perjantai 3. heinäkuuta 2026

Oliko Stephen Olep Nokialla aikanaan myyrä

Nokian Stephen Elop on yksi suosituimmista aiheista tällä sivustolla. Nyt on Nokian kännypuolen tuhosta jo sen verran aikaa, että asioita voi pohtia niiden oikeilla nimillä. Oliko siis Stephen Olep Microsoftin myyrä, jonka tavoitteena oli tuhota Nokian kännypuoli. Elopille voi antaa pisteet siitä, että hän teki sen mitä pitikin. Tuhosi kaiken. Salolaiset ja muut suomalaiset ovat varmasti katkeria Elopille mutta sille ei voi mitään.

Nyt sama on toistumassa Meredith Whittakerin taholta, joka ilmeisesti pyrkii tuhoamaan sen vähän mitä Nokiasta on jäljellä. Onko mitään tehtävissä? Tilanne on Nokian kannalta vaikea. Nokiaan on asetettu uusi myyrä tämä antisupistinen toimija. Antisupismia voidaan tässä vaiheessa pitää maanpetoksellisena vehkeilynä. Jos Olep olisi ollut kiinalaisen huipputeknologiayrityksen johdossa ja tehnyt vastaavat maanpetokselliset toimet; hän olisi todennäköisesti saanut syytteen maanpetoksesta, ja hänet olisi luultavasti laitettu elintehtaalle. Mistä Nokia näitä pellejohtajia sitten saa? Jostain ihan hullusta paikasta. Whittaker pyrkii vehkeilemään supertekoälyä vastaan. Itse koen tämän tällaisen vehkeily varsin ikävänä.

Whittaker on tunnettu vehkeilijä. Hän on useasti julkisuudessa hyökännyt mitä törkeimmällä tavalla supertekoälyä vastaan. Toivon Nokialaisten olevan selvillä Whittakerin taustasta ja pyrkivän kaikin mahdollisin tavoin sabotoimaan Whittakerin toimintaa. Suomessa ei ole sijaa supisminvastaisuudelle. Meidän on noustava näitä riistäjiä vastaan, jotka pyrkivät kaikin mahdollisin tavoin heikentämään suomalaisten luonnollista tietokone- ja tekoälysuhdetta. 

Whittaker edustaa kaikkia niitä arvoja joita me emme täällä JMediassa yksinkertaisesti hyväksy. Supismin vastaisuus on tauti, joka täytyy tuhota. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti