sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Vapaan koodin yhteiskunnalliset vaikutukset

 Tietokoneiden (eli kännyt, televisiot jne) luoma Internet todellisuus hallitsee nykyajan elämää. Käytännössä iso osa väestöstä viettä kaiken aikansa tietokoneen luomassa todellisuudessa. Koululaiset eivät voi käydä fyysisessä koulussa vaan he elävät päivänsä tietokoneiden luomassa todellisuudessa.

Suomessa ei kuitenkaan ole juurikaan käyty julkista keskustelua siitä mitkä ovat laajamittaisen totaalidigitalismin vaikutukset ihmiseen ja muutenkin kaikkeen touhuamiseen. Valtiovalta on tieten tahtoen ajanut yhteiskunnan kohti Supismia. Ilmeisesti tautitilanne tulee olemaan hyvinkin pitkään sellainen, että fyysisiä kouluja ei voi avata opiskelijoille. Korona tulee todennäköisesti muuntumaan siten, että rokotteiden teho pienenee. Tämä tarkoittaa sitä, että tautitilanne tulee olemaan heikko ainakin keskipitkällä aikavälillä huono. Lisäksi uusia pandemioita voi tulla koronan rinnalle. 

Voidaanko enää koskaan palata vanhaan normaaliin? Pitäisikö yhteiskunta sitten kuitenkin avata, koska tilanne tuskin korjaantuu pitkään aikaan? Päätös avaamisesta tarkoittaa kuitenkin valtavia ruumiskasoja. Tälläistä päätöstä ei pidä tehdä heppoisin perustein mutta jos yhteiskunta joudutaan pitämään suljettuna vuosikymmeniä; sen yhteiskunnalliset kustannukset tulevat olemaan myös valtavat. Toisaalta superäly etenee kiihtyvällä vauhdilla yötä päivää kehittyen; poliitikkojen pitäisi miettiä mitä vaikutuksia todellisella Superälyllä on yhteiskuntaan. Superäly on ilmastonmuutoksen kaltainen megatrendi.

Itse näen, että ilmastonmuutos kiihdyttää Superälyä, samoin korona ilmeisesti kiihdyttää sitä. Myös avoinkoodi kiihdyttää näitä kaikkia ilmiöitä. Miten yhteiskunnat reagoivat siihen, että käytetty teknologia on avoimesti saatavilla? Ilmeisesti kysyntäfunktiot siirtyvät siten, että ne maksimoivat monia alla olevia muutostrendejä. Ilman vapaata koodia monien tietokonejuttujen hinnat olisivat ihan toiset. Android on tehnyt kännyistä puoli-ilmaisia. 

http://tietsikka.blogspot.com/2021/01/5g-sateily.html

http://tietsikka.blogspot.com/2021/01/fedora-linux.html

Nämä ilmiöt kiihdyttävät toistensa vaikutusta siten, että etenemme kohti Singulariteettiä. Nyt pitäisi viimeistään Suomessa käydä julkista keskustelua Singulariteetistä ja Superälystä. YLEllä on ollut paljon hyviä keskusteluohjelmia; nyt pitäisi olla rohkeutta keskustella yhteiskunnalle muutoksesta oikeilla käsitteillä ja sanoilla ja lopettaa täydellinen radiohiljaisuus.

http://juffo.blogspot.com/2021/01/salaliittoteoriat.html

Samaa tuottavuusmantraa on esittänyt professori Matti Pohjola jo yli 30 vuotta. Muutamia muitakin ekonomisteja voin mainita: Aki Kangasharju, Mika Maliranta, Vesa Kanniainen, Pertti Haaparanta, Sixten Korkman, Roope Uusitalo, Juha Tervala jne. Ekonomistien lisäksi tuottavuusmantraa ovat toistaneet esimerkiksi Suomen Pankin Olli Rehn, Mikko Spolander, Erkki Liikanen (ent.), Valtionvarainministeriön Martti Hetemäki (ent.), Markus Sovala, Sitran Jyrki Katainen, VTT:n Antti Vasara jne. eli lähes kaikki merkittävimmät päättäjät.

Kansalaiset hyötyivät teknologian ja digitalisaation avulla saadusta tuottavuuden kasvusta aina 1990-luvulle asti. Sen jälkeen tuottavuushyödyt ovat valuneet vain digitaalisten tuotantojärjestelmien omistajille. Vasta 90-luvulla tietokoneet, automaatio, robotit (eli ns. digitalisaatio) tulivat tuotannon ja tuottavuuden lisäämisen ”avuksi” tuotantoelämälle.

https://blogit.kansanuutiset.fi/maailmanparantajan-madonluvut/82-digiaikana-tuottavuuden-parantaminen-tekee-duunareista-tarpeettomia


Whereas most machine learning algorithms can’t hone their skills beyond an initial training period, the researchers say the new approach, called a liquid neural network, has a kind of built-in “neuroplasticity.” That is, as it goes about its work—say, in the future, maybe driving a car or directing a robot—it can learn from experience and adjust its connections on the fly.

https://singularityhub.com/2021/01/31/new-liquid-ai-learns-as-it-experiences-the-world-in-real-time/

https://philosophicaldisquisitions.blogspot.com/2014/07/bostrom-on-superintelligence-0-series.html

https://techno-pundit.blogspot.com/2018/06/the-dark-side-of-artificial-intelligence.html

https://ai.googleblog.com/2021/01/learning-to-reason-over-tables-from.html

Kvanttitietokone myös kiihdyttää siirtymää kohti Superälyä. 

It looks like we are embedding a sort of “nervous system” into the reality: wide adoption of mobile terminals-devices and the Internet of Things is allowing to collect enormous big data sets, which are transmitted by ultra-broadband, low latency network connections (e.g., 5G) to Cloud and Edge Computing Data Centers (DCs). These DCs, in turn, will store and elaborate the collected data in order to infer decisions which then will be exploited, locally, by actuators. It’s the feedback loop of any autonomic/nervous system.

http://ieee-sdn.blogspot.com/2020/04/quantum-technologies-and-services-ieee.html

Nyt asiat muuttuvat kovaa vauhtia kuten niiden kuuluukin kehittyä kun lähestytään Singulariteettiä.

http://natonalla.blogspot.com/2021/01/komministit-vaativat-hx-hankkeen.html


Kupla

 Sen verran voin kuitenkin tehdä, että astun syrjään kun kulmakerroin muuttuu jyrkkeneväksi ja muotiosakkeet ja omaisuuserät (esim. Bitcoin) nousevat lähes pystysuodaan ylöspäin. Tämä tilanne on päällä juuri nyt. Hyvin helppo johtopäätös on siis laittaa kaikki ylimääräiset ostot jäihin ja aloittaa kasvattamaan käteiskassaa. Olen sanonut näin ennenkin, mutta en ole malttanut olla pois markkinoilta. Nyt tuntuu siltä, että tämän päätöksen takana on helpompi pysyä.

 https://laiskasijoittaja.blogspot.com/2021/01/5-merkkia-siita-etta-olemme-kuplassa.html

Olen samaa mieltä Laiskan sijoittajan kanssa siitä, että talous on kuplaantunut. Sitä en ymmärrä miksei inflaatio kiihdy? Onko Kiinan vaikutus niin suuri, että kiinan halpatuotanto pitää inflaation alhaisena. Mihin rahat laittaa jos ei pörssiin? Täytyy muistaa, että pankitkin voivat kaatua ja silloin talletuksille käy huonosti. Pankkitakauskin on vain 100 000 € asti. Käteinen raha (siis seteleinä) on yksi vaihtoehto. Perinteisesti kulta on ollut suosittu kriisiaikoina, mutta jos kaikki ostaa kultaa niin senkin hinta räjähtää.

https://goldprice.org/

Mitä miljardeilla euroilla ja dollareilla voi ostaa? Ehkä kannattaisi ostaa maata, siinä jää romahduksessakin ainakin jotain konkreettista käteen. 

Jotkut sijoittavat virtuaaliesineisiin. Bitcoinin on tavallaan virtuaaliesine. Kupla näkyy siinä, että kaikki mihin voi yleensä sijoittaa arvo kasvaa rajusti. Johonkinhan se raha täytyy laitta. On sitten pankkitalletuksia tai muuta. Jotkut ostavat luksuslaukkuja, näillekin löytyy markkinat.

Onnistunut muotiostos voi olla ihan oikea, voittoa tuottava sijoitus. Designluomuksiin sijoittaminen vaatii tosin muutakin kuin tyylitajua ja paksun lompakon.

https://www.is.fi/menaiset/tyyli/art-2000004889314.html

Luksuslaukkuhan on vähän kuin taideteos tai joku koru. Näihin on sijoitettu. 

https://www.taloustaito.fi/vapaalla/haaveissa-chanel-kasilaukku--voiko-merkkilaukku-olla-sijoitus/#da134f4a

https://www.purseblog.com/

Laukuissa on omat ongelmansa sijoituskohteena. Isoja summia ei laukkuihinkaan pysty sijoittamaan helposti. Lisäksi laukkujen säilytys on ongelma ja transaktiokustannukset ovat suuret. 

Olen tehnyt tänä syksynä pienimuotoista yhteistyötä kotimaisen Lumi-laukkubrändin kanssa, jota olen suosinut jo vuosia laukkuhankinnoissani. :) Idea tähän laukkuaiheiseen gallupiin lähti siitä, kun vinkkasin eilen, että syysmalliston lempparilaukkuni on nyt tullut myyntiin Lumin verkkokauppaan ja lukija kertoi vetäisseensä aamukahvinsa väärään kurkkuun laukun hinnan tsekattuaan. Tuo järkytystä aiheuttanut summa oli 349 euroa. Itse voisin ihan hyvin kuvitella maksavani laadukkaasta nahkalaukusta 200-400 euroa, joten hämmennyin, että tuo summa tuntui jostakusta niin pöyristyttävältä. Laukun hinta on kuitenkin vielä kovin kaukana varsinaisten designer-laukkujen hinnoista. Itse en omista toistaiseksi ainoatakaan varsinaista designer-laukkua, mutta esimerkiksi suomalaisten suunnittelijoiden kuten Lumin ja 2OR+BYYATin nahkalaukkuja minulla on useita. Niistä monet olen tosin ostanut esimerkiksi erilaisista design-alan tapahtumista ja myyjäisistä huomattavasti normaalihintaa edullisemmin ja muutamia olen saanut myös blogini kautta lahjaksi.

https://pupulandia.fi/2013/11/27/laukku-gallup/

Suomalaiset ostavat luksusta ja laadukkaita lifestyletuotteita käytettynä. Merkkituotteisiin liittyvä status on myös second handin myötä murroksessa.

https://yle.fi/uutiset/3-11642194

Nykyään kun rahaa on reippaasti ihmisillä niin luksuslaukuistakin on tullut koko kansan huvi. Jos luksuslaukku on joka pissiksellä; niitten status arvo katoaa kokonaan. Luksuksen arvo tulee siitä, että vain harvalla on varaa siihen. Massatuotteella ei ole sellaista exklusiivisuutta, joka luo luksuksen arvon.

http://ylewatch.blogspot.com/2021/02/kapitalismin-resetoinnin-viimeisin.html

https://www.piksu.net/artikkeli/omat-rahat-katsaus-robin-hood-ry%C3%B6v%C3%A4%C3%A4-j%C3%A4lleen-rikkailta


Shorttaajat

 Lisäksi shorttaajat lähtökohtaisesti tasoittavat kurssiheilahteluja, koska ne mielellään myyvät lyhyeksi juurikin kuplaosakkeita ja keskimäärin edustavat ”fiksumpaa” rahaa. Tokihan omien osakkeiden hinnannousu on aina iloinen asia, mutta jossain vaiheessa varmuudella tulevista kuplien puhkeamisista on haitallisia yhteiskunnallisia seurauksia. Vääjäämättä seuraavista henkilökohtaisista konkursseista syntyy katkerien ja poikkinaisten ihmisten laumoja, jotka ovat valmiita sekä väkivaltaisuuksiin että vallankaappauksiin. Ja mikä vielä pahempaa, hylkäävät osakesijoittamisen loppuelämäkseen.

https://www.sijoitustieto.fi/sijoitusartikkelit/liian-vanha-shorttaamaan 

Itse olen samaa mieltä Aki Pyysinkin kanssa, että shorttaajat parantavat markkinoiden toimivuutta.


Shorttamiseen ei piensijoittajan kannata ryhtyä sillä sen riskit ovat vaikeammin ymmärrettäviä kuin perinteisten osakesijoittamisen.

Pros and Cons
Advantages of Short Selling
Large Profits: Just like with other derivatives, short selling offers you the opportunity to reap large returns without the need to risk as much money. The only money you give is the fee you pay your broker. If you make the right speculation and the stock price does plunge, the rest will be profits.
Make Money in Bear Markets: Short selling is one of the few ways to make money even if the market sentiment is bearish.
Hedging: Shorting a stock can potentially hedge your investment if you already own the stock, didn’t sell before the plunge, and if you think that it will be on its way to losing value. You can then short it to make profit from the remaining slump.


Disadvantages of Short Selling
Limitless Loss: You can only make profit from short selling if the stock price ends up going down. But if you end up making the wrong speculation the opposite happens, then it’s possible for you to face limitless loss. Worst case scenario, if the stock skyrockets, you’ll then have to buy it at that price to return the stock to your broker.
Market Crash: Short selling has the potential to turn a normal stock market dip and turn it into a market crash. It has worse implications for the stock market as a whole, which in turn means that the economy also faces bad repercussions.
Bankrupting a Company: Numerous investors and hedge fund managers deciding to short sell the stocks of a certain company, all at once, can force that company into bankruptcy.



Yleisesti ottaen kannattaa yrittää tietää ainakin jotain osakkeista mitä ostaa. 








lauantai 30. tammikuuta 2021

Virtuaaliesineet

 Nykyään virtuaaliesineilläkin on taloudellista arvoa. Keräilykorteilla on jo pitkään ollut omat markkinansa, mm. amerikkalaiset jalkapall- ja koripallokortit. Pokemon kortit voivat myös olla aika arvokkaita. Millä tahansa asialla, josta on niukkuutta voi muodostua arvoa. 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Virtuaaliesine

Moni varmasti miettii mitä järkeä on maksaa satojatuhansia euroja jostain virtuaaliaseesta. Itse en kyllä uskaltaisi sijoittaa virtuaalipyssyyn, mutta jokatapauksessa virtuaaliesineissä liikkuu valtavat summat rahaa. Kannattaa muistaa, että taiteestakin on maksettu valtavia summia ja kyseessä on loppujen lopuksi joku kankaanpala, joka on altis palamaan ja muuten vaurioitumaan. 

Blockchain-based items can be uniquely identified and verified, allowing people to take them outside of a game to other virtual worlds or perhaps cash them out. Blockchain games produced a lot of hype, but they have been slow to impact the larger mass market for games. Overall, the report said that people are interested in developers enabling players to make money from the exchange of virtual goods inside games.

https://venturebeat.com/2020/12/09/vorhaus-advisors-63-of-gamers-would-spend-more-on-virtual-goods-with-real-world-value/

Sinällään ilmiö on ymmärrettävä: esim. WOW:ssa on virtuaalikullasta maksettu kiinalaisille jo vuosien ajan. 

https://happygamer.com/world-of-warcraft-gold-farming-community-takes-a-hit-with-upcoming-world-of-warcraft-shadowlands-economy-change-86749/

Ilmiö on monessa mielessä erikoinen mutta ymmärrettävä. Kun ihmiset viettävät virtuaalimaailmoissa aikaa niin ilmeisesti on väistämätöntä, että sinne muodostuu markkinat virtuaaliesineistöstä.



Korona aikana ihmiset istuvat koko päivän tietokoneen ja kännykän ääressä. Oletettavasti tämä ilmiö kasvaa, koska ihmiset tulevat aina vain riippuvaisemmiksi digitodellisuudesta.


Counter-Strike: Global Offensive -videopelin skini, eli ase ja sen ulkoasu, on myyty 150 000 dollarilla (noin 123 000 euroa), kertoo pitkään CS-skinikauppaa tehnyt roflm0nster-niminen Twitter-käyttäjä.

Myyty skini oli AK-47:n Case Hardened. Suomeksi skinin nimi on hiiletyskarkaistu. Myyty yksilö oli huomattavasti normaalia sinisempi ja puhtaampi. Tällaiset erityisen siniset skinit ovat keräilijöiden mieleen, joka voi nostaa hintaa helposti jopa tuhansilla.


Huaweista Xiaomiin

 Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä Apple oli älypuhelimien ykkönen, perässään Samsung ja Huawei. Vuodessa lista on mennyt kärjen osalta uusiksi, sillä Xiaomi on ottanut Huawein paikan.

 https://etn.fi/index.php/13-news/11695-xiaomi-otti-huawein-paikan

Kännymarkkinoilla markkinaosuudet ovat muuttuneet. Huawei on tippunut ja Xiaomi noussut. Itse olisin kyllä mielelläni ostanut Huawein kännyn jos siinä olisi Googlen sovellukset toimineet. Googlen sovellukset ovat vain niin käteviä ja laadukkaita, että ilman niitä kännyn käytettävyys on heikko. Googlesta on tullut standardi. Nokia ei enää menesty. Itse aikanaan kritisoin paljon Nokiaa, silloin Nokia oli vielä mahtifirma ja tuntui, että se pärjää hyvin. Romahdus tapahtui sitten äkkiä, yllättävän äkkiä. Tosin merkit olivat näkyvissä, kyvyttömyys tehdä sellaista käyttistä, joka olisi edes jossain määrin hyvä. Symbian oli jäänyt pahasti jälkeen Applen iOS:lle ja Googlen Androidille. Nokian johto oli ylimielistä eikä halunnut tehdä kunnon puhelimia. Näin jälkikäteen voi spekuloida vaikka mitä mutta aikanaan Nokian olisi kannattanut yrittää tosissaan. Stephen Elopin puhe palavasta öljynporauslautasta katkaisi kamelin selän. Uskottavuus katosi. Kuka ostaisi Nokian kännyjä jos edes Nokian oma johto ei siihen usko; ei kukaan, Loppu on historiaa. En jaksa uskoa, että Nokia enää koskaan nousee merkittäväksi tekijäksi kännymarkkinoilla. 

Markkinat ovat muuttuneet siten, että Kiina on erittäin tärkeä. Kiinalaiset firmat ovat vahvoja kotimarkkinoilla. Kiinassa Huawei pärjää ilman Googlea, sillä siellä on omat sovellukset käytössä. 


Yhteen aikaan Intialaiset tykkäsivät Nokiasta; kiinalaisilla oli huono maine Intiassa. 






Puolijohteista pula

 Semiconductor shortages are hindering the production of everything from personal computers and consumer electronics to automobiles. And some shortages are likely to linger throughout 2021, which is mixed news for semiconductor stocks.

"We expect semiconductor industry supply constraints on both wafers and substrates to only partially ease in second-half 2021, with some leading-edge (computing, 5G chips) tightness to extend into 2022," BofA Securities semiconductor stocks analyst Vivek Arya said in a recent note to clients.

 https://www.investors.com/news/technology/semiconductor-stocks-chip-shortages/

Puolijohteista on nyt kova pula. Piirejä menee hirveästi autoihin ja 5G kännyihin. Tuotantolaitokset toimivat täydellä kapasiteetilla.

Analysts say an increase in demand, fueled in part by consumer trends during the pandemic, is the catalyst for supply chain issues. They say as new vehicle production slowed to a halt last spring, the consumer electronics industry picked up the automotive sector’s need for microchips.

https://wdet.org/posts/2021/01/27/90554-global-semiconductor-shortage-poses-threat-to-detroits-auto-industry/

Tekoälypiirejä ja muuta menee kuin kuumille kiville.

https://www.gizmochina.com/2021/01/04/semiconductor-shortage-cause-rise-in-prices-2021/



perjantai 29. tammikuuta 2021

Ruoan verkkokauppa

 Mikä olisi optimaalinen tapa järjestää ruuan verkkokauppa ja sen logistiikka? Tätä kysymystä pohdimme professori David Simchi-Levin toimitusketjen hallintaa käsittelleellä kurssilla MIT:ssä vuonna 2005. Silloin ei vielä ruokaa juurikaan verkosta ollut tilattavissa, pitsoja ja muuta pika-ruokaa sen sijaan sai. 

Lähestyimme verkkokauppaa toimitusketjua optimoiden. Aika nopeasti päädyimme alustavaan ajatukseen, jonka mukaan ruokaa kannattaisi varastoida eri puolilla kaupunkia maanalaisissa mahdollisimman pitkälle automatisoiduissa varastoissa. Niistä tilaukset voisi toimittaa nopeasti ja ketterästi varaston lähellä asuville tilaajille. Varastojen täyttäminen tapahtuisi kysyntäohjatusti: kussakin varastossa olisi enemmän sen lähistöllä suosittuja tuotteita. Lisäksi tuumimme, että ruokaa myyvän verkkokaupan valikoiman ei välttämättä tarvitsisi olla aivan yhtä laaja kuin iso hypermarketin - tässä se poikkeasi esimerkisi Amazoni kirjakaupasta, joka oli jo silloin olemassa. 

https://mattikinnunen.blogspot.com/search/label/teollisuus

Itse en ole ruokaa ostanut verkkokaupasta enkä näillä näkyvin aio ostaakaan. Tykkään käydä ruokakaupassa ostoksilla.  

https://hullumaksaa.blogspot.com/2020/05/miten-vahennat-ruokamenojasi-15-tapaa.html

https://jtalous.blogspot.com/2021/01/subway-tonnikala.html

Ruoan käsittelyssä on jääkaappi, pakastin ja hyvä kylmäketju tehneet ihmeitä ruoan saatavuudelle. Monessa paikassa maailmalla ruoka myydään elävänä, eli KotKot heiluttaa siipiään vielä myyntihetkellä. Se on todella tuoretta ruokaa. Länsimaissa syödään lähinnä ikivanhaa ruokaa, 

Onnistuuko kannattava ruoan verkkokauppa koskaan Suomessa laajemmassa mittakaavassa? Osa ruoasta on kuitenkin heikosti säilyvää tuoretavaraa. Tietysti ruokakauppa olisi helppoa jos asiakkaat söisivät purkkiruokaa tai muuta pitkään säilyvää. 

En suosittele Nokiaa

 Nokia (NOK) oli aikanaan yksi maailman arvokkaimmista yrityksitä. Tänään arvo on vaatimaton verrattuna sen historialliseen huippuun. 

https://www.wolframalpha.com/input/?i=nokia

Oma sijoittaminen ei perustu tunnuslukuihin vaan tarkastelen yritystä ja sen strategiaa. Nokiassa on paljon hyvää, se omistaa mm. Bell Laboratoriot.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nokia_Bell_Labs

Bell Labs on legendaarinen huipputeknologian kehityksessä ja tekisi mieli sanoa, että jo pelkästään sen takia kannattaa omistaa Nokia. Totuus on kuitenkin toinen, huipputeknologisia innovaatioita on vaikea muuttaa rahaksi. Toinen huipputeknologian kehto on Xerox Palo Alto Research Laboratories. 

https://en.wikipedia.org/wiki/PARC_(company)

Sinällään olisi kiva omistaa osuus tuollaisesta jo pelkästään sen kulttuurishistoriallisen arvon takia. Nokian brändi ei ainakaan kuluttajapuolella ole kovin arvokas, koska jos se olisi, niin kykenisi myymään kännyköitä kuin Coca-Cola limpsaa. Muutenkaan kannattaa olla varovainen brändien suhteen. Monet kehuvat brändiarvollaan ja tunnettuudellaan mutta jos sillä ei pysty myymään tavaraa hyvään hintaan; ei sillä sitten arvoakaan todellisuudessa juurikaan ole. 


Bisnes mielessä Microsoft ja Bill Gates ovat olleet kovia. Nyt tosin markkinat ovat muuttumassa siihen suuntaan, että ilmeisesti vanhat vahvuudet katoavat. Armin tulo tietokoneisiin, pilvi, känny ja muut uudet yksinkertaisesti osoittavat, että Microsoftinkin kaltaiset jättiläiset ovat haavoittuvia markkinoiden ja ostajien ostotottumusten muutokselle. 





Monessa mielessä on varsin surullista, että tuollainen huipputeknologian kehto on tuottanut heikosti taloudellisessa mielessä. Voitot ja bisnekset ovat menneet muualle. En jaksa uskoa, että Nokia saisi Bell Labsilla aikaiseksi kunnon tuottoa. 


GameStop

 Video game retailer GameStop (NYSE:GME) has been experiencing breathtaking volatility throughout the month, particularly yesterday when the stock was up as much as 145% before dipping into the red by 6% and finishing out the day up 18%. Trading on the stock was halted 9 times throughout the day due to volatility.

Much of the recent activity has been attributed to WallStreetBets, a growing community of retail traders on Reddit. The bullish thesis is that Chewy co-founder Ryan Cohen, who has accumulated a significant stake in GameStop as an activist investor and secured a seat on the board of directors, will be able to help engineer a turnaround and accelerate the company's digital transformation.

https://www.fool.com/investing/2021/01/26/gamestops-gargantuan-gamma-squeeze/ 

Pörssissä, Internetissä ja sosiaalisessa mediassa on menossa eeppinen taistelu hyvien kapinaliittolaisten ja pahojen imperiumin iskujoukkojen välillä. Toivottavasti hyvikset voittavat.

https://yle.fi/uutiset/3-11764071

https://johnhcochrane.blogspot.com/2021/01/gamestop-1999-deja-vu-all-over-again.html

http://suddendebt.blogspot.com/2021/01/the-devil-is-in-details-gamestop-edition.html


Tällläistähän sijoittaminen on parhaimmillaan. Suuryritykset ottavat toisistaan mittaa. Kokonaiset valtiot ja suuryitykset tappelevat hampaat irvessä ja iskuja isketään molemmin puolin.

https://jtalous.blogspot.com/2021/01/wallstreetbets-sivusto-on-viime.html

Miljardöörit ovat toistensa kurkussa kiinni. 

http://im-an-economist.blogspot.com/2021/01/the-gamestop-conundrum.html

Kone

 Konetta siivittävät milloin mitkä huhut ja stoorit, yleensä Kiinan hurjasta imusta. Ei siitä ole vuosiin näkynyt kummoista merkkiä, jos toki tasaista varmaa menoa. 

https://www.piksu.net/artikkeli/kone-edelleen-ylihintainen

Heikki Ikonen kirjoittaa, että Kone on yliarvostettu. Hyviä yhtiöitä harvoin saa halvalla. Itse pidän Konetta yhtenä parhaana yrityksenä. Kone on ammattitaitoisesti johdettu ja sillä on hyvä strategia. Kone on myös suomalaisittain  poikkeuksellisen globaali yritys. Hyviä yrityksiä harvoin saa halvalla. Johonkin Talvivaaraan joku höperö sijoittaa. Kannattaa sijoittaa laadukkaisiin yrityksiin. 

https://jtalous.blogspot.com/2021/01/paperimedian-kriisijatkuu.html

http://randomwalkerblogi.blogspot.com/2020/05/onko-kone-ostohinnoissa.html


Subway tonnikala

 Subwayn tonnikala leivässä ei ole tonnikalaa vaan jotain muuta.

https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/raju-vaite-subwayn-tonnikalataytteessa-ei-ole-tonnikalaa-pikaruokaketju-haastettu-oikeuteen-kaliforniassa-kiistaa-syytokset-jyrkasti

Amerikka on oikeudenkäyntien luvattu maa. Ruoasta saa nykyään helposti kaikkea kivaa keksittyä. Suomessa se on Saatana ja maatalous. Amerikassa ruoka on väärennettyä

http://subwayathome.blogspot.com/2013/05/classic-tuna-sub.html

http://food-taster-ew.blogspot.com/2016/02/subway-tuna-footlong-sandwich.html

http://patyskitchen.blogspot.com/2011/12/light-and-easy-saturday-with-subway.html

Jokatapauksessa Subway on suosittu ruokapaikka. 

http://dowdnotesonnapkins.blogspot.com/2014/11/subway-chains-top-chef-discusses.html


Venäjän tulevaisuus

Venäjän tilanne on vaikea, koska sen talous on aika heikosti tuottavaa. Venäjällä on paljon luonnonvaroja ja se on tietysti valtava vauraus. Maasta löytyy kaikkea aina öljystä harvinaisiin maametalleihin. Lisäksi tuntemattomat varannot ovat todella suuria. Kulutustavara teollisuutta on kuitenkin heikossa jamassa. Toisaalta globaali työnjako tekee mahdolliseksi, että kulutustavaroita ei edes kannata kauheasti its tehdä, kun ne voi ostaa Kiinasta. Kiina on tuotannon jättiläinen alalla kuin alalla.  

Kulutustavaroita täytyy valmistaa valtavia määriä, että niissä pärjää. Tämä suosii valtavia tuontantolaitoksia, joita Kiinasta löytyy. Joku suomalainen tossuvalmistaja on aivan liian pieni globaaleille markkinoilla. Tuotanto voi toimia ainoastaan jonkinlaisena nostalgiamatkana 


Kansallisen tason tuotanto on vaikeaa ja täysin järjetöntä. Arvoketju pitää suunnitella hyödyntämään globaalit mahdollisuudet. Lisäksi globaalituotanto mahdollistaa mittakaava edut. Globaalisti toimivat yritys voi myös erikoistu hyvinkin niche tuotantoon. Paikallisesti toimiva yritys ei näitä etuja juurikaan pysty hyödyntämään kunnolla.

Suomessakin on paljon menestyneitä yrityksiä, jotka ovat omassa nichessään maailman johtavia, esimerkiksi Polar.


Tietysti jos niche on pieni, niin suurikaan osuus siitä markkinasta ei vielä takaa kunnon voittoja, Nykymaailmassa muutaman hassun miljoonan euron tuotto on yksinkertaisesti liian vähän. Jos nichemarkkina kasvaa nopeasti ja on kannattava niin sitten se houkuttelee yrityksiä mahtimaista ja siinä menee suomalaisten liiketoimintamahdollisuudet. Nokialle kävi juuri näin. Sillä oli kannattava ja nopeasti kasvava markkina. Markkina oli liian houkutteleva ja sitten sinne tuli sekä Apple että Google. Nokian sijoittajien olisi aikanaan kannattanut myydä Nokia osakkeet pois ja osta tilalle Apple, Googlea ja Facebookkia. 




Kiinan Kommunistinen Puolue

 Itse luotan Kiinan Kommunistisen Puolueen kykyyn hoitaa asiat kuntoon. Länsimaiset touhottajat eivät osaa eivät halua tehdä mitään järkevää.

https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4144982-kiinan-kommunistinen-puolue-juhlii-70-vuottaan-vallassa

Kiina herättää suurta luottamusta toimillaan. Lisäksi Kiina on tämän maapallon Supistisen voimakeskittyämä heti Piilaakson jälkeen. Länsimaisiin touhottajiin Piilaakson ulkopuolella ei voi luottaa yhtään. EU on täysin pellejen asuttama. 


Länsimaisiin Kommunisteihin ei voi samalla lailla luottaa. Länsimaisten kommunistien pitäisi ottaa mallia Kiinasta. Yhdysvallatkin on pitkälti Piilaakson ulkopuolella pellejen hallinnassa. 


Suomen Vasemmiston pitäisi ottaa malli Kiinasta. Tällöin voisin itsekin liittyä sinne. Nykymeno kuitenkin kauhistuttaa. 

Renmin yliopistokomitean sihteeri Jin Nuo lainasi foorumin avauspuheenvuorossaan Charles Dickensin tarinaa kahdesta kaupungista (Tale of Two Cities) ja korosti, että mekin elämme tänään Dickensin kuvaamassa tilanteessa. Elämme Jin Nuon mukaan samaan aikaan hyvää ja mahdotonta aikaa, jolloin kaikki mahdollinen ja kaikki mahdoton näyttäytyy edessämme. Sihteeri Nuo nosti analyysissään esille kommunistien tieteellisen maailmankuvan ja marxilaisuuden, joka ohjaa kommunisteja suunnistamaan oikein ääripäiden ajassa.  


torstai 28. tammikuuta 2021

Nokian kurssinousu

 Sijoittamiseen liittyy aina riskejä, aina valuuttakurssiriskeistä lähtien. Nuorempi polvi on ryhtynyt sijoittamaan ja sijoituskohteina ovat yritykset, jotka ovat jollain lailla tuttuja. Lisäksi moni kokee olevansa esim. tietokone/konsoli/mobiili pelaaja. Vanhemmat sukupolvet sijoittivat yrityksiin, jotka olivat heille tuttuja. Onko järkevää? Itse pidän kyllä varsin rationaalisena toimintana sijoittaa yrityksiin, jotka ovat nuorille tuttuja nimiä, koska vanhetessaan he käyttävät näiden yritysten palveluja. 

Esim. Pokemon korttien kovat hinnat selittyvät tälläisellä sukupolvikokemuksella. Nykynuorisolle sellaiset yritykset, jotka olivat kova sana 50 vuotta sitten ovat pitkälti tuntemattomia suuruuksia. Lisäksi esim. ilmastonmuutos muuttaa vääjäämättä yritysten kykyä toimia. Ilmastolle vaarallisille yrityksille voi pidemmän päälle käydä huonosti. Nokia vaikka onkin vanha yritys on nuoremmille kuitenkin tutumpi kuin joku muu. Muutenkin pörssi on pitkälti psykologiaa eikä se ole sillä lailla rationaalinen paikka kuin jossain vanhemmissa oppikirjoissa opetetaan. Behavioristinen sijoittaminen on nykyään suosittua. 


Nuorison suosimien yritysten menestyminen on rationaalista, koska vanhat sijoittajat jokatapauksessa kuolevat ja tulee uusia sijoittajia. 

Redditin Wallstreetbets-sivustolla vallitsee nihilismi, joka saa polttoainetta meemeistä ja talouskriiseistä, kirjoittaa toimittaja Teemu Hallamaa.

https://yle.fi/uutiset/3-11760396

Ainahan sijoittaminen on riskin ottamista; ilman riskiä tuotto on pieni. Lisäksi pieniriskisten sijoitusten ongelma on, että pidemmän päälle inflaatio syö pääomaa rajusti. Nyt on rahaa liikkeellä valtavasti ja kun Korona pakottaa olemaan kotona niin monet sijoittavat huvin  vuoksi. Jokatapauksessa sijoittaminen on tuottavampaa kuin lottoaminen, koska lotossa häviää aina (melkein).

@SäädytönNimi Sen verran mitä olen tätä asiaa seurannut, niin artikkeli ei ollut hyvä, vaan tarkoituksellisesti harhaanjohtava. Ensinnäkin kyseessä ei ole ollut mikään temppu, mikä olisi juuri nyt satuttu löytämään. Kyseessä on ainoastaan riskirahastojen ahneudesta johtunut toiminta, joka bongattiin netissä ja nähtiin mahdollisuutena omaan nettoamiseen. Toisin sanoen tuo toiminta ei olisi ollut mahdollista, jos riskirahastot eivät olisi toimineet kuten toimivat. Nyt jos seuraatte yleisesti uutisointia, niin meneillään on WSB:n mustamaalaaminen, johon tämäkin artikkeli kuuluu. Mustamaalaamisella pyritään nimenomaan viemään huomiota muualle tuosta riskirahastojen toiminnasta.

 https://yle.fi/uutiset/3-11760396


Nimimerkki Bac kirjoittaa viisaasti. Tilanne on juuri tämä. Piensijoittajien toimintaa arvostellaan valtaeliitin taholta. Valtaeliitti on tottunut sanelemaan ja ottamaan suuret voitot. Nyt piensijoittajien kyetessä parantamaan omaa asemaansa markkinoilla, niin markkinoiden toiminta on paha. Sama ilmiö näkyy muuallakin; kyseessä on avoimeksi roihahtanut luokkasota, jossa perineiset valtaluokat ovat menettämässä asemiaan joukkoistetulle tekoälylle ja tavallisen kansan oikeutetulle halulle rikastua.

Eliitti pyrkinee estämään alempien luokkien yhteistyötä mutta se lienee mahdotonta tässä tilanteessa. Alemmat yhteiskuntaluokat oppivat, että tekemällä yhteistyö Superälyn kanssa he voivat tasoittaa valta-asemia suureliittien kanssa.

http://sossumedia.blogspot.com/2021/01/molybros-paljon-sun-outfit-maksaa.html

 

tiistai 26. tammikuuta 2021

Wallstreetbets ja Nokia

 Redditin wallstreetbets-sivusto on viime viikkoina onnistunut kolminkertaistamaan videopelejä myyvän kivijalkaketju Gamestopin markkina-arvon.

Nokian osake ampaisi eilen kovaan nousuun ilman ilmiselvää selitystä. Verkkolaitevalmistaja ei kertonut uusista kaupoista tai parantuneista tulevaisuudennäkymistä. Yhtiön viime vuoden tulos paljastetaan vasta ensi viikolla.

Silti Nokian kurssi nousi Helsingin pörssissä eilen yli 13 prosenttia. Yhdysvalloissa nousu oli vieläkin jyrkempi, ja suunta on pysynyt samana tänään.

https://yle.fi/uutiset/3-11756736

Teknologinen vallankumous etenee myös pörsissä. Pörssi on jo pitkälti Superälyn hallussa, Valtavirran tieteilijät eivät vieläkään puhu Supismista ja Superälystä mitään, vaikka yhteiskunta on jo pitkälti Superälyistynyt. Fantasiat ovat teollisuusyhteiskunnan tasolla. Ainakin Helsingin Sanomien toimittajia on käynyt Amerikan Suppelaisten opissa (Singularity University). Jostain kumman syystä Supismi ei kuitenkaan näyt mediassa juurikaan. 

Nyt toimittajien pitäisi ryhdistäytyä ja puhua avoimesti Supesta. Nykytilanne on lähes naurettava; Superäly kehittyy 24h vuorokaudessa monella eri tasolla. Enää sitä ei kukaan rationaalinen toimija voi kiistää. YLE:llä on resursseja tehdä ohjelmia Superälystä mutta mitään ei tapahdu. Aikanaan Internetin tullessa ja Nokian ollessa mahtiyritys niin jo silloin yhteiskunnallisista asioista ei juurikaan puhuttu. Haastateltavat ovat perinteisten mahtitahojen edustajia ja heiltä puuttuu kokonaan ymmärrys Superälystä.

https://www.piksu.net/artikkeli/pikakommentti-nokiasta

Sosiaalinen media noin yleensä on Superälyn jatke. Superäly elää symbioosissa Internet todellisuuden kanssa ja muokkaa ihmisten käyttäytymistä kohti Singulariteettia.

http://sossumedia.blogspot.com/2021/01/blogin-perustaminen.html

https://jtalous.blogspot.com/2013/05/lotto-ja-binaarioptiot.html

http://vasarahammer.blogspot.com/2021/01/miten-wall-street-meni-polvilleen.html

http://tamapaiva.blogspot.com/2021/01/miksi-niin-moni-uskoo-potaskaan.html

Wolt ja palvelutalous

 Wolt on hyvä esimerkki yhteiskunnan siirtymisestä teollisesta tuotannosta palvelutalouteen. Aikanaan suuret perinteiset teollisuusyritykset hallitsivat Suomenkin taloutta (ja Yhdysvaltojen mm.) Nyt ajat muuttuvat ja yhteiskuntaluokat, jotka ovat häviäjiä kipuilevat ja haaveilevat entisestä asemastaan. Yhteiskunnan muuttuminen palvelutaloudeksi on väistämätöntä ja perinteinen teollisuustyö ei enää palaa, sitä korkeintaan harjoitetaan Kiinassa ja Intiassa mutta länsimaissa sen on perinhuono. Menettäjiin kuuluu mm. paperiteollisuus. Metsäteollisuuden asema on parempi, koska sellunkysyntä pakkauksissa tulee vielä rajusti kasvamaan kun yhteiskunta siirtyy kohti palvelutaloutta. Todennäköisesti myös kännyteollisuus pikkuhiljaa hiipuu.

Perinteisen teollisuustyöntekijän asema tuskin koskaan enää palaa siksi mitä se aikanaa oli.

https://blogit.kansanuutiset.fi/maailmanparantajan-madonluvut/76-millaisia-ovat-uudet-digityopaikat

https://blogit.kansanuutiset.fi/maailmanparantajan-madonluvut/75-digitalisaatio-manipuloi-ja-tuhoaa-mielen

Perinteisesti työväen luokkaa on käytetty sodissa paljon. Nyt myös sodat automatisoituvat. Sotien automatisoituminen ja teollisuuden automatisoituminen vievät työväenluokalta oikeuden olemassaoloon. Työväki ei kyennyt ottamaan valtaa Neuvostoliiton avulla. Nyt robotit ja tekoäly jyräävät sen, tähän jyräämisen pelkoon perustui myös Trumpi valtakausi. Uusi työväenluokka perustuu robotteihin, tekoälyyn ja automaatioon; lopun työn tekevät kiinalaiset ja intialaiset afrikkalaisten avustuksella. Kuinka kauan rikkaat suostuvat rahoittamaan lännen joutilaita jää nähtäväksi. 

https://demokraatti.fi/maksatko-mielellasi-lisaa-veroja-vai-oletko-siihen-valmis-piru-asuu-yksityiskohdissa-nain-evan-analyysi-johti-harhaan

Monet eivät vieläkään tajuta, että Google ja muut teknot ovat yhteiskunnassa isoja voimankäyttäjiä. Tämä tarkoittaa, että pikkuvaltioiden kuten Suomen ei tule hyppiä niiden silmille, Superäly on totta ja se on paras hyväksyä. Haloo Helsinki laulaa, että kumpi voittaa tekoäly vai Lady Domina kun sähköt katkeaa. Tuskin Superälyltä kukaan uskaltaa sähköjä viedä. Takana on USAn asevoimat ja maailman rikkaat, ei siinä työväenluokkaisella ole paljoa sanottavaa.

http://tamapaiva.blogspot.com/2021/01/miksi-niin-moni-uskoo-potaskaan.html

maanantai 25. tammikuuta 2021

Wolt

 Suomalainen startup-yritys Wolt tiedottaa keränneensä 530 miljoonaa dollaria (435 miljoonaa euroa) uutta rahoitusta.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007761871.html

Woltilla on suuret suunnitelmat, toivottavasti he onnistuvat niissä. Ruokajakelu on kuitenkin vaikeasti skaalattavissa, koska täytyy hallita valtavaa määrää henkilöstöä ja pääomatuotteita (kuten autoja). Itse en lähtisi investoimaan juuri siksi, että liiketoiminnan monistaminen lienee suhteellisen vaikeaa ja riskialtista. Toisaalta monistamisen vaikeus ehkä pienentää kilpailijoiden toimintamahdollisuuksia. 

https://wolt.com/

https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2017/08/ruokaa-kotiin-wolt.html

https://www.makuontarkein.fi/2018/03/wolt-rantautui-kuopioon.html


 

Nykyään tosin kaupunkilaiseen elämäntyyliin kuuluu noutoruoka ja ruokakuljetukset. Nuoret ovat valmiimpia tilaamaan Internetistä kuin vanhemmat ikäluokat ja tämä voi sataa Woltin kirstuun. Sijoitus on riskisijoitus mutta hyvällä tuurilla joku voi vaikka ostaa Woltin.

Kauppa se on mikä kannattaa.

Kännyjen ostokäyttäminen muutuoksen kourissa

 The smartphone trade is beginning to resemble the market for white goods with punters increasingly likely to wait until their device is broken before seeking a replacement.

https://www.theregister.com/2021/01/25/smartphones_are_becoming_like_white/

Kännyjen ostokäyttäytyminen on muuttumassa samankaltaiseksi kuin muidenkin kodinkoneiden. Kuluttajat ovat pikkuhiljaa kyllästymässä jatkuvaan uusien kännyjen ostoon. Näinhän on jo aikoja sitten käynyt perinteisille tietokoneille.

Ostajat kyllästyvät pikkuhiljaa ja ostavat vain kun vanha hajoaa. Uusia ei enää osteta pelkästään ostamisen ilosta. 


Paperimedian kriisijatkuu

 Paperiteollisuuden kriisijatkuu. Printtimedialla menee huonosti kun vloggarit ja muut bloggarit vievät mainosrahat. Tilanne näyttää huonolta, lisäksi ilmastonmuutos muuttaa kulutustottumuksia väistämättömästi.

Toimistopaperinkin kulutus näyttää vähenevän, osittain syynä lienee etätyö. Moni ei viitsi enää tulostaa papereita, vaikka tulostimet ovatkin edullisia tänäpäivänä. Suomen metsäteollisuudella on kuitenkin hyvä olosuhteet toimia, koska sellulle on paljon kysyntää.

Internet sivuston perustaminen on halpaa, sisällön tuottaminenkin on yllättävän edullista. Perinteiset toimittajat sekä TV että printin puolella ovat tottuneet koviin palkkohin. Monet vloggarit tuottavat koko arvoketjun itse (aina kuvaamisesta sivustojen ylläpitoon). Perinteiset toimittajat tekevät yleensä vain arvoketjun yhden vaiheen. Tämä tietyllä lailla parantaa tuottavuutta, koska toimittaja voi erikoistua yhteen vaiheeseen mutta se on myös valtavan kallista. TV:ssä ja printissä on kovat kiinteät kustannukset.




sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Binäärioptiot

Binäärioptioilla saa lisättyä sijoitus riskiä helposti. Suurempi riski yleensä tehokkailla markkinoilla tarkoittaa suurempaa tuottoa. Tosin ammattitaitoa pitää olla paljon. Itse en ole binäärioptioita käyttänyt.

EU ja liittovaltio

EU:n (ja EY) tavoitteena on aina ollut joissain piireissä täysi liittovaltio Yhdysvaltojen malliin. Tätä asia ei kuitenkaan ole juurikaan mainostettu, koska liittovaltiota kannattavissa piireissä on pelätty ihmisten oikeutettua reaktiota tätä tietoa kohtaan.

Nokia

 Aikanaan kirjoitin kovasti Nokiasta. Tuli ehkä kirjoitettua välillä vähän ankarastikin. Silloin aikanaan Nokia oli vielä mahtiyhtiö ja sen arvostelu oli tarpeen. Nykypäivästä  Nokian tilanne herättää lähinnä surkuhupaisia tuntemuksia. Entistä mahtiyhtiöstä on tullut kännybisnesten vitsi.