maanantai 23. huhtikuuta 2012

Ollila luokaton johtaja

Analyytikot pitävät Nokian hallituksen puheenjohtajuuden jättävän Jorma Ollilan työtä heikkona tai jopa luokattomana. Ylen MOT-ohjelman kyselyssä 40 prosenttia vastaajista luonnehtii tällaisin sanoin hänen toimiaan.
http://www.taloussanomat.fi/informaatioteknologia/2012/04/23/nokia-analyytikot-ylelle-ollilan-tyo-jopa-luokatonta/201227925/12

Nokian ongelmat johtuvat varmasti ainakin osittain ylimmän johdon luokattomuudesta ja kyvyttömyydestä hahmottaa kännymarkkinoidan kehityskulkuja. Lähes kaikille Nokiaa ja kännymarkkinoita seuranneille on ollut jo pitkään selvää, että Android ja mahdollisesti Boot to Gecko ovat kovaa kamaa ja niille ei Microsoftin luomuksilla kilpailla.

Jorma Ollila ei ollut sellainen liiketoimintanero kuten hän halusi itsensä kuvata vaan ihan normijohtaja, jolta meni sormi suuhun kun markkinat vähän muuttuivat. Viisaampi johtaja olisi osannut erota ei enää ymmärtänyt markkinoiden muutosta. Nokian ylin johto on koostunut ja koostuu vieläkin toisen luokan kyvyistä, jotka on valittu sinne toisten toisen luokan kykyjen toimesta.
Johto poti kroonista, tiedostamatonta huonoa omaatuntoa ja outoa arvovaltakirroosia, sillä Nokian johto yritti kasvuvaiheen aikana vastustaa toistuvasti nuorten insinöörien innovaatioita, kerta toisensa jälkeen. Nokian johto torjui viimeiseen asti ajatuksen, että kännykästä väistämättä muodostuu visuaalinen taskutietokone.
http://finnsanity.blogspot.com/2012/04/nokia-ja-outo-itsetuhon-kierre.html

Nokiaa on turha kylläkään syyttää insinöörien yhtiöksi, koska yleensä tekniikan ammattilaiset ovat kuitenkin kiinnostuneita tekemään edistyksellisiä laitteita, syyt ovat muualla kuin insinööreissä ja muissa tekniikan ammattilaisissa. Osa syystä voi olla, että Nokiassa painottuivat tietyt insinööritieteiden haarat, jotka eivät käsitelleet käyttöliittymiä.
http://www.piksu.net/artikkeli/j%C3%A4lkiviisastelu-pois-ja-j%C3%A4rki-k%C3%A4teen

http://www.city.fi/artikkeli/Nokian+kipu+mun+etu/4655/

 

Käytetyt pelit ja Yield Management

Pelisuunnittelija syyttää käytettyjen konsolipelien kaupan pitävän uusien pelien hinnat korkeina. Kritiikkiä saa etenkin käytettyjä pelejä ostava ja myyvä GameStop-ketju.
http://www.mikropc.net/kaikki_uutiset/quotkaytetyttyjen+pelien+myynti+tappoi+hyvat+yksinpelit+ja+pelien+luovuudenquot/a802294

Käytettyjen pelien myynnin syyllistäminen on järjetöntä, koska pelien kustantajilla on hyvät mahdollisuudet hallita pelien myyntiä. Ainakin Yield Managementin menetelmillä ja pelikokoelmia tekemällä jakeluketjun hallinnan pitäisi olla mahdollista.
http://hothardware.com/News/If-You-Resell-Your-Used-Games-The-Terrorists-Win/

Käytetyt pelit tuovat pelialalle paljon hyvää. Luultavasti iso osa käytetyistä peleistä saaduista euroista käytetään uusien pelien ostoon eli pelivalmistajilla ei pitäisi olla mitään valittamisen aihetta. Lähinnä käytettyjen pelien myynti laajentaa pelikauppaa köyhempien kuluttajien suuntaan, joilla ei olisi muuten varaa ostaa pelejä.
Sekä Braben että Browne arvostelivat GameStop-peliliikeketjua. Käytettyjen pelien kaupan osuus kansainvälisen GameStopin liikevaihdosta on noin neljännes eli 2,46 miljardia dollaria vuoden 2010 tietojen perusteella, HotHardware kertoo.
http://hothardware.com/News/If-You-Resell-Your-Used-Games-The-Terrorists-Win/

Yhdysvalloissa laki sallii kaupan kaikella irtaimella omaisuudella eli pelivalmistaja ei siellä helposti pääse osingoille käytetyn tavaran myynnistä. Euroopassa asiat eivät välttämättä ole näin mutta Suomessakin käydään laajasti kauppaa käytetyillä peleillä. Pelivalmistajat ovat kuitenkin pyrkineet rajoittamaan pelien verkkopeliominaisuuksien käyttöä käytetyissä peleissä vaatimalla erilaisia tunnussanoja, jotka ovat kertakäyttöisiä.

Kehittyneillä revenue management tekniikoilla peliala kykenisi saamaan suuremmat tulot ilman turhaa valittamista ja samalla asiakastyytyväisyyskin voisi parantua.

 

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Boot to Gecko maksimoi operaattorien vallan

Boot to Gecko maksimoi mobiilioperaattorien vallan eli kolmas ekosysteemi on HTML5 ja Boot to Gecko.
http://tietsikka.blogspot.com/2012/04/boot-to-gecko.html

http://uutisblogi.blogit.kauppalehti.fi/blog/27155/voiko-nokia-enaa-nousta

Samalla Boot to Gecko myös neutraloi Oraclen uhan vapaalle koodille.
http://pjarvinen.blogspot.com/2012/04/nokian-virheet-tehtiin-vuosia-sitten.html

Boot to Gecko on luultavasti Nokian suurin murhe tällä hetkellä, koska Boot to Gecko luo uuden ekosysteemin, joka on operaattoreille houkuttelevampi kuin Microsoftin ja Nokian muodostama.
http://laimeasilli.wordpress.com/2012/04/19/nokian-1q-oli-juuri-niin-huono-mita-varoitus-antoi-ymmartaa/

torstai 19. huhtikuuta 2012

Nokia myy hyvin USAssa

Nokian Lumia puhelimet ovat myyneet hyvin USA:ssa, tosin hinta on ollut aika halpa mutta silti.
http://www.uusisuomi.fi/raha/121861-nokialle-yllatys-usasta-%E2%80%93-%E2%80%9Dmyy-hulluna%E2%80%9D
But these overly-positive statements deserve some qualification. The problem? None of the stores had many Lumia 900s to begin with. Locations that had been cleaned out only started with three or four of each color, and reinforcements have apparently been scarce. So, to say the phone is doing well is rather relative. On the other hand, the 900 has been the top seller on AmazonWireless pretty much since it came out. So there are plenty of phones to be had, just not at brick and mortars.
http://gizmodo.com/5903117/att-stores-are-almost-completely-out-of-lumia-900-stock

Nokian pitää saada myyntiä aikaan ja penetraatiohinnoittelu on järkevää. Ohjelmistojen kehitys alustalle riippuu pitkälti siitä kuinka paljon puhelimia on liikenteessä. Nokian ja Microsoftin täytyy hankkia vähintään kriittinen määrä asiakkaita, että kasvuprosessit voivat lähteä käyntiin. Varmaan joku 10% osuus älypuhelinkannasta on minimi, että tulee huomioiduksi.
http://www.nokiablogi.com/2012/04/nokian-puhelimet-jatkavat-vahvasti.html

tiistai 17. huhtikuuta 2012

MIPS myynnissä

Prosessori IP:tä myyvä MIPS saattaa olla myynnissä.
http://www.itproportal.com/2012/04/17/mips-sale/

MIPS yrittää mobiiliin ja Google on luvannut Androidiin täyden tuen MIPSin arkkitehtuurille. Erityisesti kiinalaiset tekevät MIPS prosessoreja ja kiinalaisilla voisi sinällään olla kiinnostusta ostaa mutta koska prosessoriteknologia on Wassenaarin alaista niin myynti kiinalaisille lienee vaikeaa.
http://www.itproportal.com/2012/04/17/why-microsoft-should-buy-mips-challenge-arm-apple/

http://www.bloomberg.com/news/2012-04-12/mips-technologies-said-to-have-hired-goldman-sachs-to-find-buyer.html

MIPSillä on paljon prosessoripatentteja mutta sen arvo on silti alhainen, ja ostoksena vaikea, koska on hyvin vaikea tehdä rahaa prosessoreilla, jotka ovat sinällään hyviä mutteivät niin hyviä, että niille olisi kovin helpot markkinat etenkin kun Arm arkkitehtuuri on niin paljon suositumpi. Halppis android tabletti ja kännymarkkinoilla voi olla isot volyymit mutta hinta per prosessori on väistämättä hyvin lähellä nollaa.
http://www.eetindia.co.in/ART_8800665225_1800000_NT_ad1f7e3e.HTM

http://www.marketwatch.com/story/chinas-sicmicro-selects-mips-technologies-processor-ip-for-new-set-top-box-chip-2012-04-17

Androidin valttikortti Appleen ja Microsoftiin verrattunan on sen kyky käyttää hyvin montaa erilaista prosessoriarkkitehtuuria. Sama koskee myös Linuxia. Kiinasta löytyy monia kokeellisia arkkitehtuureja, jotka pyörivät suhteellisen hyvin Linuxilla ja Androidilla. Microsoft ei kykene tukemaan näitä. Erityisesti arkkitehtuurit missä yhdistetään GPU ja CPU siten, että ne ovat sama prosessori ovat suosittuja sillä ne tarjoavat ainakin teoreettisesti tien halpoihin ja mukautumiskykyisiin prosessoreihin, joita voidaan massavalmistaa ja silti saadaan tehoja erilaisiin sovelluksiin ilman kallista hardware räätälöintiä. Transistorien suunnittelu on paljon kalliimpaa kuin softan eli kaikki innovaatiot jotka alentavat hardiksen suunnittelu/valmistuskustannuksia ovat taloudellisesti edullisia.
http://www.forbes.com/sites/ericsavitz/2012/04/16/amd-mulling-mips-bid/

http://www.brightsideofnews.com/news/2012/4/16/amd-wants-to-buy-mips2c-but-can-they-beat-google.aspx

Microsoft tai Google voisivat periaatteessa olla kiinnostuneita MIPSistä mutta epäilen vahvasti että ostos olisi kummallekaan järkevä. Amd voisi olla paras ostaja MIPSille, koska AMD ei ole mobiiliarkkitehtuuria. Nvidia on aika sitoutunut Armiin ja MIPSistä ei olisi paljoakaan iloa.


lauantai 14. huhtikuuta 2012

Leppiniemi: Nokian loistonpäivät eivät enää palaa

Nokian loiston ajat ovat pysyvästi takanapäin, arvioi Aalto-yliopiston laskentatoimen professori ja entinen Pörssisäätiön hallituksen jäsen Jarmo Leppiniemi. Tulosvaroituksen jälkeen Nokian kurssi on laskenut lähes viidenneksen.
http://www.yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2012/04/leppiniemi_nokian_loistoajat_eivat_palaa_3405467.html

Leppiniemen näkemys on suhteellisen oikea. Itse en ole ihan ehkä noin pessimistinen Nokian suhteen, koska Nokialla on vielä pelikykyä ja mahdollisuus, mutta Nokian mahdollisuudet hupenevat lujaa. Yleisesti voisi sanoa, että Nokian ostaminen ei todennäköisesti ole järkevää vaikkakin Nokian arvo voisi olla korkeampikin mutta erittäin pahaan negatiiviseen kierteeseen joutuneet yritykset eivät todennäköisesti toivu eli Nokialle paras kohtalo on todennäköisesti tulla jonkun kiinalaiset (ZTE, Huawei) ostamaksi.
http://tietsikka.blogspot.com/2012/04/nokia-romahtaa.html

http://jtalous.blogspot.com/2012/04/nokialla-ei-ulospaasya.html

Suomalaisen piensijoittajan ei kannata fantasioida Nokian kurssin enää koskaan palaavan sille tasolle missä se oli suurimmillaan. Tälläinen rebound on hyvin epätodennäköistä. Todennäköisintä on, että Nokian kurssi jatkaa laskuaan ja sekä joko ostetaan tai sitten Nokia menee konkurssiin, pilkotaan tai jotain sellaista. Nokian tilanne ei ole aivan toivoton mutta suunnan muutos on kuitenkin jonkinlainen ihme.
http://www.talouselama.fi/uutiset/ft+nokian+tapaus+menee+oppikirjoihin++tassa+oli+katastrofaalinen+moka/a2095816

Nokian johto on ja on ollut täysin tilanteesta ulkona.
http://eaglesflysingly.blogspot.com/2012/04/odotuksen-aikana-massat-vaihtoon.html



Nokialla ei ulospääsyä

Nokian tilanne on karmea jos Microsoft yhteistyö ei rupea tuottamaan myyntikelpoisia ja haluttuja puhelimia suhteellisen nopeasti. Aikaa ei enää ole hukattavaksi yhtään vaan nyt on Nokialla todella selkä seinää vastaan. Jos Nokia hukkaa seuraavat kaksi vuotta, niin sitten ei tarvitse enää puhua Nokiasta. Symbiani ei luultavasti ole enää mikään vaihtoehto vaikka johta vaihtuisikin. Microsoftin ja Nokian sopimuksessa on luultavasti kovat sopimussakot jos Nokia hylkää Windowsin eli sekin tie on vaikea. Meego olisi voinut olla myyntikelpoinen tuote joskus 2013 jos siihen olisi koko aika panostettu systemaattisesti mutta nyt sekään ei enää ole vaihtoehto. Androidin tekee vaikeaksi vaihtoehdoksi se, että Nokia lähtisi kilpailemaan Android maailmassa tyhjästä ilman mitään kilpailuetua ja reippaasti jäljessä. Jos Nokia nyt päättäisi ryhtyä tekemään Androidia, niin sillä voisi olla joskus 2015 5% markkinaosuus mutta osakkeet omistajat varmaan hermostuisivat eli jäljelle jää oikeastaan vain nykyisen strategian jatkaminen ja uskominen siihen, että siitä syntyy jotain. Rimmin ostamisesta ei olisi Nokialle juurikaan iloa. Muutenkaan Nokia tuskin yritysostolla tästä tilanteesta selviää. Ainut mahdollisuus ehkä olisi fuusio Huawein tai ZTEn kanssa.
http://communities-dominate.blogs.com/brands/2012/04/these-steps-or-nokia-is-no-more-the-way-back-to-profits-and-growth.html

http://jtalous.blogspot.com/2012/03/nokia-suomi-ja-eurooppa.html

Tähän täytyy vielä lisätä, että Nokian ja Microsoftin yhteistyöllä on potentiaalia ainakin noin periaatteelisella tasolla, koska Microsoftin Windows on vieläkin maailman eniten käytetty työpöytäkäyttöjärjestelmä mutta ongelmaksi jää tämän potentiaalin mahdollisuuksien realisoiminen, joka ei ole kuitenkaan tähän asti onnistunut ja sen onnistuminen vaatii tulevaisuudessakin aivan poikkeuksellista osaamista, tuuria ja tahtotilaa.
http://tietsikka.blogspot.com/2012/04/nokia-romahtaa.html

Mitään automaattia ei ole joka tuottaa Nokialle menestyksen. Menestyksen mahdollisuus on olemassa mutta se on pikemminkin udussa siintävä heikko säie...katkeamaisillaan mutta vielä kuitenkin olemassa...


keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Nokian iltahuuto

Yhtiön mukaan laitteet ja palvelut -liiketoiminnan tulos jää alkuvuonna aiempaa arviota heikommaksi.
http://www.iltalehti.fi/talous/2012041115437105_ta.shtml

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=201204149617

Nokian iltahuudon aika lähestyy jos ei jo ole. Viimeiset Lumiat lähtevät tehtailta ja se on siinä. Tuleeko Keilaniemeen  viherkasvihuoneet ja porkkanan viljelyä Nokian tilalle.
http://laiskasijoittaja.blogspot.com/2012/04/osto-euro-stoxx-50ta-dipin-pohjilta.html

Nokian viimeaikaisten tietojen ja muun olevassa olevan tiedon valossa on vaikea nähdä, että Nokia enää kykenisi nousemaan siitä suosta mihin Stephen Elop on sen ajanut. Microsoft ei yksinkertaisesti ymmärrä mobiilimarkkinoita.


tiistai 10. huhtikuuta 2012

European Batteries konkurssiin

Bateri-ihme seuraa niin monen viherpipertäjäyrityksen tietä yrityssaneeraukseen ja konkurssiin.
Tämähän on lähes sääntö näissä "vihreän uuden teknologian" puuhissa, edes tolkuttomalla veronmaksajien tuella ne eivät pysy pystyssä vuotta-paria enempää. Hurjasti tuettu tuulivoima on vaikeuksissa innokkaimmissa kehitysmaissaan, Tanskassa ja Saksassa, meillä siihen lapioidaan rahojamme 200 miljoonaa vuodessa ja talousluvut pimitetään. USA:ssa kaatui vasta vuoden verran toiminut aurinkoenergiafirma "Solyndra", Obaman lempilapsi, huolimatta miljardin dollarin tukiaisista, jotakuinkin samoin luvuin sähköauto Fisker Karma, niinköhän niitä oikeasti valmistetaan Uudessakaupungissa koskaan?
http://ilmastohuijaus.blogspot.com/2012/04/european-batteries-taas-kaatuu-vihrean.html

Sijoittajia käy sääli, jotka uskovat näitä utopistivihreiden höperöintejä. Onko yhtään viherpipertäjähanketta, joka olisi pysynyt pystyssä edes kovilla tukiaisilla ja hölmöillä sijoittajilla?
http://yle.fi/alueet/savo/2012/04/european_batteries_hakee_yrityssaneeraukseen_3388758.html

http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/yritysuutiset/?oid=201204147129

http://www.talouselama.fi/uutiset/asken+tulevaisuuden+akkuihme++nyt+yrityssaneeraukseen/a2095039
Unelmilla ei yrityksiä pidetä pystyssä, ei ainakaan jos ei toimita Hollywoodissa tai muodin parissa.
http://jpoli.blogspot.com/2012/04/nalka-motivoi.html

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Protektionismi ei ole ratkaisu EU:n ongelmiin

Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy sanoo ranskalaislehden haastattelussa, että hän on tosissaan vaatimuksissaan protektionismin lisäämiseksi Euroopassa.
http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2012/04/08/sarkozy-vaatii-eurooppaan-protektionismia/201226957/12

Protektionismin lisääminen ei Eurooppaa auta vaan talouden avaamista pitää kiihdyttää. Monet euroopan ongelmat johtuvat kilpailun puutteesta, monopoleista ja uuden teknologian käyttöön oton vastustamisesta poliittisella ja kansalaisjärjestöjen taholta. Tiedossani ei ole yhtään maata, joka olisi menestynyt protektionismin avulla vaan kaikki menestystarinat on luotu vapaakaupan avulla. Menestyneet taloudet ovat olleet aina suhteellisen vapaamieliä ja käyneet vapaahkosti kauppaa. Maailmassa ei tosin ole esimerkkejä todellisesta vapaakaupasta, koska elämme rajoitusten maailmassa mutta vapaammat yhteiskunnat ovat menestyneet kuitenkin pääasiallisesti muita paremmin.