perjantai 18. heinäkuuta 2025
sunnuntai 1. syyskuuta 2024
EU ja sirutuotanto
Suomi ja muut EU-maat heräävät vasta vähitellen ympäröivän talousmaailman muutoksiin – kuten siihen, että teollisuus- ja kauppapoliittinen kilpailu suurten talouksien kesken on muuttunut entistä kovemmaksi.
Meneillään on raaka kilpajuoksu esimerkiksi puolijohteiden, mikropiirien ja muun huipputekniikan investoinneista tutkimukseen, kehitykseen ja tuotantoon.
Juuri puolijohteet, mikropiirit ja muistipiirit ovat kisan keskiössä, sillä niitä tarvitaan yhä enemmän käytännössä kaikilla nopeasti digitalisoituvan talouden osa-alueilla, kuten auto-, elektroniikka-, energia-, lääke- ja puolustusteollisuudessa.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010666424.html
Jotkut EU:ssa fantasioivat EU:sta peluria elektroniikan valmistukseen. Totuus kuitenkin on, että eurooppalaisella työmoraalilla huippuprosessorien tuotanto jää haaveeksi. Tällaisten teknologioiden kehittäminen on sangen vaativaa, eikä sitä eurooppalainen pelletyöläinen kykene tekemään. Kiinassa, Yhdysvalloissa ja Afrikassa on täysin toisenlainen työkulttuuri voimissaan. Duunia tehdään pitkiä päiviä pienellä rahalla.
Euroopassa duunari vaatii kovaa liksaa, liian kovaa sanon minä. Lisäksi EU on ollut kiinnostuneempi maataloudesta kuin prosessoreista ja tämä jälki näkyy. Sinälläänhän sillä tekeekö talous puolijohteita vai elektroniikkaa ei ole mitään merkitystä, koska näitä saa ostettua markkinoilta vaikka kuinka paljon eli ei niitä tarvitse itse valmistaa. Elektroniikan tekeminen ei ole mitenkään kovin kannattavaa monellekaan yritykselle, ja sama tietysti pätee kaikkeen muuhunkin tuotantoon.
perjantai 30. elokuuta 2024
Onko Nokia myymässä matkapuhelinverkkonsa?
Matkapuhelinverkot eivät nähtävästi ole kovinkaan kiinnostava liiketoiminta. Matkapuhelinverkot eivät luultavasti enää koskaan mahdollista runsasta rahantuloa. Kiinalaisille verkot voivat olla hyväkin liiketoiminta, koska siellä on hyvin taitavaa ja edullista insinööriosaamista. Suomi insinööri tahtoo olla nykyään vanha, ja kallis. Palkat ovat Suomessa poskettomia. Kiinassa taitava matkapuhelin insinööri tienaa noin 10 000 euroa vuodessa. Sillä palkalla elää Kiinassa mukavasti. Suomi insinööri kuvittelee olevansa valtavan arvokas. Kukaan järkevä ihminen tuskin pitää suomalaisten palkkoja järkevinä vaan täysin vailla järkeä olevina.
Nyt pitäisi saada aikaiseksi Nokialaisten kanssa sellainen sopimus, että palkoista leikattaisiin ainakin yksi nolla perästä pois. Tällöin palkkatilanne olisi edes jollain lailla järkevä. Ulkomailta tulevat ns. asiantuntijat tuskin ovat palkkansa arvoisia vaan enemmänkin pellejä. Järkevintä olisi myydä kaikki matkapuhelinverkot kiinalaisille. Kiinalaiset hölmöt saattaisivat sitten rahoittaa Nokian hölmöyksissään.
Talouden keskus on siirtynyt verkoista tekoälyyn.
https://www.phoneplacekenya.com/product-category/smartphones/nokia/
Yleisestikin ottaen talouden painopiste on jossain muualla kuin perinteisissä Länsimaissa. Kehitysmaissa Huawei on kova sana.
https://iafrica.com/chinas-lending-to-africa-increased-in-2023-study-shows/
Länsipellellä ei ole moneenkaan asiaan osaamista eikä kyvykkyyttä. Lyhyesti sanottuna kannattaa viedä vähät rahat Kiinaan!
perjantai 29. tammikuuta 2021
Kiinan Kommunistinen Puolue
Itse luotan Kiinan Kommunistisen Puolueen kykyyn hoitaa asiat kuntoon. Länsimaiset touhottajat eivät osaa eivät halua tehdä mitään järkevää.
Kiina herättää suurta luottamusta toimillaan. Lisäksi Kiina on tämän maapallon Supistisen voimakeskittyämä heti Piilaakson jälkeen. Länsimaisiin touhottajiin Piilaakson ulkopuolella ei voi luottaa yhtään. EU on täysin pellejen asuttama.
Renmin yliopistokomitean sihteeri Jin Nuo lainasi foorumin avauspuheenvuorossaan Charles Dickensin tarinaa kahdesta kaupungista (Tale of Two Cities) ja korosti, että mekin elämme tänään Dickensin kuvaamassa tilanteessa. Elämme Jin Nuon mukaan samaan aikaan hyvää ja mahdotonta aikaa, jolloin kaikki mahdollinen ja kaikki mahdoton näyttäytyy edessämme. Sihteeri Nuo nosti analyysissään esille kommunistien tieteellisen maailmankuvan ja marxilaisuuden, joka ohjaa kommunisteja suunnistamaan oikein ääripäiden ajassa.
sunnuntai 30. syyskuuta 2012
RedAtoms ja GREE
China is trailing behind Japan and the U.S. in mobile gaming, but Liu believes that will change soon. “China is the largest online gaming market in the world, and we think some of that will migrate to mobile.” One thing Liu and Chiu know for sure, mobile gaming is going international.http://www.wired.com/business/2012/09/the-asian-mobile-gaming-invasion/
Kiinalaiset ovat kovia pelaamaan ja tekemään mobiilipelejä.
http://www.redatoms.com/
http://gree-corp.com/
perjantai 8. kesäkuuta 2012
Nokia Samsungille?
Hurjan huhun mukaan Samsung on tekemässä Nokiasta ostotarjousta,paljastaa Dagens Industri.http://www.talouselama.fi/uutiset/huhu+nokia+myynnissa/a2121100
Nokialle olisi hyväksi tulla ostetuksi markkinoilta pois. Samsungin omistamana Nokia voisi jälleen kukoistaa. Ilmeisesti Stephen Elopin strategiana on ollut pitkälti valmistella Nokia myyntikuntoon. Samsungilla ja Microsoftilla on ollut paljon yhteistyötä aikojen saatossa eli Nokian myynti Samsungille olisi varmasti myös Microsoftin etujen mukaista.
http://di.se/Default.aspx?pid=269665__ArticlePageProvider
http://www.taloussanomat.fi/informaatioteknologia/2012/06/08/hurja-huhu-samsung-saattaa-ostaa-nokian/201231157/12
Kaikille Nokiaa seuraaville lienee selvää, että itsenäinen Nokia ei kykene valloittamaan markkinoita ja sijoittajille ainut keino saada mitään tuottoa Nokiasta on se, että Nokia ostetaan pois kuleksimasta.
http://www.ibtimes.com/articles/350200/20120608/nokia-rim-microsoft-apple-samsung-smartphone-android.htm
http://www.intomobile.com/2012/06/08/nokia-shares-skyrocket-finland-rumors-samsung-takeover/
http://www.forbes.com/sites/ericsavitz/2012/06/08/nokia-rallies-on-takeover-talk/
http://www.mbnet.fi/artikkeli/ajankohtaiset/uudet_tuotteet/samsungin_uudet_lapparit_ovat_runsaan_sentin_paksuja
tiistai 20. joulukuuta 2011
Android Symbianin ohi Intiassa
According to the latest IDC Mobile Phone Tracker release for Q3, 2011, Google’s Android overtook Symbian for the first time in India and emerged as the top platform by capturing a massive 42.4 percent share of the smartphone market. Apple’s iOS platform share in the smartphone market jumped a little bit from 2.6 percent (in Q2) to 3.09 percent (in Q3).http://www.bgr.in/manufacturers/samsung/android-pips-symbian-in-india-for-the-first-time-ever-idc/
http://phonemantra.com/2011/12/android-beats-symbian-to-become-india%E2%80%99s-top-smartphone-operating-system/
Android ohitti Symbianin ensimmäistä kertaa markkinaosuuksissa Intiassa.
“Overall, smartphones shipment for the India market showed an impressive growth of 21.4% over the previous quarter and 51.5% year-on-year. This helped the segment grow its contribution to the mobile phone shipment to 6.5% in Q3 from 5.6% in Q2.”http://androidos.in/2011/12/android-overtakes-symbian-to-become-top-smartphone-os-in-india/
http://hi-android.info/2011/12/17/android-pulls-ahead-of-symbian-in-indian-smartphone-market/
http://click4technews.blogspot.com/2011/12/india-for-android.html
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Olympus maksoi Yakuzalle miljardeja euroja
Japanese officials say that at least $4.9 billion is unaccounted for in a financial scandal at Olympus and are investigating whether much of that money went to companies with links to organized crime.http://www.nytimes.com/2011/11/18/business/global/japanese-police-investigate-olympus.html?_r=3&ref=technology
http://www.digitoday.fi/bisnes/2011/11/08/olympus-piilotti-jattimaksuilla-vanhoja-tappioita/201116370/66
Mafialle ei pidä maksaa mistään mitään.
Kameravalmistaja Olympusta hetken johtanut Michael Woodford haluaa tavata yhtiön talousskandaalia penkovat tutkijat muualla kuin Japanissa.
http://www.itviikko.fi/uutiset/2011/11/02/olympuksen-ex-pomo-ei-uskalla-palata-japaniin/201116015/7
Woodford erotettiin pääjohtajan tehtävistä äskettäin. Hän katsoo syyksi sen, että hän kyseenalaisti satojen miljoonien maksunkonsulttifirmalle, kun Olympus hankki brittiläisen Gyrusin.http://www.itviikko.fi/uutiset/2011/10/26/potkittu-olympus-pomo-tahtoo-putsata-hallituksen/201115527/7
Olympus on myös vahvasti japanilaisuuteen sitoutunut yritys eli kyseessä voi olla myös amerikkaisten pääomapiirien pyrkimys heikentää Japania. Kulisseissa Amerikkalaisia vastaan käydään sotaa ja Olympus on ollut japanilaisen yhteiskunnan tukipylväs eli kyseessä voi olla myös valtataistelu.
http://chinahour.blogspot.com/2011/11/china-plays-down-sea-spats-to-woo-asean.html
http://blog.hse-econ.fi/?p=4274
http://jpoli.blogspot.com/2011/11/eu-peto.html
Maailmassa on nyt meneillään hyvin monimutkainen valtataistelu.
http://chinahour.blogspot.com/2011/11/chinas-wen-discusses-south-china-sea_20.html
http://eaglesflysingly.blogspot.com/2011/11/sotia-on-monenlaisia.html
keskiviikko 21. syyskuuta 2011
Bada, Meego ja Samsung
Liikaa Samsungin MeeGo-kytköksistä ei myöskään kannata innostua – loppukäyttäjille asialla ei ole juurikaan merkitystä eikä se välttämättä tule edes hirveästi näkymään millään tavalla. MeeGo vain toimisi jatkossa badan alustana, ja badalle kuitenkin kehitettäisiin sovelluksia kuten ennenkin eikä esimerkiksi Qt-tekniikalla ja todennäköisesti myös badan käyttöliittymä kehittyisi sen omista lähtökohdista ilman MeeGon vaikutusta.http://fi.mobnifo.com/2011/09/21/enta-jos-samsung-ottaisikin-meegon-badan-ytimeksi/
http://www.unwiredview.com/2011/09/20/samsung-to-open-source-bada-next-year-will-they-use-meego-to-do-it/
http://tietsikka.blogspot.com/2011/09/samsung-aloittaa-bada-puhelimien.html
Samsung bada has a long history of almost 10 years. During this time, it has been Samsung's proprietary platform, having been deployed in many successful handsets. To make the proprietary platform smarter, we added exciting features such as multipoint-touch, 3D graphics, an enhanced UI, and of course, application downloads and installation, and so bada was born. Samsung bada is proven to be reliable with its success history and also enhanced with its new features.http://www.bada.com/whatisbada/index.html
Badalla on Samsungilla 10-vuotinen historia ja Samsung on sanonut, että Meego ei kiinnosta.
http://www.bada.com/whatisbada/ecosystem.html
sunnuntai 21. elokuuta 2011
Tietokoneiden valmistus kannattaa heikosti
Pitkään länsimaiset pc-valmistajat ovat tuskailleet laitevalmistuksen kannattavuuden heikentymistä. IBM veti johtopäätökset jo vuoden 2004 lopussa ja myi kannettavansa ja pöytäkoneensa kiinalaiselle Lenovolle. Maailman suurimman pc-valmistajan ilmoitus tällä viikolla älypuhelinten ja tabletien myynnin lopettamisesta sekä pc-bisnesten erottamisen harkitsimisesta vaikutti silti tulevan isona yllätyksenä. Uutinen pistää miettimään, mikä on HP:n pc-koneiden kohtalo, ja onko koko pc-kone vaikeuksissa?http://blogit.tietokone.fi/tietojakoneesta/2011/08/valtaavatko-kiinalaiset-pc-bisneksen/
HP aikoo lopettaa tietokoneiden valmistuksen. Tietokoneiden valmistaminen on yksinkertaista kokoonpanoa, jota ei Länsimaisella kustannustasolla tehdä. Tietokonevalmistus ei ole ilmeisesti kovin kannattavaa kenellekään muulle kuin Applelle. Sama koskee myös kännyjä eli niidenkään tekeminen ei juuri enää onnistu Länsimaisella kustannustasolla. Sinällään ei ole mitään järkevää syytä miksi tietokoneita pitäisi Länsimaissa yleensäkään valmistaa kun Aasialaiset ovat siihen paljon kykenevämpiä.
http://nexasnet.blogspot.com/
http://techinfo2u.com/2011/hp-to-manage-pc-manufacturing-plant-in-china/
http://kssunews.wordpress.com/2011/08/19/the-end-of-the-computer-cold-war/
Tietokoneiden tai kännyköiden valmistamista ei voi enää pitää suoranaisesti minään huipputeknologiana vaan ihan perushalppiskokoonpanona. Niistä ei myöskään kuluttajan tulee maksaa huipputeknologista hintaa vaan halppistavaran hinta. Monelle tuntuu olevan vaikeata ymmärtää, että känny ei ole enää huipputeknologiaa vaan halppistavaraa, jota myydään hinnalla.
http://www.dhgate.com/wholesale/Android/
http://tietsikka.blogspot.com/2011/08/diel-flick-7-android-tabletti.html
http://tietsikka.blogspot.com/2011/08/nokia-n9-ei-tuoda-myyntiin-yhdellekaan.html
perjantai 22. heinäkuuta 2011
Nokialla ei ole enää Brändiä
As sales of Nokia devices continue to stumble, the brand itself is becoming tarnished and losing consumer and investor confidence.http://www.businessweek.com/technology/as-bad-as-it-seems-now-nokias-future-looks-worse-07222011.html
Nokiaa ei voi enää pitää brändinä kovinkaan monella markkinalla. Nokia brändin arvo on romahtanut ja monella markkinalla sen arvo voi olla jopa negatiivinen.
So as feature-phone sales are in decline, one would hope that high-profit-margin smartphones can help make up the difference. That’s not happening, given that the company didn’t capitalize on the smartphone market the way Apple and Samsung did, for example.http://www.businessweek.com/technology/as-bad-as-it-seems-now-nokias-future-looks-worse-07222011.html
http://www.bloomberg.com/news/2011-07-21/nokia-s-china-dominance-under-threat.html
http://technology.inquirer.net/2653/chinas-alibaba-to-launch-mobile-operating-system/
Kiinalaiset pyrkivät rankasti älypuhelinmarkkinoille ja etenkin halvoissa älypuhelimissa Kiinalaisilla on luonnolliset edellytykset pärjätä.
http://jtalous.blogspot.com/2011/07/android-aktivointeja-550-000-paivassa.html
http://www.piksu.net/artikkeli/sijoittajat-tuovat-kansantalouteemme-3mrd%E2%82%AC-nettotulot-ulkomailta
lauantai 16. heinäkuuta 2011
AMD yrittää Intian pelimarkkinoille
NEW DELHI: The world's second largest computer chip-maker, US-based AMD, is betting big on India and is looking at cashing in on opportunities like the country's increasing gamer population and rising consumption of multimedia content to boost its businesshere.http://articles.timesofindia.indiatimes.com/2011-07-14/hardware/29772404_1_amd-product-portfolio-dessau
"India is one of the strategic markets for us. We already have an R&D centre here, which is doing a lot of designing work for our global product portfolio. We are really excited by the immense opportunity that the Indian markets presents," AMD Senior Vice-President and Chief Marketing Officer Nigel Dessau told PTI.
Uusia markkinoita avautuu vieläkin (riittävä ostovoima, halu ostaa jne). Etenkin Intia, Kiina, Afrikka, Etelä-Amerikka ovat vieläkin vähän huipputeknologiaa kuluttavia markkinoita. Ainakin vähän aikaa sitten yli 90% prosessoreista kulutettiin Länsimaissa.
http://tietsikka.blogspot.com/2011/07/amd-monia-kiinnostavia-prosessoreja.html
Kehitysmaissa on monasti omat vaatimuksensa ja länsimainen teknologia ei välttämättä sovellu kunnolla.
http://tietsikka.blogspot.com/2011/07/amd-monia-kiinnostavia-prosessoreja.html
http://enveconomics.blogspot.com/2011/07/green-it.html
Ns. vihreä IT on myös uusi markkina-alue, jolla on vielä ainakin suhteellisesti enemmän tilaa kuin perinteisissä järjestelmissä.
http://jtalous.blogspot.com/2011/07/suomalainen-peliteollisuus.html
http://www.itcode.org/technology-to-help-india-make-21st-century-its-own-pilot
http://nikunjkakadiya2010.blogspot.com/2011/07/india-wants-access-to-google-skype-data.html
http://www.indian4ever.com/2011/07/13/no-leniency-in-monitoring-social-networking-site/
http://www.gadgetnews.in/sony-vaio-price-in-india/
maanantai 11. heinäkuuta 2011
Huawei kovassa iskussa
Huawei Technologies Co. is aiming to ship over 20 million smartphones this year. This new target is much higher than previously announced since the company wants to make its mark in the consumer device sector. The company will be shipping their smartphones running Google’s Android operating system by the end of the year.http://www.shenzhen-standard.com/2011/07/11/huawei-technologies-to-penetrate-smartphones-market-globally/
http://tietsikka.blogspot.com/2011/07/huawei-ideos-s7-slim.html
perjantai 8. heinäkuuta 2011
Kiinalaiset ei Applen iPodista rikastu
Amerikkalaiset uskovat Applen siivittävän maan talouden nousuun. Tuoreen tutkimuksen mukaan amerikkalaisilla on kuitenkin syytä huolestua, kertoo aikakauslehti Time.
Applen iPod työllistää Yhdysvalloissa 13 920 henkeä. Yllätyksenä ei tule, että muissa maissa iPod työllistää 27 250 henkeä.
Uutistoimisto Reuters kertoo rahavirtojen pysyvän enimmäkseen Yhdysvalloissa. Sikäläiset työntekijät tienaavat 520 miljoonaa euroa, kun muissa maissa työskenteleville maksetaan 220 miljoonaa euroa.http://www.talouselama.fi/uutiset/applen+ipod+rikastuttaa+yllattavia+maita/a652495
Kiinalaiset eivät montaa euroa päivässä tienaa iPodilla, rahat menevät Amerikkaan.
tiistai 28. kesäkuuta 2011
Osakkaat raivosivat Tepcon johdolle yhtiökokouksessa
- Miksette tehneet riittäviä varotoimia tsunamin varalle? Lepäsittekö vain laakereillanne? yksi osakkeenomistaja kysyi Akio Komorilta, joka on yksi ydinvoimalalaitosta aiemmin johtaneista päälliköistä.http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110681271
Japanilaisen Tepcon osakkeenomistajat olivat varsin vihaisia yhtiökokouksessa. Kriisi jatkuu...
Turha Fukushiman (Japani) onnettomuudesta on valittaa. Onnettomuus on sattunut ja valittaminen ei kauheasti auta. Ydinvoiman riskit olivat varsin hyvin Japanilaisten tiedossa mutta niistä ei välitetty (ei ole välitetty muuallakaan ei sen puoleen).
Koko Japani on maanjäristysaluetta eli sinne ei pitäisi rakentaa mitään riskialtista rakennusta.
http://www.wolframalpha.com/input/?i=japan+earthquakes+last+10+years
Yllä oleva linkki näyttää järistykset Japanissa viimeisen 10 vuoden ajalta ja on aika punaista.