perjantai 25. marraskuuta 2022

Alfa TV konkurssiin

Yhtiö on sen hallituksen mukaan maksukyvytön ja pääoma menetetty. Yhtiöllä ei ole edellytyksiä hakeutua yrityssaneeraukseen.

Brilliance Communications oli käynyt eri sijoittajien ja omistajien kanssa neuvotteluita Alfa TV:n toiminnan jatkosta. Neuvottelut ovat päättyneet tuloksettomina.

https://alfatvuutiset.fi/brilliance-communications-oy-jatti-konkurssihakemuksen-alfa-tvn-toiminta-loppuu/ 

Alfa TV meni odotetusti konkurssiin, ei tuollaisella touhulla ole mahdollisuutta toimia voitollisesti. Liikaa henkilökuntaa liian kovilla palkoilla. Pitäisi toimia pienillä kuluilla ja halvasti - sitten voisi pärjätä. Internetissä ja Youtuubissa tuotetaan sisältöä pientuottajien toimesta todella halvalla. Samat kustannukset olisi pitänyt olla myös Alfa TV:llä. Sinne sitten haalittiin kaikki toisen luokan entiset televisio tähdet. Niille olisi pitänyt maksaa kolmannen luokan palkat ja tuotanto olisi pitänyt pyöriä yksi mies plus tietokone tyylillä. Ei se onnistu Suomessa että palkat ja muut kulut on valtavat ja tuotanto ei pyöri kunnolla. 

Itse joskus katsoin Alfta TV:tä satunnaisesti, ihan hyviä ohjelmiahan siellä oli muttei mitenkään erikoisen hyviä tai katsottavia. Ei sillä ohjelmistolla nyt paljoa rahaa tehdä eli ei mitään hittejä, perus tylsää peruskauraa peruskatsojille, joita ei sitten ole olemassakaan. Haaveita! Pienelläkin pystyy tekemään ohjelmia sen todistavat suositut Youtubettajat. Aika pienillä rahoilla pystyy tekemään ohjelmia ja sisältöä kun on innostusta. Ei meille JMediassa kustannukset kovin suuria ole, tosin ei rahaakaan juurikaan tule. Nämä mainokset on aika lailla tyhjän panttina, ei niistä montaa senttiä tule. 

Olisivat lisensoineet Roni Bäckiltä ja Lakolta sisältöä. Olisi ollut sentään ainakin joku katsoja. Kyllä Roni aina mieluummin katselee kun jotain 5. tason televisio tähteä. JossuTossukin on kova tekemään.

http://jpoli.blogspot.com/2022/11/jussi-ja-kristinusko.html

Kansallisjärven syvyyteen upposi H. Harkimon, Sanna Ukkolan, kristillisdemokraattien ymv. propagandakanava. Edes uskovaiset ulkomaiset rahoittajat eivät enää uskoneet AlfaTV:n tulevaisuuteen, kun pikavippiä ei irronnut.

Hommalle näyttää käyneen samoin kuin Markku Koiviston Nokia Missiolle. Kukaan suuri profeetta ei varoittanut tuhosta, vaan sokealla uskolla ajettiin tiiliseinään.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tapio-tuomaala/alfa-tv-konkurssiin-kenet-yllatti/

IRR-TV kerjää rahaa kotisivullaan, myös testamentit kelpaavat. Ison tilin toivossa testamentteja uskonnollistaustaiset liikkeet erityisen hanakasti metsästävät. Taustalla on katolisen kirkon nerokas idea: kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa. Joillekin kristillisyys tarkoittaa loputonta rahan kerjäämistä. Mutta jotta toiminta olisi edes jotenkin kristillisten arvojen mukaista, niin Hannu Haukan pitäisi rehellisesti vastata esitettyihin kysymyksiin, kuten miten raha liikkuu yhtiöiden välillä.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tapio-tuomaala/alfatv-osakeanti-harkimo-sanna-ukkola-ja-jussi-halla-aho-ne-yhteen-sopii/

Tapio Tuomaalalla on osuvia ja hyviä juttuja.

www.parakustannus.fi

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/alfa-tv-meni-nurin-ajautui-maksukyvytt%C3%B6m%C3%A4ksi-eik%C3%A4-lis%C3%A4rahoitusta-onnistuttu-saamaan/ar-AA14xuEu

https://yle.fi/a/74-20006081


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti