keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

Sinkko tekee lisää köyhiä

Suomalaisyhtiöitä on lipunut tasaiseen tahtiin ulkomaiseen omistukseen niin kilpailijoille kuin pääomasijoittajillekin. Julkiset foorumit ovat huutaneet piensijoittajien miljardeja euroja puskuriksi ulosliputukselle. 

https://www.salkunrakentaja.fi/2021/03/sinkko-rikkaat-yhtiot/ 

Sinkko jatkaa suomalaisten köyhdyttämistä. Sijoittajan ei kannata rajoittaa sijoittamista Suomeen isänmaallisin perustein. Ainakin osa rahoista kannattaa sijoittaa Suomen ulkopuolellle hajauttamisen takia. Hajauttaminen ei onnistu jos sijoittaa vain Suomeen. Riski pienenee Suomen ulkopuolelle sijoittamalla reilusti. Kannattaa muistaa, että jos on töissä Suomessa, niin silloin Suomesta tulevat palkkatulot ovat rajusti riippuvaisia Suomen talouden menestyksestä ja jos haluaa sijoittajana turvata koko tulovirtansa Suomi riskiltä, niin silloin täytyy sijoittaa Suomen ulkopuolelle suurin osa. Suomihan on menestynyt ihan hyvin ja Suomi on ollut (ja toivottavasti tulee olemaan) hyvä sijoituskohde mutta silti maariski on aina olemassa. Suomeen sijoittava sijoittaja ottaa aina riskin (sama tietysti koskee muuallekin sijoittamista). Missään nimessä suomalaisen piensijoittajan ei pidä ruveta pelastamaan Suomi yrityksiä. Tässä on riskinä se, että valtiovalta ryhtyy kuvittelemaan, että piensijoittajat pelastavat Suomi yritykset ja sitten valtiovalta tekee sellaista politiikkaa, joka perustuu siihen, että piensijoittaja kuitenkin pelastaa yritykset.

lauantai 27. maaliskuuta 2021

Tein sähkösopimuksen

Tein sitten 24kk sähkösopimuksen. Kannattaa katsoa hintoja.

Sopimusten vertailu kannattaa aloittaa Sähkönhinnalla. Sähkön hinta on energiaviraston ylläpitämä eli sen ei pitäisi olla puolueellinen.

Nyt tällä hetkellä kWh hinta pitäisi olla alle 0.5 cent/kWh. Perinteiset isot yhtiöt tahtovat olla niitä kalleimpia esim. Vattenfall on törkeän kallis.

Ilmasto Mix
Ilmasto Mix -sähkösopimuksen sähkö on tuotettu fossiilivapaasti vesi-, tuuli- ja ydinvoimalla. Sähkön hinta pysyy samana koko sopimuskauden ajan.

Sopimus: määräaikainen 24 kk
Tuotantotapa: fossiiliton
Hinta: 5,59 snt/kWh
Perusmaksu: 3,95 €/kk

https://www.vattenfall.fi/sahkosopimukset/ Hinnat ovat oikein kirjoitushetkellä eli 27.3.2021.

Pienemmissä yrityksissä on yleensä alhaisemmat hinnat. Esim. Oomi kiinteä on 4.99c /kWh

perjantai 26. maaliskuuta 2021

Konttilaiva jumissa

Iso osa maailman kuljetuksissa seisoo nyt Suezin kanavassa. Tilanne vakava ja tappiot valtavia.


Kiertäminen Afrikan etelä-kärjen kautta tulee kalliiksi ja vie aikaa. Toivottavasti saadaan auki pian ettei tule Suomessa pula tavarasta. 

torstai 25. maaliskuuta 2021

Intel sijoittaa 20 miljardia dollaria

Intel is going to dive headlong into the foundry business, starting with a $20 billion investment in not one but two fabs in Arizona. New CEO Pat Gelsinger said the company is establishing the contract manufacturing endeavor as a standalone business called Intel Foundry Services. 

First there was the trade war the Trump Administration started with China, which severed an incalculable number of links in the global supply chain. Then the COVID pandemic hit, disrupting global commerce even more. Global warming finally got chaotic enough to create an exceedingly rare freeze in Texas that knocked out Renesas and Infineon plants for weeks, while a highly unusual drought in Taiwan is stressing TSMC and UMC. Throw in an entirely random fire that recently gutted the cleanroom of another Renesas facility, this one in Japan, and let’s not forget the occasional earthquakes and tidal waves that always seem to take out a fab here and there.

https://www.eetimes.com/intel-surprises-with-20b-expansion-of-foundry-business/ 

Intel sijoittaa 20 miljardia dollaria valmistukseen. Intel on jäänyt jälkeen valmistusteknologiassa TSMC:lle ja Samsungille. Intelin tilanne on huono, koska markkinat liikkuvat Intelin kannalta vääriin suuntiin. Tekoäly on siirtymässä erikoispiireille ja yleiskäyttöisillä prosessoreille on vähemmän tarvetta. Arm vie Applen rahat (Apple M1) ja muutenkin markkinat kehittyvät heikosti.

Pidemmän päälle Intelin asemaa uhataan monelta suunnalta. Risc-v iskee yhtäältä ja kiinalaiset toisaalta. Oikeastaan mikään ei tue Intelin asemaa. 


lauantai 20. maaliskuuta 2021

NFT - Non-Fungible Token

Onko monien talousviisaiden ja ekonomistien pitkään lupaama ja malleissaan mahdolliseksi todistama talouskasvun ja resurssien käytön irtikytkentä vihdoin realisoitumassa?

Mistä on kyse, ja onko nyt aihetta juhlaan ja syytä heittää luonnonvarojen riittävyyden huolet lopullisesti romukoppaan?

NFT:t tai Non-Fungible Tokenit ovat kirjaimellisesti suomennettuna ei-vaihdettavissa olevat tunnukset.

No, tuo suomennoskaan ei kerro juuri mitään, mutta kyseessä voi siis olla esimerkiksi omistus/yksinoikeus johonkin digitaaliseen teokseen, kuten kuvaan, videopätkään tai muuhun esitykseen.

Vaikkapa edellisen Kärpät-Tappara jääkiekko-ottelun voittomaalin tekoa esittävä kymmenen sekunnin videoteos, jonka yksinoikeuden joku voi hankkia.

https://www.verdelehti.fi/2021/03/20/uusi-aineeton-nftkauppa-pyorii-onko-meilla-liikaa-rahaa/

Liika raha markkinoilla tekee kaikenlaiset "sijoitukset kannattaviksi". Itse en kyllä suosittele sijoittamaan tuollaisiin. 

The digital tokens can be thought of as certificates of ownership for virtual or physical assets.

https://www.bbc.com/news/technology-56371912

Ajatuksena ei ehkä kovin paljoa poikkea jostain Pokemon kortista tai amerikkalaisen jalkapallon kortista, joista on maksettu aika koviakin hintoja. Itse näkisin tämän osoituksena, että meneillään on valtava inflaatio sijoitusmahdollisuuksissa. Ehkä sitten kuitenkin kannattaa sijoittaa rahansa jonnekin muualle kuin kortteihin. Jokatapauksessa jos tulee raju talousromahdus nämä luultavasti menettävät arvonsa, koska kansalaisille tulee tekemään tiukkaa ostaa ruokaa. 

https://jtalous.blogspot.com/2021/03/bitcoin.html

Maksaako kukaan esim. 100 vuoden päästä näistä mitään? Jalkapallo korteilla on nykyään paljon kerääjiä mutta arvostaako niitä kukaan 100 vuoden päästä?

perjantai 19. maaliskuuta 2021

Avoin laitteisto

Market forces, limits of scaling and the emergence of disruptive technologies like artificial intelligence have fueled the rise of open source hardware. Still, as this EE Times Special Project demonstrates, physical, legal and economic barriers remain as a fledgling group of open source advocates and a handful of commercial vendors seek to democratized hardware design.

Those proponents and early adopters have focused their energies on reduced instruction set computing, the foundational RISC architecture that emerged from the University of California at Berkeley in the 1980s. RISC has seeded the beginnings of an ecosystem extending beyond processor technology to include open interconnects, network and, ultimately, open computing.

https://www.eetimes.com/the-rise-of-open-hardware/ 

Avoin koodi täydentyy avoimella laitteistolla. Toivottavasti prosessorimarkkinoille tulee lisää kilpailua. Intelillä on liian vahva asema x86-prosessoreissa. Luultavasti Intelin suhteellinen asema tulee heikkenemään kiinalaisten ja muiden ansiosta. Kiitos kuuluu Kiinalle. Ilman Kiinaa tilanne olisi karmea. Kiitos Kiinalla siitä kaikesta mitä olette tehneet.

torstai 18. maaliskuuta 2021

Kiina ja Yhdysvallat

Kiina ja Yhdysvallat ovat erimielisiä monesta asiasta. Yhdysvallat haluaa puuttua Kiinan sisäisiin asioihin. Kiina haluaa, että Yhdysvallat kunnioittaa sen suvereenisuutta. Yhdysvallat ajattelee, että sillä on joku moraalinen oikeutus puuttua toisten asioihin. Yhdysvallat sotii monella rintamalla ympäri maailmaa. Se on riidoissa muslimien ja melkein kaikkien muiden kanssa. 

http://www.xinhuanet.com/english/northamerica/2021-02/20/c_139754289.htm

Kiina on iso maa ja siellä on valtavat voimavarat. Kannattaako Kiinalaisten kanssa tapella pikkuasioista kun on paljon mistä ollaan samaa mieltä. Kiina on ehkä tämän planeetan supistein valtio. Kun joka tapauksessa pikkuhiljaa siirrymme kohti moniarvoista suppelaisuutta, niin silloin politiikka, joka perustuu ihmisen ylivertaisuuteen on jäämässä historiaan. Tällöin ihmistä ei enää pidetä niin arvokkaana ja ihmisen rooli muuttuu. 

http://suppelaiset.blogspot.com/2013/06/kaytannon-suppelaisuus.html

http://jpoli.blogspot.com/2021/03/katolilaisuus-ja-timo-soini.html

https://www.cfr.org/in-brief/does-chinese-state-media-pose-threat-united-states

http://www.xinhuanet.com/english/2021-03/19/c_139820305.htm

keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

Nokia yrittää uudistua

Nokia irtisanoo ihmisiä. Irtisanomiset toivottavasti mahdollistavat uuden kasvun. Pelkillä irtisanomisilla Nokia ei 5G teknologiajohtajuutta saavuta. Toivottavasti Nokia osaa irtisanoa siten, että yritykset arvo ja osaaminen säilyy. Riskinä on, että epävarmuus ja todelliset osaajat muualle ja Nokialle jää ne, jotka ei muualle kelpaa. Monet ihmiset eivät tykkää jatkuvasta epävarmuudesta. Epävarmuus kuluttaa voimia niin paljon, ettei saa mitää aikaiseksi.

En tiedä mitä Nokiasta pitäisi sanoa. Nykytoimet eivät millään vielä riitä 5G-teknologiajohtajuuteen, jota Nokia kaavailee. Tarvitaan yritysostoja ja niiden täytyy onnistua kunnolla. Yritysostot harvoin tuottavat niitä etuja, joita niiden haaveillaan tuottavan. 

https://laimeasilli.wordpress.com/2021/03/16/nokia-aloittaa-suuren-kulurakenneremontin/

Nyt uusi Nokia haku. Haku on suunniteltu käytettäväksi Englanniksi.



 

keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Nokia pyrkii 5G:n teknologiajohtajaksi

Mistä Nokia aikoo saada ne rahat mitä ykkösaseman 5G teknologioissa saavuttaminen vaatii? Kiinalaisilla on enemmän rahaa ja halvemmat insinöörit.

https://yle.fi/uutiset/3-11700453

Kaikkeahan saa yrittää mutta Nokian kannattaisi pikemminkin erikoistua niin pieniin asioihin, ettei niitä kukaan muu viitsi tehdä. Sellaisissa liiketoiminnoissa voisi olla johtava. Koko 5G teknologian johtajuus kuulostaa suuruudenhullulta.

Tekoäly luovuus

 Never, it seems, has IP creation and invention ever been so concerned about their relationship to technology. For sure, copyright has always been dragged along by advances in the means of reproduction and distribution, from the printing press to the digital file. And, for sure, the metes and bounds of patent protection have always wrestled with scientific and technology developments.

Ultimately, all these encounters have been about accommodation. As embodied in AI, however, accommodation is increasingly sharing the stage with a brooding sense of threat: will AI, and the algorithms that form it, ultimately replace the human being as the agent of creation and invention.

Against this background, it is worth recalling how two approaches from over a century ago, one looking backward (the “Arts and Crafts Movement”), and the other embracing tomorrow (“the Futurist’s Manifesto”), sought to address the problem in the context of their time, responding to what the English author, Thomas Hardy, called the “ache of modernism”.

https://ipkitten.blogspot.com/2021/03/technologys-challenge-to-autonomous.html 

Tekoäly muuttaa luomisprosessia. 

So, for Morris, production by the machine was “altogether an evil”. Actually, not quite. In fact, Morris was prepared to commission work from manufacturers who standards satisfied Morris, even if the production was machine-based. As observed by Fiona MacCarthy—

https://ipkitten.blogspot.com/2021/03/technologys-challenge-to-autonomous.html

Teknologian kykyyn luoda liittyy myös tunneasioita. Mikä on ihmisen rooli tulevaisuudessa? 

Valmennuskurssit kauppatieteelliseen

Nyt on taas se aika, kun pitää miettiä minne lähtisi opiskelemaan.

http://www.kauppatieteet.fi/hakeminen/valintaperusteet/

Itse suosittelen kyllä Kauppatieteellistä koulutusta. Opiskelu on monipuolista ja haastavaa muttei liian vaikeaa. Pääainevaihtoehtojakin on paljon. Kannattaa miettiä minne menee. 

Itse en aikanaan käynyt valmennuskursseja mutta kirjoista on vaikea oppia eli luultavasti kannattaa miettiä valmennuskurssia, jos vain rahat riittää. Itse pääsin ilman eli sekin on mahdollista.

Korona luultavasti jyllää syksyllä eli opiskelu täytyy tehdä etänä. Etänä opiskelu on kuitenkin tylsää ja kauppatieteellisellä alalla nimenomaan ihmisten kanssa työskentely on erittäin tärkeää. Sama tietysti koskee kaikkia aloja noin yleisestikin. Harvoin yksinään mitään saa aikaiseksi työelämässäkään. Kauppatieteellisellä alalla sosiaaliset taidot ovat varmaan vielä muita alojakin tärkeämmät eli etäopiskelu istuu tähän huonosti. 

Huawei edelleen suurin

Tulos on hieman yllättävä, sillä moni analyytikko on uskonut Huawein vaikeuksien parantavan Nokian ja Ericssonin asemaa. Näin ei viime vuonna käynyt. Ericssonin markkinaosuus kasvoi yhden prosenttiyksikön ja Nokian pieneni yhden. Molempien hallussa on Dell´Oron mukaan 15 prosenttia markkinoista.

Huawein lisäksi myös ZTE kasvatti markkinaosuuttaan, joka kirjataan nyt 10 prosentiksi. Kasvu perustuu pitkälti näiden valmistajien vahvaan asemaan Kiinan jättimäisillä markkinoilla.

Mikäli katsotaan markkinoita ilman Kiinaa, kuva muuttuu toki erilaiseksi. Viime vuonna Huawein markkinaosuus putosi pari prosenttiyksikköä noin 20 prosenttiin. Kiinan ulkopuolella Ericsson on ykkönen 40 prosentin markkinaosuudella ja Nokia kakkonen 30 prosentin osuudella.

https://etn.fi/index.php/13-news/11868-huawei-kaksi-kertaa-suurempi-kuin-ericsson-tai-nokia

Huawei on edelleen suurin. Kiinassa Huawei on erityisen suuri.

https://www.theverge.com/2021/3/8/22318941/china-smartphone-market-share-oppo-huawei-vivo-apple-xiaomi-january-2021

Yhdysvallat ei ole kyennyt murskaamaan kiinalaisia valmistajia vaikka yritys on ollut kova. Itsekin ostin kiinalaisen halpakännykän.

https://mobiili.fi/2021/03/10/huawei-suurempi-kuin-ericsson-ja-nokia-yhteensa-kiinalaisyhtioiden-osuus-verkkolaitemarkkinoista-kasvoi-vahvasti-viime-vuonna/

maanantai 8. maaliskuuta 2021

Pörssikurssit ja Korko

Korkokannan nousun pitäisi pienentää tulevaisuuden tuottojen nykyarvoa. Luonnollisesti se pienentää myös tulevaisuuden tappioiden nykyarvoa. 

Etenkin ympäristöinvestoinneissa aika jänteet. 50 v päästä tapahtuva luonnon tuhoutumisen nykyarvo pienenee korkojen noustessa.

https://www.investopedia.com/terms/n/npv.asp

Jos korot nousevat niin ilmastomuutoksen estämisen nykyarvo kasvaa, koska kulut on maksettava nyt mutta hyödyt tulevat tulevaisuudessa. Toinen tapa arvottaa eri ajanhetkien kuluja ja tuloja on IRR.

https://www.investopedia.com/terms/i/irr.asp

IRR:n etu on ettei etukäteen tarvitse määrittää diskonttauskorkokantaa vaan se tulee tuloksena. IRR:n huono puoli on se, että jokaista merkin vaihtoa kohti tulee uusi laskennallinen korkokanta. NPV:n käyttö on suoraviivaista sen jälkeen kun on valittu laskentakorkokanta (riskitön korko+riskilisä+inflaatio).

Korkokanta on erityisen merkittävää kauempana tulevaisuudessa tapahtuvien kulujen ja tulojen arvottamisessa. Jotkut ovat sitä mieltä, että tälläistä laskentamenetelmää ei pitäisi käyttää ympäristötuhojen arvottamiseen. Pienelläkin korkokannalla 100 vuoden päästä tapahtuvat asiat ovat merkityksettömiä.

Superäly-ystävämme Wolfram Aplha tarjoaa NPV ja IRR laskurit:

https://www.wolframalpha.com/input/?i=npv

https://www.wolframalpha.com/input/?i=irr

Kaavat löytyvät valmiina myös excelistä.

http://myinvestingnotes.blogspot.com/search/label/IRR

https://www.coursehero.com/file/23673460/Capital-Budgeting/

http://wendysfinanceblog.blogspot.com/2015/05/advantages-and-disadvantages-of-npv-irr.html

Näiden lukujen laskenta on helppo Wolfram Alphan laskureilla tai Excelissä. 


Aikanaan kun itse opiskelin suositeltavat korkokannat olivat aika korkeita 10-20%. Nykyään, kun korkotaso on alhainen, niin alemmat korkokannat voivat olla oikeampia valintoja.



Molemmat laskelmat ovat lähes yhtähyviä. NPV:llä saa vain yhden luvun, joka kuvaa kannattavuutta, kun taas IRR:ssä vastauksia tulee useampi. Tämä johtuu juuri siitä,että IRR:llä voi olla useampia nollakohta. Aikanaan oli laskettu kertoimia talousalankirjojen taaksa, joilla laskelmat palautettiin kertolaskuiksi. Nykyään on Excel niin tälle ei ole enää tarvetta. NPV ja IRR voi molemmat laskea käsinkin eli ne eivät vaadi tietokonetta.

lauantai 6. maaliskuuta 2021

Korkokanta nousussa

Ennätysalhaiset korot ovat ehkä nousemassa. 

https://www.oregonlive.com/realestate/2021/03/mortgage-interest-rates-rise-the-difference-each-month-between-3-and-4.html

Korot säätelevät montaa asiaa. Sijoitukset yleensä diskotaan jollain korkokannalla. Korkojen noustessa kauempana tulevat tulojen reaaliarvo laskee. Yleensä inflaatio ja korot liikkuvat yhdessä. Nykytaloudessa on niin paljon rahaa liikkeessä ja sille on vaikea löytää turvallista paikkaa. 

Taloudessa on nyt menossa niin monta isoa muutosta, että vanhat viisaudet eivät ehkä enää pelaa. 2030-luvulla tietokoneiden teho todennäköisesti ylittää ihmisen aivot eli tämä pitää ottaa huomioon. Samoin ilmastonmuutos voi tehdä monesta liiketoiminnasta kannattamatonta ja toisista hyvinkin kannattavia. Kiinan nousu jatkunee...

Sara Sieppi ja Elisa

Elisan höperöt mainokset jatkuvat. Myykö Sara Sieppi oikeasti liittymiä? Onko Elisan faniklubi oikeasti olemassa?

http://www.sarasieppi.fi/2018/11/14/muutoksia/

Vielä kun jostain tulisi Kennel Helsinki vastaan, silloin olisi pelleporukka taas koossa.

torstai 4. maaliskuuta 2021

Pikavippi

Pikavippi on pieni laina, jonka saa ilman vakuutta.

Pikavippi on nopeasti myönnettävä, vakuudeton lainatuote. Pikavippi soveltuu parhaiten lyhytaikaiseen ja äkilliseen rahantarpeeseen. Nykyisin pikavippi on mahdollista saada hyvinkin pitkällä takaisinmaksuajalla ja maksuaika riippuu myös lainattavasta summasta sekä luoton myöntäjästä. Eniten haetaan 100 - 2000 € vippejä.

https://www.tuntitili.fi/pikavippi 

Varakkaat ihmiset harvoin hankkivat Pikavippejä eli pikavippien käyttäjät ovat väistämättä pienituloisia. Talous kannattaa aina hoitaa siten, että Pikavipeille ei ole tarvetta. Pitää vaan kylmästi säästää jokapaikassa, esim. tekemällä ruoan itse. Ruoalla säästää äkkiä yllättävän paljon rahaa kun tekee ruoat itse. Itse teen hernekeittoa. Hernekeitto ei maksa paljoakaan per annos. Samoin aamu kannattaa aloittaa kaurapuurolla eikä millään kalliilla sysselillä. Kaurapuuro, jos osta kaurat isossa kaurahiutale pussissa, maksaa allae 10 centtiä annos. Samoin halpojaruokia ovat mm. lettuset, niissäkin yksikkökustannukset jäävät hyvin alhaisiksi. Kananmuna on myös halpaa; sitä voi syödä esim. keitettynät jolloin silläkin yksikkökustannukset jäävät alhaisiksi. Esim. Pitserian pitsa on yllättävän kallista etenkin sen ravintoköyhyyteen verrattuna. Myös esim. porkkana ja peruna ovat edullisia ja terveellisiä. Porkkanalaatikko on aika yksinkertainen tehdä ja sekin edullista.

Paras ohje pikavippiä harkitsevalle on, että kannattaa miettiä kahdesti, onko ihan pakko ottaa niin kallista rahaa. 

https://www.ipikalaina.fi/ilmainen-verkkokauppa/blogspot-ilmainen-pikavippi.php

https://ulosotossa.blogspot.com/2020/07/pikavipit-ylivoimainen.html

http://hanskatnaulasta.blogspot.com/2018/10/yksikin-pikavippi-on-liikaa.html


keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Bitcoin

Onko Bitcoiniin järkevää sijoittaa vai ei?

Kryptovaluutta bitcoinin arvo putosi viime perjantaina 10 prosenttia ja kävi hetkellisesti alle 45 000 dollarissa. Analyysiyhtiö BCA Research ei pidä bitcoinin pitkän aikavälin näkymiä hyvinä, kertoo uutistoimisto Bloomberg.

https://www.mikrobitti.fi/uutiset/ristiriitaisia-ennusteita-bitcoinista-pysykaa-kaukana-arvo-romahtaa/b10e23db-be62-4a69-b6cc-d92dcf7d6c06 

Bitcoinin arvo perustuu siihen, että sillä voi käydä kauppaa helposti. Sillä ei kuitenkaan ole mitään muuta käyttöä. Mitään reaaliomaisuutta siihen ei louhimisen käytettyjen tietokoneiden lisäksi kuulu. Sama tosin on perinteistenkin valuuttojen laita. Aikanaan dollarin arvo perustui kultaan; näin ei enää ole. Siinä mielessä ne ovat samanlaisia. Bitcoiniin liittyy kuitenkin hurja energian kulutus, joka tekee siitä ongelmallisen ilmastonmuutoksen kannalta

Miten tulevaisuudessa suhtaudutaan Bitcoinin kuluttamaan energiaan?

https://conversableeconomist.blogspot.com/2018/01/bitcoin-and-illegal-activity.html

http://aswathdamodaran.blogspot.com/2017/10/the-bitcoin-boom-asset-currency.html

https://www.coincenter.org/estimating-bitcoin-electricity-use-a-beginners-guide/

En tiedä kuinka paljon dollari kuluttaa energiaa. Onko se paljonkin pienempi vai samankokoinen?

inflaatio ja pörssikurssit

Inflaatio on tällä hetkellä maltillista eikä muodosta välitöntä uhkaa pörssivarallisuudelle. Inflaatiota on kuitenkin hyvä seurata. Sillä voi pahimmillaan olla katastrofaaliset vaikutukset. Vuosien 1968-1984 välisellä liki 20 vuoden ajanjaksolla pörssiosakkeiden reaaliarvot putosivat pitkälle alle puoleen. Tuolloin pörssissä vaikuttanut sukupolvi näki omaisuutensa hupenevan alle puoleen.

https://www.piksu.net/artikkeli/inflaatio-voi-t%C3%A4rvell%C3%A4-p%C3%B6rssivarallisuuden

Piksun Toimitus on tutkinut inflaatiota ja pörssikursseja. Heidän mukaansa inflaatio nakertaa pörssivarallisuutta. Ainakin intuitiivisesti ajateltuna voisi ajatella, että pörssiyhtiöt antavat ainakin jonkinlaisen suojan inflaatiolle. Globalisaatio on nostanut pörssiosakkeiden arvoa, koska nyt kaikki kiinalaisetkin voivat sijoittaa rahansa osakkeisiin ja rahaa riittä maailman mittakaavassa paljon.


Maailman mittakaavassa sijoituspääomaa on paljon ja sijoituskohteita on kuitenkin rajallinen määrä. Tämä nostaa kursseja kuten on nähty. 

Reaaliomaisuus antaa ainakin jonkinlaista suojaa mutta myös asuntojen hinnat ovat korkealla. 

tiistai 2. maaliskuuta 2021

Huijareiden Suomi

Pankin päivystyksessä kävi ilmi, että huijarit olivat tyhjentäneet naisen tilit ja saaneet useita tuhansia euroja. Epäonnisen sattuman vuoksi kuun lopussa maksettava eläke oli tullut tilille eilen perjantaina. Huijarit olivat tyhjentäneet jopa säästötilin siirtämällä sen saldon ensin sisäisenä tilisiirtona toiselle tilille, mikä osoittaa heidän tunteneen Nordean pankkipalvelun ja ehkä jopa osanneen hieman suomea. Toisaalta Nordean pankkipalvelun kielen voi vaihtaa myös englanniksi.

https://pjarvinen.blogspot.com/2021/02/nain-microsoft-huijaripuhelu-tyhjensi.html 

Huijarit huijaavat Microsoftin nimissä. Kannattaa vaihtaa Linuxiin niin Microsoft huijarit jäävät tyhjänpäälle. 

Netin huijarit käyttävät hyväkseen ihmisten hyväntahtoisuutta ja auttamishalua, yksinäisyyttä ja tietämättömyyttä sekä näinä koronavirusaikoina ihmisten pelkoa ja epätietoisuutta. Huijarille kaikki keinot ovat sallittuja ja tavoite on hyötyä taloudellisesti ja saada uhri luovuttamaan tärkeitä tunnuksia tai lähettämään rahaa välittämättä uhrille aiheutuvasta haitasta

https://ikinortti.blogspot.com/2020/04/pilaa-nettihuijarin-paiva-hanki-tietoa.html

Huijareita on moneen lähtöön ja ehkä Microsoft huijarit on helpompi tunnistaa kuin muut. Lisäksi on lehtitilaus huijareita, jotka myyvät tarpeettomia lehtiä. Itsellenikin on soittanut lehden myyjiä. Lehdet ovat pääasiassa huijareita; yrittävät myydä täysin tarpeettomia lehtiä. Monelle vanhukselle soittaa lehden myyjä ja vanhus ei osaa sanoa ei. Sitten on sukkien myyjiä ja mitä muuta kanssa. Erilaisia pillereitä myydään myös. Kaikkia näitä yhdistää, että niillä ei tee mitään. Ehkä kaikista ovelimpia ovat ns. uskovaiset. Uskovaiset myyvät pelastusta ja siihen moni lankeaa etenkin jos on ollut paljon surua. Uskovaiset osaavat käyttää ihmisten ahdistusta omaksi hyödykseen. Uskovaiset ovat myös vaarallisimmasta päästä sillä heitä suojelee laki. 

Otetaan esimerkiksi joku Päivi Räsänen. Räsänen saa pelotella ihmisiä ja pääsee vielä eduskuntaan. Kiinassa Kiinan Kommunistinen Puolue yrittää suojella väestöä uskonnon nimissä tapahtuvalta huijaukselta mutta sitten Länkkärit huutavat, että uskontohuijausta ei saa pysäyttää. Aikanaan myös Neuvostoliitossa yritettiin estää uskontohuijarien touhut mutta eihän siitä tullut mitään. Uskonto on niin hyvä bisnes, ettei sitä pystytä estämään. 

http://tamapaiva.blogspot.com/2017/05/kiina-on-huijausten-edellakavija.html

Uskonnothan ovat siinä mielessä kaikista vaarallisimpia huijauksia, että uskonnon nimissä saa sanoa mitä tahansa. Uskonnot ovat kehittäneet ovelia tapoja iskeä ihmisen heikkouksiin eli kuoleman pelkoon. Itse olen jo aikaisemmin kirjoittanut siitä, että kuoleman pelko pitää voittaa, että pystyy toimimaan järkevästi. Taloudessa on paljon sellaisia ilmiöitä, jotka lähentelevät huijausta vaikka ovatkin laillisia. 

https://jtalous.blogspot.com/2021/02/nokia-ja-teknologiajohtajuus.html

Aikanaan Suomessa kansalle valehdeltiin Nokiasta ja annettiin kuva, että Nokia on joku mahtiyhtiö (aikanaan olikin). Monelle jäi tämä päälle ja menettivät isot summat rahaa Nokiaan. Tietysti kaikki Lotot ja niin ollen iskevät ihmisen heikkouksiin (eli ahneuteen). Tietyssä mielessä melkein kaikki yhteiskunnalliset asiat ovat huijauksia. Ihmisille annetaan asioista täysin vääristelty ja virheellinen kuva. Kaikki mediat käytännössä huijaavat ihmisiä (eli YLE, Iltalehti, Iltasanomat, HS jne). Näille ei voi tehdä mitään. Samoin myös huijataan sillä ettei puhuta tärkeistä asioista kuten UFOt, Superälyn jne. Tälläinen puhumattomuus on myös siinä mielessä huijausta että ihmisille jää täysin vääristelty kuva todellisuudesta. 

Politiikassahan voi luvata vaikka mitä ja siitä ei joudu mihinkään vastuuseen. Tietysti näissä vastuut olisivat mahdottomia toteuttaa. Ihmisten pitäisi seurata enemmän luotettavia medioita kuten Jussi Mediaa. Käytännössä suurilla yhtiöillä on Suomessa monopoli totuuteen. Pienmedioilla ei ole sellaista uskottavuutta kuin suurilla. Suurmedia voi valehdella vaikka mitä ja sama koskee poliitikkoja. 

Forbesin Ruotsia imartelemattomassa artikkelissa kuvataan hallituksen ja erityisesti vihreiden toimia Ruotsin ydinvoiman käsittelyssä ja alasajossa, mikä on johtanut uhkaavaan sähköpulaan ja hintojen nousuun.

https://mvlehti.net/2021/03/02/forbes-pilkkaa-ruotsin-energiapolitiikkaa-sortuvat-typeryyteen/

Yhteiskunnallisessa keskustelussa on paljon sellaisia asioita, joita on vaikea kritisoida.

http://eaglesflysingly.blogspot.com/2021/02/aika-muuttuu-ihminen-ei.html

http://naskinen.blogspot.com/2021/03/tarjouksiin-ei-kannata-tarttua.html

Nokia ulos Euro Stoxx 50 -indeksistä

Nokia ulos ja Infineon Technologies sisään. Nokiaa ei enää pidetä mahtiyrityksenä, kun lensi ulos indeksistä.

Saksalainen puolijohdevalmistaja Infineon Technologies lisätään indeksiin 22. maaliskuuta ja samalla Nokia poistetaan indeksistä, kertoi Deutsche Börse Groupiin kuuluva indeksiyhtiö Qontigo tiedotteessaan myöhään maanantaina.

https://www.arvopaperi.fi/uutiset/ap/a2e00f00-889a-4c8f-9739-09ad9266c9ad 

https://www.marketwatch.com/story/infineon-to-replace-nokia-in-euro-stoxx-50-2021-03-02

Suomalaisenkin sijoittajan kannattaa pikkuhiljaa sijoittaa rahansa muualle kuin Nokiaan. Kannattaako Suomen enää tekohengittää Nokiaa tukemalla sitä ilmaisella koulutuksella ja muulla sellaisella? Kännymarkkinoilta ei Nokia voimilla pysty saamaan kunnon tuottoa, verkoissa tilanne on parempi, mutta jaksaako Nokia tehdä riittävästi tukiasemia?

https://www.androidauthority.com/new-nokia-flagship-phone-1196361/

https://finance.yahoo.com/news/nokia-selected-globe-telecom-rollout-090000603.html

maanantai 1. maaliskuuta 2021

Nokiaa ei kännymyynnin TOP10:ssä helmikuussa

 DNA:n myydyimmät puhelimet helmikuu 2021


Apple Iphone 11

Samsung Galaxy A20e

Samsung Galaxy A42 5G

Samsung Galaxy A41

OnePlus Nord N10 5G

Samsung Galaxy A51 5G

Apple Iphone SE (2. sukupolvi)

Samsung Galaxy S21 Ultra 5G

Samsung Galaxy S20 FE 5G

Samsung Galaxy A21s

Telian myydyimmät puhelimet helmikuu 2021


Apple Iphone SE (2020)

Samsung Galaxy A41

OnePlus Nord N100

Apple Iphone 12 Pro 5G

Samsung Galaxy A20s

Samsung Galaxy S20 FE 5G

Apple Iphone 12 5G

Samsung Galaxy A51

OnePlus Nord 5G

Apple Iphone 12 Pro Max 5G

Elisan myydyimmät puhelimet helmikuu 2021


OnePlus Nord N10 5G

Apple iPhone 11

Samsung Galaxy A51 5G

Samsung Galaxy A20e

OnePlus 8T 5G

Samsung Galaxy A41

Apple Iphone SE (2020)

Apple Iphone 12 Pro Max 5G

Samsung Galaxy A21s

Samsung Galaxy A42 5G

https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/5551df08-e493-4786-b656-b1d266c3b7f4

Nokian tilanne vaikea, ei asiaa TOP10:een. Nokialla ei ole yhtään kännyä TOP10:ssä. Ei edes peruspuhelinta. Muutama vuosi sitten tälläistä romahdusta ei olisi uskonut kukaan. Nyt Nokia on sitten lopullisesti pelattu ulos kännymarkkinoilta. Nokiasta ei enää kannata puhua kännyfirmana. Toivottavasti verkot myyvät paremmin mutta tilanne ei näytä hyvältä.