittamisen kanssa. Annan pisteet Metsolle, kun se toteaa ymmärtävänsä henkilöstön reaktioita ja ymmärtävänsä myös reaktioista mahdollisesti yritykselle koituvat taloudelliset seuraukset. Tällainen on sovinnollista ja jopa nöyrää puhetta yrityksen taholta ilman juupas-eipäs –asennetta. Samalla ylimääräisistä osingoista luovutaan.
http://markkinat-politiikka-media.blogspot.fi/2012/09/tapaus-metso-ja-ulkopuoliset-viisaat.html

Metso edustaa auringonlaskun alaa. Auringonlaskun alan kehittämiseen ei enää kannata investoida vaan sieltä pitää ottaa ne voitot ulos mitä on saatavissa ja jakaa ne osakkeen omistajille. Paperi, sanomalehti jne ovat kaikki kohtaamassa elinkaarensa lopun ja juurikaan mitään ei ole tehtävissä. Tehohengitystä ei kannata tehdä vaan resurssit pitää siirtää pois ja uusille aloille.
http://lessismorefinland.blogspot.fi/2012/09/metso-analyysi.html

http://kyllinkyydissa.blogspot.fi/2012/09/ravistelun-viikko.html

http://amruthatechnologies.blogspot.fi/2012/07/metso-innovates-control-valve.html

http://kkostaja.blogspot.fi/2012/08/metsaalan-metso-ei-kelpaakaan.html

http://hvkerho.blogspot.fi/2012/09/luistelevat-metsot.html
Huonoimmillaan Metso päätyy laukuksi.
http://suvi-paivikki.blogspot.fi/2011/02/metso-jatkoi-elamaasa-laukkuna.html

http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2012092116100621_pk.shtml

http://paperikone.blogspot.fi/2012/09/stora-enson-tulevat-kapasiteetin.html

Sossumedia jyrää sille ei voi mitään.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Google uhkaili Alibabaa ja Aceria

Google ilmoitti kumppanillemme, että jos tuote ajaa Aliyun OS:ää, Google lopettaa Android-yhteistyön ja muun teknologialisensoinnin heidän kanssaan, Alibaba ilmoitti.
http://www.itviikko.fi/uutiset/2012/09/14/google-esti-acerin-julkaisun--puhelimessa-kiinalaissofta/201237842/7

Google yrittää rajoittaa kilpailua älypuhelinkäyttöjärjestelmissä. Alibaban käyttöjärjestelmästä voisi tulla kolmas ekosysteemi iOS:n ja Androidin rinnalle.
http://news.cnet.com/8301-1035_3-57512418-94/alibaba-google-forced-acer-to-drop-our-new-mobile-os/

Kolmanneksi suureksi ekosysteemiksi on pyrkyä, koska myös Firefox OS pyrkii luomaan älypuhelin ekosysteemin.
http://www.mozilla.org/en-US/b2g/

http://www.techweekeurope.co.uk/news/firefox-os-html5-mozilla-eich-iphone-5-92412

http://rawkes.com/articles/there-is-something-magical-about-firefox-os

http://www.internetretailer.com/commentary/2012/09/13/alibaba-claims-be-e-commerce-leader

http://focustaiwan.tw/ShowNews/WebNews_Detail.aspx?Type=aALL&ID=201209130037

http://www.slashgear.com/google-threatened-acer-with-android-excommunication-claims-alibaba-13247461/

http://www.mobiiliblogi.com/2012/09/11/mozillan-firefox-os-tahtaa-edullisiin-ja-keskihintaisiin-alypuhelimiin/

Firefox OS:llä on paljon etuja muihin verrattuna, koska Firefox pyörii suoraan Linuxin päällä niin se tarjoaa Androidiin verrattuna paljon suurempaa suorituskykyä paljon edullisemmalla laitteistolla.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

tiistai 11. syyskuuta 2012

Rikki ja teollisuus

”Rikkidirektiivi saattaa Suomessa toimivan kemianteollisuuden varsin vaikeaan tilanteeseen kansainvälisessä kilpailussa”, sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Leppä.
http://www.talouselama.fi/uutiset/suomen+teollisuus+soittaa+halytyskelloja+rikkidirektiivin+vuoksi/a2143190

Rikkidirektiivi uhkaa lopettaa paljon teollisuutta. Rikkidirektiivillä on kuitenkin kova kannatus viherpipertäjien keskuudessa.
Tällä direktiivillä saatetaan IMO:ssa vuonna 2008 sovitut laivojen uudet rikkirajat osaksi EU-lainsäädäntöä. Laivojen saastepäästöt vähenevät merkittävästi, koska laivojen on joko siirryttävä käyttämään vähärikkistä polttoainetta tai puhdistettava savukaasunsa. Päästörajoitusalueiden eli Itämeren, Pohjanmeren ja Englannin kanaalin osalta 0,1%n rikkiraja astuu voimaan vuoden 2015 alusta ja muilla Euroopan merillä 0,5%n rikkiraja astuu voimaan vuonna 2020.
http://satuhassi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/116733-laivojen-saasteiden-vahentaminen-saastaa-ihmishenkia

Rikkidirektiivi lienee monelle tehtaalle se kuuluisa viimeinen naula.
http://www.wolframalpha.com/input/?i=sulfur

http://www.lenntech.com/periodic/elements/s.htm

Rikki (S) alkuaineena ei ole kovinkaan myrkyllistä mutta esim. SO2 on. H2SO4 ei myöskään ole terveellistä. Rikki lienee sen verran vaarallista, että siitä on parempi päästä eroon eli rikkidirektiivi on varsin myönteinen asia luonnolle ja ihmiselle.
http://www.livestrong.com/article/158629-health-effects-of-sulfur-in-water/

http://blogforcleanair.blogspot.fi/2012/06/study-low-sulfur-gas-would-mean-no.html

http://globalrumblings.blogspot.fi/2012/03/sulfur-smell-new-madrid-fault-region.html

http://www.epa.gov/air/sulfurdioxide/health.html

http://www.epa.gov/air/sulfurdioxide/

http://www.infowars.com/cost-of-chemtrail-program-put-at-5-billion-a-year/

http://hortense-stewart.blogspot.fi/2012/09/are-you-losing-your-confidence-because.html

http://averyheavystone.blogspot.fi/2012/09/sulfur-smell-sign.html

http://mamasminerals.blogspot.fi/2012/09/mamas-weekly-rock-facts.html

http://newyorkboundcalifornian.blogspot.fi/2012/09/it-all-started-with-sulfur-smell.html

Kristinuskossa rikin haju on usein liitetty saatanallisiin voimiin. Tulivuorten läheisyydessä haisee yleensä rikki vahvasti.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Nokian maine meni lopullisesti videokohussa

Nimettömänä pysyttelevän nokialaisen mukaan yhtiössä on käynnissä "suhteellisen rankat selvitykset", joilla yritetään selvittää mitä tapahtui ja varmistaa, ettei vastaavia tapauksia paljastu lisää. Hänen mukaansa selvitysvaatimukset ovat tulleet toimitusjohtaja Stephen Elopilta.
http://www.hs.fi/talous/Ty%C3%B6ntekij%C3%A4+Nokian+johto+tuskin+tiesi+mainosvideosta/a1305597794653

Nokian maineella ja brändillä on jo pitkään ollut ongelmia mutta nyt se pilattiin Lumia kohussa lopullisesti.
http://www.zdnet.com/how-nokias-lumia-hopes-carry-the-weight-of-a-nation-7000003820/

http://pjarvinen.blogspot.fi/2012/09/nokian-megamoka.html

http://www.techprone.com/fake-nokia-advertisement-creates/7876

Nokiaan eivät asiakkaat enää ole aikoihin luottaneet. Luottamuksen rakentaminen vaatii kovaa työtä eikä Nokialla ole enää varaa minkäänlaisiin Mokiin (mitkä nykyään ovat Mokialle niin tyypillisiä).

HS:n tietojen mukaan mainosvideon on kuvannut suomalainen tuotantoyhtiö Kennel Helsinki. Kennel Helsingin tuottaja Katja Jokinen ei kiistä tai vahvista tietoa ja sanoo, että ainoastaan Nokia voi kommentoida asiaa.
http://www.hs.fi/talous/Ty%C3%B6ntekij%C3%A4+Nokian+johto+tuskin+tiesi+mainosvideosta/a1305597794653

Kennel Helsinki tuhosi Nokian brändin lopullisesti.
http://www.kennelhelsinki.com/

Nokia OIS on nyt vitsi, Kiitos Kennel Helsinki!

http://www.mobiiliblogi.com/2012/09/07/reuters-nokian-lumia-820-ja-lumia-920-puhelimet-myyntiin-vasta-marraskuussa/

http://www.piksu.net/artikkeli/puhelinjulkistukset

http://www.finnblogger.com/bloggaaminen-2/bloggaajien-valta-eldar-murtazin-ja-nokia/

http://lessismorefinland.blogspot.fi/2012/09/nokiasta.html


Nokia Lumia 920 maksanee 600€

Verkkolehden tietojen mukaan Nokia Lumia 920 maksaa noin 600 euroa.
Edullisempi Lumia 820-älypuhelin tulee markkinoille lehden tietojen mukaan kaksi viikkoa myöhemmin. Älypuhelin maksaa noin 450 euroa.
http://www.digitoday.fi/vimpaimet/2012/09/07/huhu-nokia-lumia-920-maksaa-600-euroa/201237355/66

http://futurezone.at/produkte/11173-nokia-lumia-920-ab-jaenner-um-600-euro.php

600€ hinta on korkea Nokia Lumialle. Liian korkea, että sitä ostaisi kukaan muu kuin Nokia fanaatikko. Sopiva hinta Nokia 920:lle marraskuussa 2012 voisi olla 350€ ja sekin on korkeahko. Apple iPhone 5 tulee markkinoille kohta...
http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/nokia+pahoittelee+etta+lumia+920n+pureviewvideon+stillkuvia+ei+otettu+puhelimen+omalla+kameralla/a836451

Microsoftin Windows Phone 8 ei ilmeisesti ole vielä valmis eli ongelmia riittää ennenkuin ensimmäinenkään Nokia Lumia 920 on kaupoissa.

torstai 6. syyskuuta 2012

Nokian ja Microsoftin Brändi

Nokian brändi on nykyään monella markkinalla heikko. Yhdysvalloissa sitä ei ole. Kiinassakaan sitä ei ilmeisesti juurikaan enää ole. Ainut maa, jossa Nokiaa ilmeisesti arvostetaan on sitten Intia. Intiassa ongelmaksi taas nousee köyhyys eli Intialaisille Nokian känny on jo luksustuote.

Mirosoftin brändin taas liittyy huonot käyttökokemukset Windowsista. PC Windows on niin moni ongelmainen ja ärsyttävä, että huono käyttökokemus pilaa kaiken.
http://jtalous.blogspot.fi/2012/09/nokialla-ei-asiaa-huipulle.html


http://tietsikka.blogspot.fi/2012/09/nokian-uutuudet-ennakkoodotusten.html

Kiinassa Nokialla ei enää ole mahdollisuutta, koska Kiinan kommunistinen puolue ei halua antaa Microsoftille jalansijaa, koska Clinton käyttäytyy huonosti eikä osaa arvostaa kiinalaisia.
http://chinahour.blogspot.fi/2012/09/china-next-leader-buoyed-by-fresh.html

Kiina ei halua olla riippuvainen Länsimaista eli jo se pelaa Nokian aseman heikoksi Kiinassa.
http://treidauspaivakirja.blogspot.fi/2012/09/nokian-wp-strategiasta-tuli-tragedia.html

http://sijoittaja.fi/?p=3539

http://jukkahankamaki.blogspot.fi/2012/09/nokian-liukumaki-on-muoti-ilmio-onneksi.html

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Nokialla ei asiaa huipulle

Jotkut fantasioivat Nokian paluusta huipulle.
http://www.taloussanomat.fi/informaatioteknologia/2012/09/05/analyytikko-nokiasta-huomio-kovassa-tavarassa/201237120/12

Kännyliiketoiminta on kuitenkin muuttunut niin paljon, että Nokialla tai Microsoftilla tuskin on asiaa huipulle.
http://tietsikka.blogspot.fi/2012/09/nokia-lumia-920.html

http://tietsikka.blogspot.fi/2012/09/unikannykka.html

Yleisesti ottaen yritykset eivät yleensä kykene hallitsemaan kuin yhtä episodia toimialan kehityksestä ja monasti ne kilpailuedut, jotka yrityksellä on ollut ovat taakka seuraavalla episodilla.
http://jpoli.blogspot.fi/2012/09/google-auto.html

Sekä Microsoft että Nokia ovat vaikeassa tilanteessa, koska ne eivät ole kyenneet mukautumaan markkinoiden muutoksiin ja ovat tippuneet nopeasti ka -svavilla alueilla häntäpäähän.
http://jpoli.blogspot.fi/2012/08/jorma-ollilan-pomo.html

Sijoittajan tuskin kannattaa fantasioida Nokian nopeasta paluusta huipulle tai edes kärkipelaajien joukkoon.
http://toivotonsijoittaja.blogspot.fi/2012/09/mita-markkinat-odottavat-nokialta-592012.html

Sijoittajan - joka on menettänyt rahaa Nokiassa - ei siihen kannata enää sijoittaa, koska emotionaaliset traumat ja menetykset tekevät vaikeaksi tehdä rationaalisia ja järkeviä sijoituspäätöksiä. Pääasiallisesti suosittelen, että kannattaa valita sijoituskohteet niiden yritysten joukosta, johon ei ole mitään emotionaalisia siteitä, koska silloin rationaalinen sijoittaminen tulee mahdolliseksi. Suomalaisille Nokian osake on liian emotionaalinen sijoituskohteeksi. Toiveiden ja traumojen ei tule antaa sotkea sijoituspäätöksiä.

http://jouni-jouni.blogspot.fi/2012/06/nakokulmia-nokiasta.html

http://professorinajatuksia.blogspot.fi/2012/09/kellon-synkka-kaiku.html


tiistai 4. syyskuuta 2012

Microsoft ja Nokia

Microsoft ei ole käsittääkseni paljoa harrastellut pitkäaikaisia suhteita laitevalmistajiin.
http://www.verkkouutiset.fi/index.php/talous/108235-108235

Microsoftilla on paljon yhteistä perinteisten pc valmistajien kesken ja liikesuhteet ovat olleet pidempiä. Nokian riskiksi jääkin se, että Microsoft vie kaiken osaamisen Nokialta ja antaa sen PC kumppaneilleen.
http://www.tietokone.fi/uutiset/acer_vankistaa_alypuhelintarjontaa_haastaa_nokian_windows_mallilla

Erityisesti Lenovo voi olla Nokialle vaarallinen, koska Lenovolla on hyvät yhteydet Kiinaan ja Nokialla ei. Ilman paikallista toimijaa (eli kiinalaista) Microsoft Phonella tuskin on Kiinassa mahdollisuuksia. Lenovo taas haluaa olla Länsimaissa iso valmistaja eli sopiva yhteistyö kuvio luultavasti olisi helppo synnyttää Lenovon ja Microsoftin välille.
http://www.businessweek.com/news/2012-09-04/lenovo-rises-to-two-week-high-on-brazil-expansion-plans

http://www.slashgear.com/mobile-push-leads-lenovo-to-eye-purchases-to-expand-04245850/

http://jtalous.blogspot.fi/2012/08/usan-samsung-apple-oikeuden-paatos.html

Peli on pitkälti vielä auki vaikkakin kännymarkkinoita uhkaa kypsyminen. Kypsillä markkinoilla markkinaosuus muutokset ovat paljon hitaampia.

http://jtalous.blogspot.fi/2012/08/kannymarkkinat-kypsia.html

http://professorinajatuksia.blogspot.fi/2011/02/nokian-ja-microsoftin-liiton.html

HBO Nordic

Uudet jakelutiet mullistavat tv:n.
http://pjarvinen.blogspot.fi/2012/09/hbon-tulo-suomeen-on-kova-juttu.html

http://www.digilelut.fi/2012/08/lisatietoja-hbo-nordicista-ei-tule-saataville-sonyn-televisioihin/

http://fi.playstation.com/vidzone/

http://caliman87-ps3.blogspot.fi/2009/06/vidzone-in-europe.html

http://digital-stats.blogspot.fi/2010/10/vidzone-sony-playstations-music-video.html

http://gameinsider2u.blogspot.fi/2011/09/vidzone-update-hottest-new-videos.html

http://blogmegumi.blogspot.fi/2011/11/nueva-version-de-vidzone-ya-disponible.html

Vidzone on Sony PS3 oleva ilmainen musiikkivideo palvelu.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Samsung Galaxy SIII myy kuin häkä

Global Equities Researchin mukaan asiakkaat ovat "rynnänneet" ostamaan Samsungin lippulaivapuhelinta sen jälkeen, kun tulos oikeudenkäynnistä tuli julkisuuteen.
http://www.talouselama.fi/nokialandia/yllattava+seuraus+oikeudenkaynnista+samsungin+kannykat+myyvat+kuin+haka/a2141639

http://www.forbes.com/sites/benzingainsights/2012/08/28/did-apple-just-help-samsung-sell-a-ton-of-smartphones/

Samsungin puhelin on erittäin hyvä eli myynnin kova kasvu ei ole mikään ihme, laatu myy. Tuskin asiakkaiden kiinnostuksella sinällään on paljoakaan tekemistä oikeudenkäynnin kanssa. Samsung on ollut tietysti paljon uutisissa ja ehkä se on luonut tietoisuutta Samsungin puhelinten erinomaisuudesta. Ihmiset voivat myös tuntea myötätuntoa hävinnyttä kohtaan. Iso paha Apple kiusaa pienempiään.
http://jtalous.blogspot.fi/2012/08/usan-samsung-apple-oikeuden-paatos.html

Itse jo aikanaan kirjoitin, että oikeuden päätös ei välttämättä sada Nokian laariin.

tiistai 28. elokuuta 2012

Nokia vajoaa pörssissä

Hyötyykö Nokia Samsungin ja Applen riidoista?
http://live.wsj.com/video/nokia-may-gain-from-apple-spat-with-samsung/A3B92DD5-4125-400D-8C7C-0C4389DEEF47.html#!A3B92DD5-4125-400D-8C7C-0C4389DEEF47

http://seattletimes.nwsource.com/html/microsoft/2019005359_microsoft28.html

http://business.iafrica.com/worldnews/813589.html

Kännymarkkinat ovat sen verran monimutkaisia, että on kovin vaikeaa arvioida mitä tapahtuu. Nykytiedon valossa Samsungin asema ei heikentynyt kovinkaan paljon mutta tilanne elää.
http://www.usatoday.com/tech/news/story/2012-08-28/samsung-future-whats-next/57364050/1

SAn oikeudenpäätös vaikuttaa suoranaisesti vain Yhdysvaltoihin. Apple yrittää kieltää Samsungin vanhojen mallien myyntiä mutta monet niistä ovat jo muutenkin poistuvia. Nykytiedon valossa kielto ei koske Samsung Galaxy 3 eikä Galaxy 3 miniä. Android markkinoilla on riittävästi yrittäjiä, jotka pystyvät täyttämään Samsungin tuotelajitelman puutteet.
http://joemygod.blogspot.com/2012/08/apple-vs-samsung-round-ii.html

http://sdfla.blogspot.fi/2012/08/apple-crushes-samsung.html

http://althouse.blogspot.fi/2012/08/so-why-did-apple-sue-samsung-galaxy.html

http://14vivin.blogspot.fi/2012/08/samsung-vs-apple-truth.html

http://happierendings.blogspot.fi/2012/07/mataneva-omena-onko-iphone-se-kaikista.html

http://jtalous.blogspot.fi/2012/08/usan-samsung-apple-oikeuden-paatos.html

lauantai 25. elokuuta 2012

USAn Samsung-Apple oikeuden päätös protektionistinen

Apple yesterday won a $1 billion judgment that may also halt U.S. sales of Samsung’s mobile products. The companies return to court next month for a hearing on Apple’s request for a permanent ban on devices including Samsung’s Galaxy Tab 10.1.
http://www.businessweek.com/news/2012-08-25/samsung-facing-product-delays-after-apple-wins-u-dot-s-dot-jury-verdict

Yhdysvaltalaisen oikeusistuimen päätös on puhdasta protektionismia, jonka tarkoitus on suojella Yhdysvaltalaista yhtiötä vapaalta kilpailulta ja samalla päätös riistää Amerikkalaiselta kuluttajalta oikeuden hyödyntää kansainvälistä kauppaa.
http://www.washingtonpost.com/world/asia_pacific/south-korean-court-rules-samsung-didnt-copy-apples-iphone-design-but-both-infringed-patents/2012/08/24/4f1f63ca-ee55-11e1-b624-99dee49d8d67_story.html

Kiinan markkinoiden nousu suurimmaksi älypuhelinmarkkinaksi onneksi muuttaa globaalien markkinoiden dynamiikkaa siten, että isku osuu lähinnä Amerikkaan.
http://shanzai.com/index.php/news-a-articles/14/1858.html

Vapaan kilpailun rajoittaminen on historiallisten kokemusten valossa aina iskenyt rajoittavaa politiikkaa harjoittavan valtion talouteen eniten.
http://online.wsj.com/article/SB10000872396390444812704577610012314155098.html

http://seekingalpha.com/article/827891-android-feeds-google-s-ego-starves-shareholders

Erityisesti nyt kun Kiina on kykenevä tuottamaan kehittyneitä teknologiatuotteita, emme enää ole riippuvaisia amerikkalaisista.
http://tietsikka.blogspot.fi/2012/08/huawei-ascend-g300-199.html

http://www.gigantti.fi/product/puhelimet-ja-gps/matkapuhelimet/HUAWEIG300BL/huawei-ascend-g300-alypuhelin-musta

http://allaboutsamsung.de/2012/08/live-apple-vs-samsung-das-urteil/

http://technbiz.blogspot.fi/2012/08/apple-samsung-its-about-android.html

http://techaun.blogspot.fi/2012/08/pronunciation-lawsuit-vs-apple-samsung.html

Yhdysvallat pyrkii suojelemaan suuryhtiöitään ja tuhoamaan muiden yritykset kehittää kehittynyttä teknologiaa. Erityisesti Kiinaa Yhdysvallat pyrkii heikentämään ja pitämään sen vain valmistuspaikkana. Korealaisia kurmotetaan, että he muistaisivat asemansa. Euroopan asema on ollut pitkään olla Yhdysvaltojen läänitystä kykenemättä omaan teknologiaan ja riippumattomuuteen Amerikan tahdosta. Nokian tuho on pitkälti osoitus tästä. Stephen Elopin myyräntyö on pitkälti kohdistunut euroopan pakottamiseen polvistumaan amerikkalaisen teknologian edessä ja takaamaan ettei eurooppa kykene haastamaan Yhdysvaltoja käyttöjärjestelmissä. Ken kontrolloi käyttöjärjestelmiä, se kontrolloi koko maailmaa.
http://www.ibtimes.com/articles/377316/20120825/android-jelly-bean-ota-samsung-galaxy-s3.htm

http://www.androidpit.com/korean-court-iphone-samsung-ban

http://www.androidpit.com/samsung-s-closing-statements-consumers-deserve-a-choice

Oikeudenkäynnissä ei ole kyse mistään designistä vaan selvästä protektionismista ja tarpeesta tuhota vapaus teknologiamarkkinoilta. Samsung on jo pitkään edustanut vapautta Amerikan ikeen alla ja sen takia Yhdysvallat haluaa tuhota Korean kansan luonnollisen ja oikeutetun pyrkimyksen kohti vapautta. Samalla Yhdysvallat pyrkii viestittämään Korealle, että sen tulee kuunnella isännän ääntä tarkasti. Kiinaa Yhdysvallat ei pysty pompottelemaan mutta pienempiä maita kyllä.

Nokialle Yhdysvaltalaisen oikeuden päätös oli huono ainakin Kiinan markkinoiden valloittamisen kannalta. Kiinassa varmasti seurataan tilannetta ja vedetään johtopäätökset, että amerikkalaisten kanssa liitossa olevaa yritystä ei tule suosia eikä sen toimintaa edistää.
http://bro.blogspot.fi/2012/08/apple-vs-samsung-it-all-over.html

Oikeustaistelu amerikkalaisten kuluttajien oikeudesta laadukkaisiin kännyköihin jatkuu...
http://www.mtv3.fi/uutiset/it.shtml/2012/08/1604347/asiantuntija-samsungin-patenttisakoista-nokialle-onnenpaiva

Oikeuden käynnistä voi valittaa ja tässä vaiheessa tuloksella ei ole kovinkaan suurta vaikutusta mihinkään.
http://yle.fi/uutiset/brittianalyytikko_nokia_voi_hyotya_applen_oikeusvoitosta/6270027

Nokian asema voi huonontua monilla markkinoilla, koska kiinalaiset luultavasti varovat Nokiaa entistä enemmän ja pyrkivät heikentämään Nokian asemaa.

http://blog.androidsuomi.fi/2012/08/apple-vs-samsung-valamiehisto-teki-paatoksen/

https://www.eff.org/deeplinks/2012/08/apple-samsung-should-fight-battle-in-marketplace

http://www.ipeg.eu/?p=3818

http://macmaa.com/2012/08/25/samsungin-katsottiin-loukanneen-applen-patentteja/

http://www.edibleapple.com/2012/08/11/apple-offered-to-license-its-patents-to-samsung-for-30-per-smartphone-and-40-per-tablet/

Eräs ratkaisu voi olla, että Samsung lisensoi Applen patentit mutta korvaussumma ei voi olla kovinkaan korkea per puhelin, koska Samsung tekee paljon halpoja puhelimia. Periaatteessa myös jonkinlainen suunnattu osakeanti Applelle voisi ehkä myös ratkaista tilanteen.
http://dobrisratings.com/index.php?option=com_content&task=view&id=149703&Itemid=115

perjantai 24. elokuuta 2012

Nokia ei ole missään poikotissa

Nokia ei ole missään poikotissa vaan puhelimet vaan on  liian huonoja.
http://www.uusisuomi.fi/raha/52972-epailee-maailmanlaajuista-nokia-salaliittoa-kosto-stephen-elopille

http://communities-dominate.blogs.com/brands/2012/08/avoin-kirje-nokian-osakkeenomistajille-this-blog-article-in-finnish-english-version-coming-next.html

http://communities-dominate.blogs.com/brands/2012/08/open-letter-to-nokia-shareholders.html

Nykyään kuluttajien vaatimustaso on aika kova ja pelkkä känny ei vielä tuo Joulua.
http://allthingsd.com/20120824/iphone-ranked-seventh-in-chinas-smartphone-market-watch-out-zte/

Monet kiinalaiset ovat patrioottisia eivätkä halua tukea Amerikkalaista Microsoftia eivätkä Nokiaa vaan kotimaista tuotantoa.

Tuskin kiinalaiset operaattorit välittävät Stephen Elopista niin paljoa, että boikotoisivat Nokiaa Stephen Elopin persoonan takia. Kiinalaiset operaattorit eivät halua antaa valtaa ulkomaiselle yritykselle vaan pitävät vallan mieluummin itsellään. Monet kiinalaiset ovat varsin isänmaallisia ja tukevat mielellään kiinan teknologia ponnisteluja.

Jos Nokia olisi operaattorien boikotissa, niin sitten Nokialle pitäisi olla valtava kysyntä operaattoririippumattomien kuluttajien piirissä mutta näin ei ole. Itse ostan omat kännyni käteisellä ja en osta kännyä operaattorilta ja silti en omista Nokian puhelinta.
Toinen esimerkki, Meltemi. Kuulitte varmaan, etta Mary McDowell oli henkilokohtaisesti johtanut Nokian 'karvalakkimalli' alypuhelinjarjestelman, Meltemi, kehittamista. Ja nyt viimesimman tulosvaroituksen yhteydessa Elop lopetti Saksan yksikon, missa Meltemia valmisteltiin. Tama oli siis tarkoitettu toimimaan erittain halpojen laitteiden kayttojarjestelmana. Ja tietenkin Meltemi oli Nokian Qt palvelunkehitystyokalujen kanssa yhteensopiva (jota Windows Phone ei ole). Seka Nokia etta Microsoft ovat sanoneet moneen otteeseen, etta Windows Phone kayttojarjestelma ei sovellu nyt, eika tulevaisuudessakaan halvimpien alypuhelimien kayttojarjestelmaksi.
http://communities-dominate.blogs.com/brands/2012/08/avoin-kirje-nokian-osakkeenomistajille-this-blog-article-in-finnish-english-version-coming-next.html

Tommi Ahonen kehuu Nokia N9 ja tuollainen höperö lööperi jo osoittaa miehen tason. Nokia N9 oli yksi puhelin ja yksi puhelin ei tässä maailmassa riitä vielä mihinkään. Vaikka Nokia N9 oli ihan ok puhelin niin ei se kuitenkaan ollut mitenkään erikoinen todellisuudessa, ja suurin osa kuluttajista ei sitä ostanut.

Lienee kaikille selvää, että Microsoftin kanssa liitossa oleva yritys ei voi tukea Linuxia (Meltemi). Elop on Microsoftin mies ja niin kauan kuin Stephen Elon on johdossa niin Nokia seuraa Microsoftia kuin hai laivaa. Nokia ei enää kykene palaamaan entiseen asemaansa millään strategialla, koska kilpailutilanne on markkinoilla muuttunut niin paljon ja kaikki korjaavat toimenpiteet tulisivat liian myöhään. Nokian ainut tie on Microsoftin tie, oma tie on tuhottu (tarkoituksella).

Nokia on turha yritys ja siitä ei enää kannata marista. Nokian johto tekee päätöksensä ja ajaa yrityksen nurin. Microsoft luultavasti mieluummin näkee Nokian konkurssissa kuin Androidissa eli asiat ovat siltäkin osin selviä.
http://chinahour.blogspot.fi/2012/08/insight-china-ups-lobbying-game-but.html

En tunne Tommi Ahosta mutta Tommin kannattaisi miettiä Kiinaa laajemmalti kuin vain känny ja Nokia perspektiivistä. Kiina ei halua olla riippuvainen Lännestä ja Suomi on osa Länttä. Kiina haluaa oman ICT teollisuuden eikä se halua olla riippuvainen Microsoftista. Itse kannatan Kiinan pyrkimyksiä, koska en halua olla itsekään riippuvainen Microsoftista tai Lännestä. Riippuvuus on aina pahasta, vapaus on parempi. Parempi olla vapaa kuin orja; vaikka orjan osa voi olla helpompi. Vapaus tarkoittaa väistämättä taistelua ja konflikteja, se ei ole helppo tie.
http://www.mobiiliblogi.com/2012/08/21/kiinalaisvalmistaja-esitteli-teholuurin-xiaomi-mi-two/

http://www.shanzai.com/index.php/news-a-articles/14/1858.html

http://www.e-ville.com/en/107-tablet-computers/6142-diel-crane-tablet-laptop.html

Kännypuolellakin muodit vaihtuu ja voipi olla, että kännyt eivät enää kauaa ole edes muodissa.
http://www.piksu.net/artikkeli/teknologiateollisuudessa-h%C3%A4t%C3%A4-toimiala-aloittaa-keskustelut-vaikutuksista-syksyn-palkkaneu