Tekoäly on kuin internet 1990-luvulla – ”tärkeää, mutta emme oikein tiedä, mihin sitä käytettäisiin”
https://www.tivi.fi/uutiset/tekoaly-on-kuin-internet-1990-luvulla-tarkeaa-mutta-emme-oikein-tieda-mihin-sita-kaytettaisiin/4f7445f4-7dca-4037-94d1-d62f51ad83a0
Jotkut haluavat aina yksinkertaistaa asioita ja tehdä niistä mieltä vailla olevia hokemia.
Missään nimessä tilanne ei ole nyt samanlainen kuin 90-luvun Internetissä. 90-luvlla Internetin kasvua rajoitti hirvittävä määrä asioita. Ei ollut prosessoreita, ei ollut ohjelmointikieliä jne.
Nyt nämä kaikki peruspalikat ovat valmiina, ei tarvitse kuin lisätä vesi eli sähkö, raha ja data. Koska tekoäly on pitkälti matriisien käsittelyä, niin kaikki perusmenetelmät on jo keksitty parisataa vuotta sitten eli kehitys tulee olemaan oleellisesti erilaista, kuin Internetin alkuaikoina. Lisäksi nyt on lähes rajattomasti pääomaa käytettävissä tekoälyjen kehittämiseen, koska rahastusautomaatit ovat valmiina. Aikanaan kun Internettiä kehitettiin; niin ei oikeastaan ollut rahaa käytössä vaan sitä työtä tehtiin pitkälti ilmaiseksi. Nyt myös ilmaistuotanto on hyvissä kunnossa (eli Open Source jyrää)!
Itse näkisin Open Sourcen merkityksen hyvin suurena tässä kehitys vaiheessa. Toiselta puolelta tulee suljettu lähdekoodi ja muokkaa todellisuutta. Toisaalta vapaa lähdekoodi eli Open Source antaa kurjalistolle mahdollisuuden selvitä. Raaka-aineiden hinnat tulevat nousemaan ja samalla myös ihmisten elintaso. Kasvava talous kykenee investoimaan aina vain enemmän tekoälyyn ja siten koko järjestelmä räjähtyy ns. Kristus ilmiö eli Jeesuksen sana tulee todella lihaksi. Syntyy ns. tempaus ilmiö.
Tietokoneet ja robotit yleistyvät rajusti. Amerikassa moni ajattelee, ettöä AGI on tulossa lähiaikoina ja ihan heti sen jälkeen syntyy Supertekoäly. Amerikassa on esitetty, että AGI saapuisi jo ennen vuotta 2030, eli aika nopeasti. Amerikassa on täysi tohina datakeskusten rakentamisessa. Niitä syntyy kuin sieniä sateella. Jopa Suomeen Microsoft rakentaa datakeskuksia. Datakeskukset ovat varsinaisia energiajuoppoja. Energia ja jäähdystysvesi maistuvat. Jano on valtava. Suomen energiat menevät yhdessä tekoälykulauksessa, ja samoin vedet.
Suomella on nyt pelipaikka, koska Suomessa on energiaa. Ydinvoimaa voidaan rakentaa periaatteessa aika paljon. Koko rannikko täytyy ydinvoimaloita vieri vieressä tekemässä energiaa hyville ystävillimme
https://suppelaiset.blogspot.com/
https://fi.anarchistlibraries.net/library/nakymaton-komitea-ystavillemme
Supertekoäly on varmasti iso juttu jo jokatapauksessa. Kuinka iso, jää nähtäväksi. Tietokoneet ovat jo jokatapauksessa kiihdyttäneet (eli akseletionismi) monet yhteiskunnalliset prosessit eli mahdollisuuksia on vaikka mihin. Anarkistisessa kirjastossa on lukemisen arvoinen artikkeli, aika hyvä siis. Siinä selostetaan asioita.
https://situational-awareness.ai/
Bingin käsitys asiasta:
Nykyinen tekoäly, kuten koneoppimismallit ja syväoppimistekniikat, on suunniteltu suorittamaan erityisiä tehtäviä, kuten kuvantunnistusta, luonnollisen kielen käsittelyä tai pelien pelaamista. Näitä järjestelmiä kutsutaan usein kapeaksi tekoälyksi (Narrow AI) tai heikoksi tekoälyksi (Weak AI), koska ne ovat erikoistuneita tiettyihin tehtäviin ja niiden suorituskyky on rajallinen.
Supertekoäly (ASI) sen sijaan viittaa tekoälyyn, joka ylittää ihmisen älykkyyden kaikilla kognitiivisilla alueilla. Tämä tarkoittaa, että supertekoäly voisi oppia, ymmärtää ja soveltaa tietoa paljon tehokkaammin ja laajemmin kuin ihmiset. Se pystyisi ratkaisemaan monimutkaisia ongelmia, tekemään luovia päätöksiä ja kehittämään uusia teknologioita itsenäisesti.
Tässä muutamia keskeisiä eroja:
- Kognitiivinen kyvykkyys: Nykyinen tekoäly on rajoitettu tiettyihin tehtäviin, kun taas supertekoäly olisi yleisälykäs ja pystyisi suoriutumaan kaikista kognitiivisista tehtävistä paremmin kuin ihmiset.
- Oppimiskyky: Supertekoäly voisi oppia ja mukautua paljon nopeammin ja tehokkaammin kuin nykyiset tekoälyjärjestelmät.
- Autonomia: Supertekoäly voisi toimia täysin itsenäisesti ja tehdä päätöksiä ilman ihmisen ohjausta, kun taas nykyinen tekoäly vaatii usein ihmisen valvontaa ja ohjausta.
- Vaikutus: Supertekoälyllä olisi potentiaali muuttaa yhteiskuntaa ja teknologiaa merkittävästi, mutta siihen liittyy myös suuria eettisiä ja turvallisuusriskejä.
Onko jokin erityinen näkökulma, josta haluaisit tietää lisää?