torstai 4. helmikuuta 2021

Nokian tilanne vaikea

 Tänä vuonna 5g:n tuotekehitykseen investoidaan Lundmarkin mukaan “niin paljon kuin teknologiajohtajuuden saavuttaminen edellyttää”.

Tuotekehitykseen keskittyminen merkitsee lyhyellä aikavälillä liikevaihdon ja kannattavuuden laskua. Siihen Nokia on pitkän aikavälin vuoksi valmis, koska Lundmark on linjannut yhtiön tavoitteeksi teknologiajohtajuuden kaikilla niillä alueilla, missä Nokia toimii.

Analyysiyhtiö Inderesin toimitusjohtaja ja pitkäaikainen Nokia-analyytikko Mikael Rautanen arvioi Nokian lyhyen aikavälin tuloskuntoa hyvin heikoksi. Vuonna 2022 yhtiö pääsee “vakaampaan kehitykseen” ja vuonna 2023 “kasvun ja hyvän kannattavuuden uralle”.

https://yle.fi/uutiset/3-11770869

Nokia pyrkii teknologiajohtajuuteen niillä aloilla millä sillä on liiketoimintaa. Nokia on pieni yritys verrattuna isoilla markkinoilla. Riittääkö Nokian voimavarat teknologiajohtajuuteen?

Ollila esti satojen patenttien ja toimivien idoiden todellisen käyttöönoton. Insinöörit joutuivat vapaa-ajallaan tekemään kehitystyötä kun eivät muuten saaneet. Suurimman kännykkäfirman palkat olivat surkeat samalla kun Ollila lahjoi Nokian johdon ja hallituksen yhtäaikaa rahavyöryn odottamiseen. Insinöörit toimivat ikivanhalla suomalaisella solidaarisuuden ja sosialismin periatteella yhteisön puolesta, Nokian johto taas teki kaikkensa kehitystyön pysäyttämiseksi Ollilan johdolla. Lahjakkuudesta ei teikijöitä palkittu kuin vasta epäinhimillisen kiirastulen jälkeen aikä välttämättä sittenkään.

Ollila ja Elop keskittivät varojen käytön lopussa omien osakkeiden ostamiseen kehitystyönsä sijaan.

Ollilan sabotaasi oli harkittua - ohjattua geopolitiikkaa. Wall streetin hyvien veljien globalisaatio-ohjausta dollarifirmojen hyväksi. Nokia harmittomaksi.

https://finnsanity.blogspot.com/2016/08/elopin-ja-ollilan-onnistunut-operaatio.html

Jokatapauksessa Nokian tulevaisuus on vaikea. Nokialla on mahdollisuus pärjätä mutta itse suosittelisin katsomaan muualle. Nokia tuskin pystyy pääsemään mahtiyritykseksi. Just ja just hengissä pysyminen ei yksinkertaisesti riitä nykyaikana. Ostaisiko joku Nokian pois kuleksimasta. Nyt on LG:n kännypuoli myynnissä; kannattaisiko Nokian yrittää ostaa se niin saisi vähän kasvatettua kokoa. Toisaalta kännyt ovat niin kilpaillut markkinat, että niissä Nokia tuskin menestyisi. 

Toistuvia hurskaita toiveita ovat aika ajoin talousmiesten piirissä esiin nostetut unelmat siitä että jostain ilmestyisi Uljas Uusi Nokia, joka kuin ihmeen lailla pelastaisi Suomen kaikista kasautuvista talousvaikeuksista, kuten määrättömästi kasvavasta valtionvelasta. 

https://alkonkassalla.blogspot.com/2021/01/kansainvaellus-uljas-uusi-nokia.html

Haaveillahan saa Nokian ja Suomen menestyksestä. Suomi on pärjännyt metsäalalla hyvin; ehkä se tulevaisuuden menestys löytyisi sieltä. Elektroniikka on niin kovasti kilpailua ja siellä tarvitaan paljon voimavaroja kun Kiinakin haluaa osansa. 

http://tietsikka.blogspot.com/2021/02/redmi-9c-nfc.html

Kiinalaisilla riittää hintakilpailukykyä. Ylläolevan kännyn saa Elisalta 99 €:lla.

https://www.puhelinvertailu.com/uutiset/2021/02/04/nokia-1-4-julkaisu-hinta-tekniset-tiedot

https://www.puhelinvertailu.com/uutiset/2021/02/04/nokia-1-4-julkaisu-hinta-tekniset-tiedot

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti