tiistai 11. toukokuuta 2021

Bambumukit vaarallisia

Euroopan komissio totesi viime vuoden lopulla, että bambua sisältävistä muoviastioista voi vapautua vaarallisia määriä esimerkiksi formaldehydiä.

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/kotimaa/artikkeli-1.1396140

Suomalaiselle metsäteollisuudelle on lottovoitto, että bambun käyttöön astioissa kielletään. Bambuhan kasvaa hirvittävää vauhtia ja olisi voinut tehdä suomalaiselle metsäteollisuudelle suurta haittaa. Nyt haitta on sitten torjuttu. Perinteinen sanomalehti ja muu painopaperi on vaarassa muuttua turhakkeeksi. Onneksi nyt on sitten uusia mahdollisuuksia avautunut kertakäyttöastioissa.

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/artikkeli-1.1395224

maanantai 3. toukokuuta 2021

Suomi irti EU:sta

 Nordean von Gerich: ”Markkinoilla pelätään vahvasti eurokriittisiä voimia.”

https://www.iltalehti.fi/talous/a/9902ab6c-d01c-4a56-a86f-cb75013af0ef 

Kansainväliset sijoittavat ovat huomanneet, että Suomen kansaa ei voi enää retkuttaa. Suomen kansa ryhdistäytyy ja aloittaa taistelun, jonka tavoitteena on repiä kappaleiksi ne liaanit, jotka pitävät Suomen kansaa vankilassa. Kansa on valmis rajuihinkin toimenpiteisiin. Otetaan mallia Britanniasta, joka erosi EU:sta. Suomen kansan tie olkoon Britannian tie (Brexit). Nyt kansaa tulee ryhdistäytyä ja ryhtyä taisteluun. Nyt on aika toimia!

Nyt kannattaa kiikuttaa äkkiä rahat turvallisiin paikkoihin vielä kun aikaa!

Suomen kansan etuna on erota EU:sta. Meillä Jussi Mediassa on suuret suunnitelmat maailman uudeksi järjestykseksi ja mielellämme neuvottelisimme hallituksen kanssa suoraan siitä miten asiat hoidetaan. Asioistahan ei tarvitse tehdä melua mutta neuvottelu voi aina auttaa asioita!

https://blogit.perussuomalaiset.fi/tapio-lms/vihrea-tufohumppa-kouluissa-ilmastohumpalla-no-thanks/

sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Offshore pankkitilit

Joskus voi tulla tarve pankkitilille jossain mukavassa paikassa.

https://www.offshore-protection.com/what-is-offshore-banking-benefits

Ihan pikkuhommiin ei kannata hankkia pankkitiliä mukavasta maasta, koska kustannukset ovat herkästi kovat. Kannattaa vertailla vaihtoehtoja ja kysyä neuvoa alan ammattilaisilta.

https://www.ofcmeter.org/

https://www.investopedia.com/terms/t/taxhaven.asp

https://www.expat.hsbc.com/international-banking/what-is-offshore-banking/

Talousmurros

Talous on murroksen kourissa. Perinteisistä teknologioista siirrytään uusiin: tekoäly eri muotoineen yleistyy rajusti. Mikroprosessoreista (takemmin ottan nanoprosessoreista) on valtava pula.

http://tietsikka.blogspot.com/2021/05/cerebras.html

Sijoittajan kannattaa miettiä tarkalleen mihin suuntaan taloudet kehittyvät. Nyt näyttää olevan valtava tarve elekroniikalle. Kannattaa sijoittaa uuteen teknologiaan, koska siellä on suurimmat tuotot. Riskit ovat tietysti myös valtavia mutta taantuviin teollisuuksiinkin sijoittaminen  on riskialtista. Jos isoja tuottoja ei ole näkyvissä edes teoreettisesti niin kannattaako sellaisiin sitten sijoittaa.

lauantai 1. toukokuuta 2021

Warren Buffett

Warren Buffett on sijoittajalegenda.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Warren_Buffett

Warren Buffett on tunnettu nuukuudestaan. Buffett lukee paljon ja on suorastaan pihi. Buffetista voinee ottaa mallia mutta mitä järkeä on kerätä valtavia omaisuusmassoja, jos rahaa ei käytä ollenkaan? Buffetin paras kaveri on kuulemma Bill Gates.