John Pierpont Morgan I (17. huhtikuuta 1837 Hartford – 30. maaliskuuta 1913 Rooma)[1] oli yhdysvaltalainen liikemies ja pankkiiri. Hän pääsi liikealan mahtiasemaan välittämällä englantilaista pääomaa amerikkalaisiin hankkeisiin.[2] 1900-luvun alussa hän oli yksi maailman rikkaimmista miehistä. Hän oli myös Titanicin omistaja. Hänen nimeään kantaa nykyään maailman suurimpiin rahoitusalan yrityksiin kuuluva JPMorgan Chase.
sunnuntai 25. huhtikuuta 2021
J.P. Morgan - Kuinka yksi mies rahoitti Amerikan
perjantai 23. huhtikuuta 2021
Halonen aikoo ruveta koodaamaan
Hienoa, että Presidentti Tarja Halonen on kiinnostunut tietotekniikasta.
Riisutaan yhdessä tietotekniikan mystisyys ja pistetään maailma koodeiksi. Kysymyshän on tavallaan vain uuden kielen oppimisesta, minkä avulla rakennamme modernia todellisuuttamme. Olen itsekin luvannut tutustua kurssiin, sosialistipresidentti hehkutti.
https://www.kansalainen.fi/tarja-halonen-aikoo-opetella-koodaamaan/
Kannattaisi myös tutustua tekoälyihin, että ymmärtää tietotekniikan mahdollisuudet. Näistä asioista olisi pitänyt olla kiinnostunut jo 20-30 vuotta sitten, niin olisi Suomessakin vältytty monelta itkulta. Nokian tuho ja sanomalehtipaperin loppuminen olisi ehkä pystytty ennakoimaan jos poliittinen- ja taludellineneliitti olisi ollut aikanaan tietotekniikasta kiinnostunut.
Perinteinen tietotekniikalle uhkaa käydä samoin kuin paperille, uutta tulee tilalle. Halosen kannattaisi tutustua Superälyyn eikä niinkään perinteiseen tietotekniikkaan.
http://suppelaiset.blogspot.com/2021/04/jufo-peltomaa-singulariteetti.html
Nämä tietokonejutut olisi Suomen pitänyt ottaa haltuun jo 50 vuotta sitten. Viimeistään Mooren lain keksimisen jälkeen olisi valtiovallan pitänyt pistää kaikki voimavarat tietotekniikan hyödyntämisen kehittämiseen. Nyt on jo liian myöhäistä; ollaan ainakin 20-40 vuotta myöhässä. Aikanaan olisi suhteellisen pienetkin panostukset riittäneet. Nyt tietotekniikan valtavirrassa pärjääminen vaatii valtavat voimavarat.
Stora Enson johto perusteli eilen sulkemissuunnitelmaa paperin kysynnän laskulla, jota koronapandemia on vain kiihdyttänyt. Sen mukaan kaikki vaihtoehdot niin Veitsiluodon kuin Ruotsin Kvarsledenin tehtailla oli käyty läpi. Tuomio oli, että molemmat tehtaat ovat tappiollisia eikä niiden kannattavuuden uskota saavuttavan tyydyttävää tasoa tulevaisuudessakaan.
Sanomalehtipaperin tuotanto pitäisi nyt ajaa kokonaan alas ja keskittyä alueille, joissa on edes teoreettiset mahdollisuudet. Ylempänä olen jo kirjoittanut ettei itkeminen auta. Aikanaan olisi pitänyt opetella koodaamaan ja investoida rajusti tietotekniikkaan. Valtio olisi voinut ostaa Googlen ja Facebookin osakkeita ja siten turvata Suomen tulevaisuuden. Nyt tilanne on hirveä.
Internetin ja tietotekniikan kehitys nopeutuu vielä rajusti mentäessä lähemmäs Singulariteettia. Lähempänä Singulariteettia tietotekniikan kehityksen nopeus lähenee ääretöntä eli on todella rajua. Tunnissa voi tapahtua samat asiat jotka muuten olisivat vieneet tuhat vuotta. Siinä ei itkeminen auta. Tilanne näyttäytyy katselijalle samalta kuin ns. Tempaus kristinuskossa.
https://mummintekeleet.blogspot.com/2017/08/joskus-tulee-vastailtua.html
Nokian tuho
Känny Nokian tuhoutuminen on vielä(kin) ajankohtaista vaikka siitä onkin jo aikaa. Luultavasti syitä romahdukseen on monia. Ilmeisesti ylin johto ei ymmärtänyt kuka on asiakas. Asiakas oli aikanaan ollut monessa markkinassa operaattori eikä loppukuluttaja (tai yritysasiakas). Applelle asiakas oli kuitenkin loppukäyttäjä eikä operaattori. Toinen romahduksen syy varmaan oli matriisiorganisaatio. Matriisiorganisaatio vaikka "teoreettisesti" onkin hieno on käytännössä osoittautunut katastrofiksi.
Nyky Nokia on verkkoyritys eikä kännytoimija. Kännyliiketoiminnan perusteet muuttuivat siinä ennen 2010 siten, että alalle tuli massiivisia yrityksiä, jotka tulivat maista joissa on valtava teknologinen osaaminen eli USA ja Kiina. Kiinassa riittää insinöörejä ja muita tiedeihmisiä, sama koskee Yhdysvaltoja. Kiinassa pystyään kouluttamaan sellaisia määriä insinöörejä, että sitä ei suomalainen edes ymmärrä. Lisäksi kun on isot ihmismassat kyseessä niin aina löytyy todellisia huippulahjakkuuksia. Kaiken kaikkiaan Nokian menestys oli ihme. Suomalaisilla oli ihme kuvitelmat siitä, että Suomi on joku mobiiliteknologian ihmemaa. Suomen kokoisella maallla on varsin pienet voimavarat kun isot maat kuten Kiina rupeaa tekemään jotain. Sama tietysti koskee Yhdysvaltoja. Yhdysvalloissa on Suomeen verrattuna lähes rajattomasti voimavaroja. Kiina kommunistisena maana pystyy mobilisoimaan vaikka kuinka paljon voimavaroja jonkun tekniikan kehittämiseen.
https://ennenmikrotietokoneita.blogspot.com/2021/02/nokia-mikko-1-suomalaisen.html
https://bittimittari.blogspot.com/2019/10/retrokannykka-nokia-e71-loytyi-kaapista.html
Aikanaan Kiinaan suhtauduttiin vähän halveksivasti ja heidän teknologiselle osaamiselleen naurettiin. Vaikka Kommunistit ovat aina olleet kova luu tieteessä ja teknologiassa. Aikanaan Neuvostoliitto (NL) oli hyvinkin edistyksellinen sekä tieteessä että teknologiassa.
http://kommunistit.blogspot.com/
http://naskinen.blogspot.com/2018/06/kommunismi-euroopassa-elaa-enaa.html
Kokeile Nokia hakua:
torstai 22. huhtikuuta 2021
Valmetin tarina
Valmet on iso osa suomalaista taloushistoriaa. Suomen finanssipääomat on pitkälti luotu metsäteollisuudessa. Monessa maassa peruspääomat on luotu orjakaupalla. Suomessa pääomat on luotu metsästä. Aikanaan tervalla moni vaurastui. Nyt on onneksi useampi syömähammas kun paperiteollisuus pienenee ja ehkä loppuu aikanaan kokonaan.
tiistai 20. huhtikuuta 2021
Orjatalous
Kiinnostava televisio sarja orjuudesta ja sen taloudesta.
http://professorinajatuksia.blogspot.com/2020/11/finlandia-voittaja-anni-kytomaki.html
http://naskinen.blogspot.com/2021/02/kauniit-neidot-herrat-ja-orjat.html
lauantai 17. huhtikuuta 2021
Käyttöjärjestelmien markkinaosuudet
Käyttöjärjestelmien markkinaosuudet suhteellisen vakaita.
Source: StatCounter Global Stats - OS Market Share
Source: StatCounter Global Stats - OS Market Share
Android on nyt suosituin käyttöjärjestelmä. Toivottavasti Microsoft tippuu nopeasti pienemmäksi niin saadaan kilpailua.
keskiviikko 14. huhtikuuta 2021
Inflaatio?
Merkkejä kiihtyvästä inflaatiosta on mutta vähän. Raaka-aineista puun hinta on noussut vähän.
Viime vuoden keskihintaan verrattuna sahatavaran hinta on noussut Vainionpään mukaan kymmeniä prosentteja. "Markkinatilanne on niin hurja. Mietimme, että kun meillä on oma saha, aletaan sahaamaan."
Raaka-ainetta tarvittaisiin juuri nyt, sillä korona on vauhdittanut hirsitalojen kysyntää.
"Hirsitalokauppa käy todella hyvin. Talot viedään käsistä", toteaa Vainionpää.
Tilannetta kuvaa se, että kun tavallisesti talon toimitusaika olisi noin kolme kuukautta, nyt se lähentelee yhtä vuotta.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/artikkeli-1.1368658
Reaaliomaisuuden pitäisi säilyttää kovassa inflaatiossa arvonsa paremmin kuin talletukset. Rahaa on markkinoilla liikkeellä valtavasti ja silti inflaatio on pientä. Rikkaat todennäköisesti lähtevät jossain vaiheessa ostamaan reaaliomaisuutta bittien sijaan, koska reaaliomaisuus ehkä säilyttää arvonsa paremmin jos tulee kova inflaatio.
https://www.soininvaara.fi/2015/01/08/mika-deflaatiossa-on-vaarallista/
Pieni inflaatio on öljyä talouden rattaille, koska se pakottaa rahan kiertämään taloudessa tai muuten se menettää arvonsa.
https://omatalovalkea.blogspot.com/2020/12/puun-kaytto-sisustuksessa.html
http://velipohjonen.blogspot.com/2017/04/puun-hinta-jai-kivihiilen-jalkoihin.html
https://susunsilmukat.blogspot.com/2009/08/puun-hinta.html
maanantai 12. huhtikuuta 2021
Google voitti Oraclen
You won't be paying an Oracle tax on your next Android phone. After 10 years of Big Red claiming dibs on Android internals and Google telling them to GTFO, the legals have finally been settled by the US Supreme Court. Google has won.
The case was in many ways a classic troll. Way back when, Google thought Java SE would be a good platform to build its new Android phone around. That didn't work out, thank your favourite deity, so Google wrote its own platform with just enough Java structure to bring caffeinated programmers – of whom there were millions – along for the ride.
Everyone was happy until Oracle turned up. It fancied a new revenue line for the profit centre it called its legal department. Looking around, Oracle discovered and hauled away the dying Sun with – aha – intellectual property that could be weaponised. Most notably, Google's little shards of Java API. There were other things too, like patents, but they soon fell by the wayside. As the court case crept up the American legal system, it became widely understood to be about whether you can copyright APIs. Oracle said yes, and Google had infringed that copyright. Google said no, and anyway even if it had, the "fair use" aspect of copyright applied.
https://www.theregister.com/2021/04/12/oracle_google_case_opinion/
APIa ei nyt sitten ainakaan Amerikassa voi soveltaa tekijän oikeuksia. Tämä on suuri voitto avoimelle koodille. Nyt voi sitten vapaasti käyttää APIja ilman huolta.
https://www.jdsupra.com/legalnews/the-impact-of-google-v-oracle-google-s-1051271/
Jos APIja ei olisi saanut käyttää, niin sitten avoimen koodin kehittäminen olisi vaikeutunut.
https://www.eejournal.com/article/parsing-google-v-oracle-whats-it-really-mean/
https://ipkitten.blogspot.com/2019/03/no-allies-for-oracles-win-against-google.html
http://legrandnetwork.blogspot.com/2020/02/supreme-courts-case-oracle-v-google.html
Pikkuhiljaa tietotekniikka rupeaa olemaan niin vanhaa etteivät enää monet patentit ole voimassa. Uusia patentteja tietysti tulee, mutta patenttivapaa tietotekniikka on jossain vaiheessa mahdollista.
https://tushnet.blogspot.com/2020/10/google-v-oracle-argument-preview.html
Patenttien vanhentuessa uusille yrittäjille aukeaa tilaa.
http://theartlawblog.blogspot.com/2021/04/fair-use-month-continues.html
perjantai 9. huhtikuuta 2021
LG ei kelpaa kellekään
Ilmeisesti LG:n kännykät eivät kelpaa kenellekään. Eivät ilmeisesti halua myydä halvalla ja paljoa siitä tuskin kannattaa maksaa. Itse voisin kyllä harkita LG:n ostamista mutta ei taida rahat riittää. Joskus isojakin firmoja on myyty yhdellä dollarilla, tai jopa negatiivisella hinnalla. LG:n oikea hinta lienee negatiivinen.
https://uk.pcmag.com/mobile-phones/132723/lg-needed-a-3-year-plan
Löytysköhän Suomesta ostaja porukkaa LG:n kännytuotannolle?
tiistai 6. huhtikuuta 2021
LG lopettaa kännytuotannon
Korealainen LG lopettaa kännytuotannon kannattavuusongelmien takia. Nokia HMD:n kannattaisi yrittää ostaa LG:n kännyliiketoiminta.
https://www.engadget.com/lg-giving-up-on-phones-best-weirdest-phone-retrospective-170055145.html
https://cingcaing.blogspot.com/2021/04/lg-becomes-first-major-smartphone-brand.html
sunnuntai 4. huhtikuuta 2021
Taloustukiaiset vai taloustakiaiset
Noin lähtökohtaisesti kaikki yritystuet ovat ongelmallisia. Suomessa pyydetään apuun valtiota monessa paikassa vaikka yrittäjien pitäisi hyvinä aikoina säästää niin paljon, että pärjäävät huonot ajat. Jos lähdetään tukemaan, niin sitten tuettujen määrä tulee aina vaan kasvamaan. Tarve on rajaton. Koronatukia pitäisi antaa harkiten, ehkä tukiaiset olisi parasta antaa lainana jolloin yrittäjät itse päättäisivät kannattaako lainoja ottaa. Pienyrittäjien hätä on suuri; tukeako vai ei? Kukaan tuskin osasi ajatella pari vuotta sitten minkälaiseen kurimukseen joudutaan ja ilmeisesti tilanne tulee vielä rajusti pahenemaan.
lauantai 3. huhtikuuta 2021
TSMC investoi 100 miljardia dollaria
Taiwan Semiconductor Manufacturing Co., also known as TSMC, plans to spend $100bn over the next three years in response to chip demand and has advised its customers to expect to pay more.
Biden on Wednesday rewarded the industry by asking Congress, as part of his American Rescue Plan, "to invest $50 billion in semiconductor manufacturing and research, as called for in the bipartisan CHIPS Act."
https://www.theregister.com/2021/04/02/tsmc_fab_investment/
Mikroprosessoreille on valtava kysyntä. Tehtaat pyörii täysillä. Mikroprosessorit ovat suurvaltapolitiikkaa, koska niitä tarvitaan kaikkialla ja ilman niitä ei enää pysty tekemään mitään. Amerikan ja Kiinan välinen nokittelu on kuluttajan etu. Kohta saadaan piirejä halvalla kun suurvallat sponsoroivat ne.
https://arstechnica.com/gadgets/2021/04/chip-maker-tsmc-to-invest-100-billion-in-research-expansion/
Nämä miljardit luonnollisesti satavat Supistien laariin.